KHO:2026:77

Asiassa oli ratkaistavana, oliko hallinto-oikeus voinut Kansaneläkelaitoksen tekemän takaisinperintähakemuksen perusteella velvoittaa muutoksenhakijan maksamaan takaisin tämän alaikäisille lapsille vuosina 2022–2024 myönnettyä perustoimeentulotukea sillä perusteella, että muutoksenhakija oli toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa. Perustoimeentulotuen hakijana oli ollut lasten toinen vanhempi, jonka luona lapset olivat asuneet vanhempien yhteisymmärrykseen perustuen vuoroviikoin, ja toimeentulotukipäätöksissä oli ollut määräys lapsille myönnetyn toimeentulotuen takaisinperinnästä muutoksenhakijalta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kun otetaan huomioon lainsäädännöstä ilmenevä vanhemman velvollisuus vastata kykynsä mukaan lapsensa elatuksesta sekä toimeentulotuen viimesijaisuus, riittävän elatuskyvyn omaavan vanhemman on huolehdittava lapsensa elatuksesta siten, ettei toimeentulotuen hakemiselle ole tarvetta. Elatusvelvollisuus ei ole riippuvainen esimerkiksi siitä, miten lapsen asuminen on järjestetty. Näin ollen riittävän elatuskyvyn omaavan vanhemman voidaan lähtökohtaisesti edellyttää olevan tietoinen ja vastaavan lapsensa elatuksen tarpeesta myös lapsen asuessa vuoroviikoin toisen vanhemman luona.

Muutoksenhakija oli ollut tietoinen siitä, että häneen voidaan myöhemmin kohdistaa toimeentulotuen takaisinperintä myös sen vuoksi, että Kansaneläkelaitos oli ensimmäisen lapsille myönnetyn perustoimeentulotukierän yhteydessä tiedustellut häneltä osallistumisesta lastensa elatukseen mainiten myös takaisinperinnän mahdollisuudesta. Takaisinperintähakemuksen hyväksymiselle ei ollut estettä sillä perusteella, ettei myöhemmistä yksittäisistä toimeentulotukipäätöksistä ja niihin sisältyneistä takaisinperintämääräyksistä ollut erikseen kuultu muutoksenhakijaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että muutoksenhakija oli toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa, joten hallinto-oikeus oli voinut päätöksessään mainituin osin hyväksyä Kansaneläkelaitoksen hakemuksen.

Laki toimeentulotuesta 1 § 1 momentti, 2 §, 20 § 1 momentti 4 kohta, 21 § 1 momentti, 22 § 1 ja 2 momentti

Laki lapsen elatuksesta 2 § 1 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Vaasan hallinto-oikeus 3.10.2025 nro 1229/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää muutoksenhakijalle valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Muutoksenhakijan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Asian tausta

Kansaneläkelaitos (jatkossa myös Kela) on myöntänyt ajalla 1.10.2022–31.5.2024 muutoksenhakijan alaikäisille lapsille perustoimeentulotukea lasten toisen vanhemman, jonka luona lapset ovat asuneet vuoroviikoin, hakemusten perusteella.

Kansaneläkelaitos on 13.8.2024 tehnyt hallinto-oikeudelle perustoimeentulotuen takaisinperintää koskevan hakemuksen ja vaatinut, että muutoksenhakija velvoitetaan maksamaan takaisin muutoksenhakijan alaikäisille lapsille myönnetyn perustoimeentulotuen määrä, yhteensä 5 968 euroa.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hyväksynyt Kansaneläkelaitoksen hakemuksen osittain ja velvoittanut muutoksenhakijan maksamaan Kansaneläkelaitokselle 5 778,58 euroa. Muutoksenhakijan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylätty.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Linda Strömman, Jan-Erik Salo ja Petri Lång. Asian on esitellyt Anni Hämäläinen.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Kansaneläkelaitoksen toimeentulotuen takaisinperintää koskeva hakemus hylätään. Kansaneläkelaitos on velvoitettava korvaamaan muutoksenhakijan oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen.

Elatusvelvollisuuden laiminlyönnin tahallisuutta ei voida arvioida sen perusteella, mikä muutoksenhakijan elatuskyky on, vaan huomioon on otettava, onko hän tiennyt Kansaneläkelaitokselle lasten puolesta tehdyistä hakemuksista ja annetuista toimeentulotukipäätöksistä.

Kansaneläkelaitos on vaatinut, että valitus hylätään. Perustoimeentulotuki on viimesijainen sosiaalihuoltoon kuuluva taloudellinen tuki. Jos vanhempi riittävästä elatuskyvystään huolimatta ei osallistu riittävästi lastensa elatukseen, voidaan tuki määrätä takaisinperittäväksi elatusvelvollisuutensa laiminlyöneeltä vanhemmalta.

Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut Kansaneläkelaitoksen tekemän takaisinperintähakemuksen perusteella velvoittaa muutoksenhakijan maksamaan takaisin tämän alaikäisille lapsille myönnettyä perustoimeentulotukea sillä perusteella, että muutoksenhakija on toimeentulotuesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa.

Sovellettavat oikeusohjeet

Lapsen elatuksesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa.

Toimeentulotuesta annetun lain (toimeentulotukilaki) 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Toimeentulotukilain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Saman pykälän 2 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä, siinä laajuudessa kuin avioliittolaissa (234/1929), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975) ja muussa laissa säädetään, puolisonsa sekä alaikäisten lastensa ja ottolastensa elatuksesta.

Saman lain 20 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan päättäessään toimeentulotuen myöntämisestä Kansaneläkelaitos voi samalla määrätä, että toimeentulotuki tai osa siitä peritään takaisin tuen saajan elatusvelvolliselta, jos hän on tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa.

Saman lain 21 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen takaisinperinnän edellytyksenä on, että korvausvelvollisella asiasta päätettäessä tai myöhemmin on oikeus saada sellaisia tuloja tai varoja, joista korvaus voidaan periä vaarantamatta korvausvelvollisen tai sellaisen henkilön toimeentuloa, josta hän pitää huolta tai on velvollinen pitämään huolta.

Saman lain 22 §:n 1 momentin mukaan hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä on tehtävä hallinto-oikeudelle 20 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tuki on maksettu. Saman pykälän 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimeentulotuen myöntämisen syistä sekä korvausvelvollisesta ja tämän edellytyksistä korvauksen suorittamiseen.

Asiassa saatu selvitys

Kansaneläkelaitos on myöntänyt muutoksenhakijan alaikäisille lapsille perustoimeentulotukea useita kertoja aikavälillä 1.10.2022–31.5.2024. Toimeentulotuen hakijana on ollut lasten isä, jonka luona lapset ovat vanhempien yhteisymmärrykseen perustuen asuneet vuoroviikoin. Niissä perustoimeentulotukea koskevissa päätöksissä, joista nyt on kysymys, Kansaneläkelaitos on määrännyt tuen perinnästä takaisin muutoksenhakijalta.

Kansaneläkelaitos on 17.10.2022 lähettänyt muutoksenhakijalle kuulemiskirjeen sen vuoksi, että hänen lapsilleen on myönnetty perustoimeentulotukea ajalle 1.10.2022–31.10.2022. Kuulemiskirjeessä on muun ohella todettu Kansaneläkelaitoksen harkitsevan myönnetyn perustoimeentulotuen perimistä takaisin muutoksenhakijalta, koska hänellä on elatusvelvollisuus lapsiaan kohtaan. Muutoksenhakijaa on samalla pyydetty vastaamaan kysymyksiin lastensa elatuksesta, taloudellisesta tilanteestaan ja elatusvastuistaan. Muutoksenhakija on kuulemiskirjeen johdosta ollut yhteydessä Kansaneläkelaitokseen. Tämän jälkeen Kansaneläkelaitos ei ole yksittäisten toimeentulotukipäätösten yhteydessä erikseen kuullut muutoksenhakijaa.

Kansaneläkelaitos on muutoksenhakijalle 19.7.2024 lähettämässään kuulemiskirjeessä ilmoittanut harkitsevansa takaisinperintähakemuksen tekemistä hallinto-oikeudelle ja tarjonnut hänelle mahdollisuutta kertoa näkemyksensä siitä, miksi lapsille myönnettyä perustoimeentulotukea ei tulisi periä häneltä takaisin. Muutoksenhakijaa on pyydetty kertomaan taloudellisesta tilanteestaan ja toimittamaan esittämiensä seikkojen tueksi asiakirjaselvitystä.

Muutoksenhakija on vastannut kuulemiskirjeeseen 1.8.2024. Vastauksessaan muutoksenhakija on kertonut lastensa asuneen vuoroviikoin heidän isänsä luona. Kirjallista tapaamissopimusta tai elatussopimusta ei ole laadittu, koska asioista on pystytty sopimaan vanhempien kesken. Muutoksenhakija on ollut vastuussa lasten vakuutusmaksuista, vaate- ja harrastusmenoista sekä lääkäri- ja lääkemenoista. Hän ei ole hyötynyt lapsilleen myönnetystä toimeentulotuesta ja hänen elatuskykynsä vaarantuisi toimeentulotuen takaisinperinnän johdosta.

Kansaneläkelaitos on 13.8.2024 tehnyt toimeentulotuen takaisinperintää koskevan hakemuksen hallinto-oikeudelle. Hakemuksessa on vaadittu, että muutoksenhakija velvoitetaan maksamaan Kansaneläkelaitokselle takaisin muutoksenhakijan lapsille vuosina 2022–2024 maksetun perustoimeentulotuen määrä.

Hallinto-oikeus on päätöksellään hyväksynyt hakemuksen lukuun ottamatta Kansaneläkelaitoksen vastaselityksessään hallinto-oikeudelle esittämiä takaisinperittävästä määrästä vähennettäviä maksuja sekä niitä toimeentulotuen eriä, joissa päätös ei ole sisältänyt määräystä toimeentulotuen takaisinperinnästä.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Muutoksenhakijan lapsille on isän hakemuksesta myönnetty perustoimeentulotukea siltä ajalta, jolloin lapset ovat vuoroasumisen vuoksi asuneet isänsä luona. Vanhempien välillä ei ole nyt kysymyksessä olevana ajanjaksona ollut sopimusta lasten elatusavusta. Asiassa on arvioitavana, onko muutoksenhakija voitu velvoittaa maksamaan Kansaneläkelaitokselle takaisin lapsille myönnetty perustoimeentulotuen määrä sillä perusteella, että hän on toimeentulotukilain 20 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa.

Hallinto-oikeus on asiassa saadun selvityksen perusteella katsonut, että muutoksenhakijalla on toimeentulotukea myönnettäessä ollut riittävä elatuskyky huolehtia alaikäisten lastensa elatuksesta ja siten elatusvelvollisuuden laiminlyöntiä on pidettävä tahallisena. Vanhempien elatusvelvollisuus perustuu lain mukaan heidän kykyynsä osallistua lapsen elatukseen. Asiaa arvioitaessa ei hallinto-oikeuden mukaan ole merkitystä sillä, onko muutoksenhakija itse hyötynyt takaisinperinnän kohteena olevista etuuksista, tai sillä, onko toimeentulotukea maksettaessa elatusvelvolliselle ilmoitettu toimeentulotuen takaisinperinnän mahdollisuudesta.

Muutoksenhakijan mukaan toimeentulotuen takaisinperinnän edellytyksiä arvioitaessa lähtökohdaksi on otettava, että muutoksenhakija ei ole itse koskaan hakenut lapsilleen toimeentulotukea eikä hän ole ollut tietoinen hakemuksista ja myönnetyistä toimeentulotuista. Hänen tahallisuuttaan ei voida arvioida sen perusteella, mikä on hänen elatuskykynsä, vaan huomioon on otettava, onko hän tiennyt Kansaneläkelaitokselle lasten puolesta tehdyistä hakemuksista ja niistä päätöksistä, joita Kansaneläkelaitos on hakemusten johdosta antanut.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vanhemmilla on lapsen elatuksesta annetun lain 2 §:n mukaisesti vastuu lapsensa elatuksesta kykynsä mukaan. Toimeentulotukilain 1 ja 2 §:n perusteella vanhempien elatus puolestaan on lapselle ensisijainen toimeentulon lähde suhteessa toimeentulotukeen.

Kun otetaan huomioon lainsäädännöstä ilmenevä vanhemman velvollisuus vastata kykynsä mukaan lapsensa elatuksesta sekä toimeentulotuen viimesijaisuus, riittävän elatuskyvyn omaavan vanhemman on huolehdittava lapsensa elatuksesta siten, ettei toimeentulotuen hakemiselle ole tarvetta. Elatusvelvollisuus ei ole riippuvainen esimerkiksi siitä, miten lapsen asuminen on järjestetty. Näin ollen riittävän elatuskyvyn omaavan vanhemman voidaan lähtökohtaisesti edellyttää olevan tietoinen ja vastaavan lapsensa elatuksen tarpeesta myös lapsen asuessa vanhempien yhteisymmärryksen perusteella vuoroviikoin toisen vanhemman luona.

Korkein hallinto-oikeus katsoo saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeuden tapaan, että muutoksenhakijalla on ollut toimeentulotukea myönnettäessä riittävä elatuskyky huolehtia alaikäisten lastensa elatuksesta. Hän on esittänyt maksaneensa lastensa elatukseen liittyviä menoja toista vanhempaa enemmän, mutta varoja ei ole kuitenkaan käytetty riittävästi lasten elatuksen turvaamiseen, koska lapsille on myönnetty viimesijaista perustoimeentulotukea heidän toimeentulonsa turvaamiseksi. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että muutoksenhakijalla ei olisi toimeentulotukilain 21 §:n mukaisia edellytyksiä korvata lapsille maksettuja toimeentulotukia.

Siltä osin kuin muutoksenhakija on vedonnut siihen, ettei hän ole ollut tietoinen perustoimeentulotukea koskevista hakemuksista eikä maksetuista tuista, korkein hallinto-oikeus toteaa, että saadun selvityksen mukaan Kansaneläkelaitos on ensimmäisen muutoksenhakijan lapsille myönnetyn perustoimeentulotukierän yhteydessä nimenomaisesti kirjeitse tiedustellut muutoksenhakijalta hänen osallistumisestaan lastensa elatukseen mainiten myös takaisinperinnän mahdollisuudesta (ks. edellä kohta 16). Näin ollen muutoksenhakija on tälläkin perusteella ollut tietoinen siitä, että häneen voidaan myöhemmin kohdistaa toimeentulotuen takaisinperintä, jos hän ei osallistu riittävästi lastensa elatukseen. Sillä mihin käsitykseen muutoksenhakija itse on jäänyt elatusvelvollisuutensa täyttämisestä tai toimeentulotuen takaisinperinnästä, ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että takaisinperintähakemuksen hyväksymiselle ei ole ollut estettä sillä perusteella, ettei myöhemmistä yksittäisistä toimeentulotukipäätöksistä ja niihin sisältyneistä takaisinperintämääräyksistä ole erikseen kuultu muutoksenhakijaa.

Kansaneläkelaitos on lisäksi ennen takaisinperintähakemuksen tekemistä hallinto-oikeudelle kuullut muutoksenhakijaa hallintolain 34 §:ssä edellytetyllä tavalla asianosaisena, jollainen hän on takaisinperintäasiassa ollut.

Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakija on toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa. Hallinto-oikeus on siten voinut hyväksyä Kansaneläkelaitoksen hakemuksen päätöksessään mainituin osin sekä hylätä muutoksenhakijan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Petri Helander, Taina Pyysaari, Monica Gullans, Emil Waris ja Antti Belinskij. Asian esittelijä Camilla Servo Saikko.