Lausunto oikeusministeriölle arviomuistiosta hallinto-oikeuksien kokoonpanosääntelyn eräistä tarkastamistarpeista
H 299/23
Oikeusministeriö
31.08.2023
VN/18068/2023
Korkein hallinto-oikeus pitää sinänsä mahdollisena hallinto-oikeuksien kokoonpanosääntelyn kehittämistä siihen suuntaan, että kahden jäsenen kokoonpanon käyttöalaa laajennetaan. Kokoonpanosääntelyn kehittämisen lähtökohtana tulee kuitenkin olla oikeusturvan varmistaminen. Tästä lähtökohdasta korkein hallinto-oikeus ei pidä arviomuistiossa esitettyä joustavaan yleislausekkeeseen perustuvaa mallia toteuttamiskelpoisena.
Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksistä tulee säätää lailla. Yleislausekkeella toteutettava joustava kokoonpanosääntely ei ole riittävän täsmällistä ohjaamaan hallinto-oikeuksien käytännön työskentelyä. Se voi johtaa ennakoimattomiin seurauksiin sekä tuomioistuinten välisiin eroihin kokoonpanosäännöksen soveltamisessa. Käytännössä arviomuistiossa esitetty sääntelymalli jättäisi kokoonpanon määräytymisen asiaa käsittelevän kokoonpanon omaan harkintaan tai johtaisi kokoonpanojen ohjaamiseen hallinto-oikeuksien sisäisillä ohjeilla. Tällaisilla ohjeilla ei voida korvata lainsäädännön puutteita.
Kokoonpanosääntelyn ei tulisi muutenkaan mahdollistaa tilannetta, jossa samanlaisia asioita käsitellään eri hallinto-oikeuksissa säännönmukaisesti erikokoisissa kokoonpanoissa.
Hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpanon lainmukaisuus on muutoksenhaussa viran puolesta tutkittava kysymys, mistä syystä se on kyettävä toteamaan mahdollisimman yksinkertaisesti. Joustava kokoonpanosääntely ei palvele tätä vaatimusta.
Arviomuistiossa ei ole lähdetty liikkeelle oikeusturvan vaatimuksista, vaikka kokoonpano on osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Korkeimman hallinto-oikeuden rooli valituslupatuomioistuimena korostaa entisestään oikeusvarmuuden toteutumista hallinto-oikeusvaiheessa eli hallinto-oikeuksilta edellytettäviä valmiuksia tehdä ja perustella asian lopulliseksi jäävä ratkaisu. Niin ikään virkarakennemuutokset, joiden myötä hallinto-oikeuksissa on pienempi määrä esittelijöitä, jotka täydentävät kokoonpanon tuomareiden lukumäärää, on syytä ottaa kokoonpanosääntelyn kehittämisessä huomioon. Oikeusturvan ja oikeudenkäyntimenettelyn toimivuuden kannalta tulisi kokoonpanosäännöksiä kehitettäessä tarkastella myös esittelijän roolia.
Asian käsittely ensin kahden tuomarin kokoonpanossa sen toteamiseksi, että kokoonpanoa on kasvatettava, saattaa tarpeettomasti pidentää käsittelyaikoja.
Lausunnon ovat valmistelleet oikeusneuvokset Janne Aer ja Jaakko Autio sekä esittelijäneuvokset Satu Sundberg ja Liisa Selvenius-Hurme. Lausunto on käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden kansliaistunnossa 28.8.2023.
Presidentti Kari Kuusiniemi
Kansliapäällikkö Emil Waris