Lausunto sisäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamiseksi

KHOhal/529/2024

Sisäministeriö

11.03.2024

VN/24058/2023

Sisäministeriö on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamiseksi.

Esitysluonnoksessa ulkomaalaislakiin ehdotetaan tehtäväksi määritelmädirektiivin (2011/95/EU) mahdollistamat tiukennukset kansainvälisen suojelun osalta. Poissulkemisen ja kansainvälisen suojeluaseman lakkauttamisen perusteita ehdotetaan laajennettavaksi sekä kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien pituuksia lyhennettäväksi. Lisäksi ehdotetaan pakolaisen maasta karkottamista koskevan sääntelyn muuttamista määritelmädirektiivin mukaiseksi komission Suomelle antaman huomautuksen johdosta.

Korkein hallinto-oikeus arvioi lausunnossaan lähinnä lakiteknisiä seikkoja sekä kiinnittää huomiota hallintotuomioistuinten resursseihin seuraavasti.

Ehdotetussa ulkomaalaislain 88 §:n 4 momentin toissijaista suojelua koskevassa poissulkemislausekkeessa puhutaan ”muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta rikoksesta”. Sanamuoto ei vastaa määritelmädirektiivin 17 artiklan 3 kohtaa, jossa puhutaan artiklan ”1 kohdan soveltamisalaan kuulumattomista rikoksista”. Tämä voi aiheuttaa epäselvyyttä siitä, soveltuuko mainittu ulkomaalaislain 88 §:n 4 momentin poissuljentaperuste myös pykälän 3 momentissa tarkoitettuun yllytykseen ja avunantoon.

Ehdotetussa ulkomaalaislain 89 §:n 1 momentissa viitataan virheellisesti ulkomaalaislain 87 §:n 2–4 momenttiin. Lainkohdassa tarkoitettaneen viitata 87 §:n 2–3 ja 6 momenttiin, kuten esitysluonnoksen perusteluista ja rinnakkaistekstistä ilmenee. Ehdotetun 89 §:n 2 momentti ja rinnakkaisteksti eroavat samoin toisistaan.

Siirtymäsäännöksen mukaan suojeluaseman lakkauttaminen on mahdollista niiden ehdotuksen 107 §:ssä tarkoitettujen rikosten osalta, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen. Esitysluonnoksen 87 §:n 3 ja 6 momentissa sekä 88 §:n 2 momentin 4 kohdassa, 3 momentissa ja 4 momentissa on laajennettu myös poissuljentaperusteita (yllytys, osallisuus, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen perustuvat perusteet). Näiden osalta ei ole vastaavaa siirtymäsäännöstä.

Korkein hallinto-oikeus pitää siirtymäsäännöksen täsmentämistä tai vähintään asian selventämistä perustelutekstissä tarpeellisena myös edellä mainittujen 87 §:n ja 88 §:n momenttien osalta.

Esitysluonnoksessa ei ehdoteta muutettavaksi muutoksenhakua koskevaa sääntelyä kansainvälistä suojelua koskevien asioiden osalta. Esitysluonnoksen mukaan poissuljennan soveltamisalan laajentamisen sekä uusien kansainvälistä suojelua koskevien

lakkauttamisperusteiden arvioidaan lisäävän muutoksenhakua Maahanmuuttoviraston päätöksistä hallintotuomioistuimiin. Esitysluonnoksessa ei ole arvioitu hallinto-oikeuksien resurssitarpeita. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeuksien riittävistä resursseista on huolehdittava erityisesti, mikäli asiamäärät kasvavat merkittävästi.

Lausunnon ovat valmistelleet oikeusneuvos Taina Pyysaari ja oikeussihteeri Hilla Viljamaa. Lausunto on käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden kansliaistunnossa 11.3.2024.

Presidentti Kari Kuusiniemi

Kansliapäällikkö Emil Waris