Puhe XVI hallintotuomioistuinpäivässä 6.2.2019

Oikeusvaltio ja megatrendit

Herra ministeri, on hienoa, että kiireisestä aikataulustanne huolimatta ehditte meitä tervehtimään! Arvostamme sitä suuresti.

Distinguished invited guests, arvoisat kutsuvieraat, ärade inbjudna gäster, hyvät kollegat, ystävät, tervetuloa 16. hallintotuomioistuinpäivään!

Toivotan samalla hyvää Saamelaisten kansallispäivää! Oikeusvaltiossa tuomioistuinten erityisvastuulla on turvata vähemmistöjen oikeudet. Vaikka korkeimman hallinto-oikeuden eräät ratkaisut ovat saamelaisyhteisöissä kohdanneet kipakkaakin kritiikkiä, vakuutan, että ratkaisemme asiat parhaan kykymme mukaan kansainvälisiä velvoitteita ja perustuslakia kunnioittaen sekä lain mukaisesti.

Olemme viime vuosina eläneet melkoista juhlavuosibuumia. Itsenäisyyden satavuotisjuhlat 2017 sekä korkeimpien oikeuksien satavuotisjuhlat ja sisällissodan päättymisen muistovuosi 2018, vain muutamia mainitakseni. Tämän vuoden tasavuosijuhlista on tämän yleisön edessä erityisesti paikallaan mainita alueellisten hallintotuomioistuinten, hallinto-oikeuksien, 30. merkkivuosi. Vuonna 1989 Suomessa aloittivat itsenäiset, lääninhallituksesta täysin erilliset väliasteen hallintotuomioistuimet, joiden aikaan saaminen oli muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden keskeinen ja pitkäaikainen oikeuspoliittinen tavoite. Hyvin toimivat hallinto-oikeudet ovat keskeinen hallinto-oikeudellisen oikeussuojajärjestelmän taso ja turva. Samalla niiden vahva, osaava rooli mahdollistaa korkeimman hallinto-oikeuden aseman kehittämisen kattavasti valituslupatuomioistuimeksi. Haluan lämpimästi onnitella hallinto-oikeuksien väkeä tänä juhlavuonna, kiittää tähänastisesta panoksestanne ja toivottaa menestystä tuleville vuosikymmenille! Seuraavana ohjelmassa onkin nimenomaan hallinto-oikeuksien itse valmistelema ohjelmaosuus, jota jäämme kiinnostuneina odottamaan.

Traditionellt har förvaltningsdomstolsdagens program handlat mer om aktuella fenomen än strikt juridiskt professionella frågor. Den här goda traditionen fortsätter även i år. Dagens huvudtema är "Mänskligheten på tröskeln till framtiden – bibehåller rätten sin humanitet i en accelererande förändring?". Under eftermiddagen hör vi kända talare hålla anföranden om digitalisering, artificiell intelligens, big data, algoritmer, klimatförändringen och kolneutralitet samt bildning. I det här koncentreras i själva verket dagens röda tråd. Vi försöker lära oss och få tankeställare av sådana teman som dagligen återkommer i media. Mänsklighetens ödesfrågor. Hur påverkar dessa utvecklingstrender domstolarnas roll och oss arbetstagare i framtiden?

Tekninen kehitys, sivistys ja oikeusturva

Sivistys. Inhimillisyys. Kauniita sanoja ja tärkeitä asioita, myös ja erityisesti tuomioistuintyössä. Oikeusturvan antaminen sitä etsiville edellyttää tietoa laista ja pykälistä, asiantuntemusta niin oikeudellisista erityisalueista kuin sosiaalisista, taloudellisista, teknisistä ja ympäristöllisistä seikoista. Oikeusturvan antaminen on kuitenkin paljon muutakin – se on asenne, oivallus siitä, että tuomioistuimille on annettu niille kuuluva riippumaton asema sen varmistamiseksi, että jokainen pääsee lain edellyttämin tavoin oikeuksiinsa. Tuomioistuinten tehtävänä on antaa suojaa viranomaisten ja myös yksityisten tahojen toteuttamia oikeudenloukkauksia vastaan. Inhimillisyys tarkoittaa muun muassa empatiaa, kykyä asettua prosessin eri osapuolten asemaan ja ymmärtää heidän oikeutetut intressinsä.

Tekninen kehitys vaikuttaa oikeudelliseen ratkaisutoimintaan välittömästi ja välillisesti. Professori Jukka Kekkonen on osoittanut, että finlex-oikeustapaustietokannan käyttöönotto vaikutti olennaisesti prejudikaattien merkitykseen ja prejudikaattioppeihin. Hakukoneet ovat ahkerassa päivittäisessä käytössä. Ne ovat korvamattomana apuna tiedonhankinnassa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vaalimisessa. Mutta kuinka pitkälle kehitys tulevaisuudessa vie? Yuval Noah Harari maalaa mahdolliseksi tulevaisuudenkuvaksi kehittyneiden algoritmien systeemin, joka simuloi täydellisesti inhimillistä harkintaa syrjäyttäen tilanneherkän ihmisaivojen toimintaan pohjautuvan arvion itse ratkaisun tekemisessä. Teknisestä kehityksestä ja tekoälyn lisääntyvästä hyödyntämisestä huolimatta jaksan uskoa siihen, että oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa inhimillinen panos jatkossakin säilyy ratkaisevana. Judiciumin, oikeudellisen arvostelukyvyn, pukeminen komentokoodeiksi tuntuu utopialta, jollei dystopialta, tai ainakin kaukaiselta tulevaisuudelta, vaikka koneoppiminen ja syvät neuroverkot synnyttäisivät yhä hienosyisemmin toimivan tekoälypohjaisen ratkaisukoneen. Joka tapauksessa varmaan nuorimmatkin teistä ovat jo siinä vaiheessa eläkkeellä.

Tuossa vaiheessa olennaista on joka tapauksessa kysyä, kuka tekee nuo algoritmit ja mistä tieto niitä varten kerätään ja miten tämä sovitetaan yhteen yksityisyydensuojan ja tietosuojan kanssa. Kuka viime kädessä päättää, meneekö tietynkielinen sähköpostiviesti vastaanottajalle vai suoraan roskakoriin, kuka kutsutaan työpaikkahaastatteluun, väistääkö autonomisesti toimiva auto vastaantulevaa kuorma-autoa vai kaistalle tupsahtaneita lastenvaunuja ja kuinka tiettyä joustavaa oikeuskäsitettä (vaikkapa erityinen syy) tulkitaan erilaisissa lainsäädännöllisissä konteksteissa, intressiasetelmissa ja eri ajankohtina? Jos päätös perustuu algoritmiin, kuka oikeastaan on päätöksentekijä, miten päätöksen perustelut muotoutuvat ja miten niitä kontrolloidaan? Apulaisprofessori Riikka Koulu on Lakimies-artikkelissaan näkemyksellisesti tuonut esiin tähän liittyviä riskejä selostaen muun muassa tapausta, jossa päätöksenteossa käytetyn algoritmin väitettiin syrjivän tiettyjä ryhmiä, mutta yhtiön tekijänoikeuden vuoksi asianomaisilla ei ollut pääsyä järjestelmäkoodiin! – Ehkä professori Lavapuro ja toimitusjohtaja Merilehto antavat meille lisäymmärrystä tästä tulevaisuuden kuvasta.

Sixten Korkman on kirjoittanut, että sivistys on suoja populismia vastaan. Haluamatta mennä enempää kirjailija Juha Hurmeen tontille totean, että nähdäkseni sivistys liittyy vahvasti inhimillisyyteen. On vaikea ajatella sivistynyttä ihmistä, joka ei olisi inhimillinen. Sivistykseen kuuluu monia ulottuvuuksia, mutta haluan tässä mainita toisten mielipiteiden kuuntelemisen ja kunnioittamisen. Tuomioistuimen kannalta tämä ei tarkoita some-raivon tai politisoituvan väittelyn kantoihin taipumista, vaan osapuolten kannanottojen kuuntelemista. Tuomioistuinten on ratkaistessaan hyvinkin kiivasta julkista keskustelua herättäneitä asioita – olipa kysymys hoivakodeista, seksuaalirikoksista tai kaivostoiminnasta – tunnistettava aiheeseen liittyvät yhteiskunnalliset näkemykset, mutta omassa toiminnassaan pidettävä pää kylmänä, kunnioitettava lakia ja annettava oikeusturvaa yksittäisissä asioissa. Tuomioistuimilla on keskeinen rooli vakauden ja koheesion ylläpitäjinä yhä ristiriitaisemmassa ja polarisoituneessa maailmassa. Niiden ratkaisujen tulee tarjota ennustettavuutta sekä täyttää selkeyden ja läpinäkyvyyden vaatimukset. Siinä on meille haastetta. Samalla on muistettava, että eduskunta muuttaa lakia, jos oikeuskehityksen suuntaa tahdotaan merkittävästi linjata uudelleen. Tällainen muutos koskee tulevaisuutta, ei nyt vireillä olevia asioita. Oikeusministeri Häkkänen on perustellusti korostanut, että myös lainsäätäjän tulee reaktioissaan pysyä johdonmukaisena, kunnioittaa ihmis- ja perusoikeuksia ja tehdä ratkaisunsa huolellisesti harkittujen selvitysten ja vaikutusarviointien pohjalta. Tämä kaikki on oikeusvaltiossa keskeistä.

Sivistyksestä suhteessa tekoälyyn, koneoppimiseen ja ICT:n arkipäiväistymiseen en malta olla toteamatta, että ilman sivistystä uuden tekniikan mahdollisuuksia ei voida hyödyntää täysimääräisesti. Lähes jokaisella on taskussaan tehokas älypuhelin, jolta voi kysyä vaikkapa, milloin 30-vuotinen sota päättyi. Jollei tiedä, että tuollainen sota on ylipäätään käyty, ei kysymystä kuitenkaan osaa esittää. Ja vaikka tietäisikin, yksittäisellä vuosiluvulla ei ole kovasti käyttöä, jollei tiedä, miksi 30-vuotinen sota käytiin, keitä siinä oli osapuolina ja mihin kehitys Euroopassa sen jälkeen johti. Muistammeko, että kyseessä oli eurooppalainen uskonsota, jonka lähtölaukauksena oli defenestraatio eli katolisen valtuuskunnan sinkoaminen ulos Prahan linnan (Hradcanyn) ikkunasta (onneksi lantakasaan, joten herrat selvisivät mustelmilla) ja joka johti Ruotsin suurvaltakauteen (pelättyjen hakkapeliittojen tuella; joskus Euroopassa kannattaa olla ihan hiljaa suomalaisten osuudesta) sekä itsenäisten valtioiden ja kansalaisuuspohjaisen lainkäyttövallan syntyyn? Samoin taidamme edelleen olla aika kaukana siitä, että google-kääntäjän tai konekääntäjä iFlytekin avulla voimme syvällisesti keskustella ulkomaisten kollegojen tai asiakkaiden kanssa tai perehtyä vieraisiin kulttuureihin, kirjallisuuteen jne. Voi olla, että turistiespanja niillä hoituu, mutta en olisi vielä lakkauttamassa koulujen kieltenopetusta.

Varautuminen ilmastonmuutokseen

Det är svårt att förutspå hur megatrenderna, som digitalisering, artificiell intelligens och klimatförändring, påverkar förvaltningsdomstolarnas vardag. Effekten kan vara revolutionerande men allt som oftast är utvecklingen ändå smygande. Det sägas att förändring överskattas på kort sikt men underskattas på lång sikt. Någon form av framförhållning och förberedelse är i alla fall nödvändig för att vi ska kunna rikta våra resurser på rätt sätt.

Ennakoinnin tulisi mahdollisuuksien mukaan perustua faktoihin. Monet teistä ovat lukeneet edesmenneen kansainvälisen terveydenhuollon professorin Hans Roslingin sekä hänen poikansa ja miniänsä kirjan Faktojen maailma (Factfulness). Kirjan missiona on osoittaa, että asiat maailmassa ovat paremmin kuin yleensä luulemme. Rosling toki korostaa, ettei myönteinen kehitys esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden osalta tarkoita sitä, että tilanne olisi hyvä – tilanne on kuitenkin parempi kuin 20 vuotta sitten, mihin verrattuna se on puolittunut. Rosling listaa kymmenen vaistoa, jotka tyypillisesti johtavat meidät virhearvioihin (mm. kuiluvaisto, kielteisyysvaisto, pelkovaisto, yleistämisvaisto, syyttelyvaisto ja hätävaisto). Dramaattinen mediainformaatio läpäisee huomiosuodattimemme ja pelkäämme haita, terrori-iskuja, rikollisuutta ja sotaa, vaikka tilastollisesti näiden kohteeksi joutuneiden määrä on pienentynyt merkittävästi.

Kirjassa osoitetaan 12 tai oikeastaan 13 monivalintatehtävän avulla, että korkeasti oppineiden ja sivistyneiden ihmisten käsitys maailman tilasta on täysin väärä ja että simpanssi arvaamalla kolmesta vaihtoehdosta osuu huomattavasti lähemmäs oikeaa kuin Nobel-palkitut, yritysjohtajat ja professorit. Kysymyksiin kuuluvat muun ohella, millaisen tulotason maissa maailman väestön enemmistö elää, miten äärimmäisessä köyhyydessä elävän väestön osuus on kehittynyt, mikä on maailman elinajanodote ja kuinka monet maailman yksivuotiaista lapsista rokotetaan jotain tautia vastaan. Ainoa kysymys (n:o 13), johon ylivoimainen valtaosa osasi vastata oikein, oli kysymys maapallon keskilämpötilan kehityksestä maailman ilmastoasiantuntijoiden mukaan seuraavan sadan vuoden aikana. Eli nouseehan se.

Rosling itse nostaa viideksi globaaliksi uhkaksi, joista todella pitäisi kantaa huolta, ilmastonmuutoksen ohella globaalin pandemian, talouden romahduksen, kolmannen maailmansodan ja äärimmäisen köyhyyden. Silti faktauskollisuus saa hänet esittämään kritiikkiä ilmastopakolaisuuden alarmistista käsitettä kohtaan. Rosling toteaa, että koko ajatus perustuu vain pariin tieteelliseen lähteeseen ja arvioi, että ilmastonmuutoksesta kärsivillä alueilla asuvilla, alhaisella tulotasoilla olevilla ihmisillä on arvioitua parempi kyky sopeutua muutokseen. Myönnän, olen itsekin tähän syyllistynyt, mutta en taida vielä luopua käsityksestäni. Kun äärimmäisen köyhillä alueilla tilanne entuudestaan huononee, muuttoaalto on ainakin yksi varteenotettava mahdollisuus, vaikka osa väestöstä kykenisikin sopeutumaan. Toivottomuus ja näköalattomuus synnyttää tunteen tarpeettomuudesta, levottomuutta, vihaa ja kansainvaelluksia. Saa nähdä, ottaako johtaja Mari Pantsar kantaa tähän kysymykseen.

Ilmastokysymys ympäristöasioissa tulee meillä KHO:ssa nykyisellään harvoin välittömästi esiin. Sovellettava lainsäädäntö kyllä välillisesti vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja sen hillitsemiseen, mutta mekanismit ovat epäsuoria. Esimerkiksi ilmastolaki väljänä puitesääntelynä ei Suomessa ole johtanut oikeustapauksiin. On kuitenkin syytä mainita eräs kansainvälinen kehityspiirre. Eräissä maissa (Hollanti, Norja) järjestöt ovat saattaneet nostaa valtiota vastaan tuomioistuinkanteita, joissa on vaadittu pitemmälle meneviä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja Pariisin sopimuksen kunnioittamiseksi. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta en pidä tällaista kehitystä toivottavana. Ilmastonmuutos ja sitä koskevien kansainvälisten sopimusten noudattaminen on erittäin monimutkainen, poliittinen ja lainsäädännöllinen kokonaisuus, jonka ratkaiseminen yksittäisillä tuomioistuinpäätöksillä ei nähdäkseni ole perusteltua. Poliittisten päätöksentekijöiden asiana on tehdä kokonaisvaltaisesti tämän mittaluokan kysymyksiä koskevat perusratkaisut ja panna ne täytäntöön lainsäädännöllä. Tähän lainsäädäntöön perustuvien ratkaisujen yhteensopivuutta kansainvälisten sopimusten, unionioikeuden ja perustuslain sekä tavallisen lainsäädännön kanssa tulkitsevat viime kädessä tuomioistuimet. Tuomioistuinten tehtävä on soveltaa ja tulkita lakia, ei luoda tai edes velvoittaa luomaan kokonaan uutta lakia. Se on nähdäkseni tuomioistuinten paikka tämän ihmiskunnan kohtalonkysymyksen ratkaisemisessa.

Sivistys, polarisaatio ja oikeusvaltio

Maailma on jatkuvassa myllerryksessä. USA:n irtautuminen sopimusperusteisesta maailmanjärjestyksestä kauppasotineen sekä suurvaltapolitiikan ja turvallisuuspolitiikan kehitys akselilla USA-Venäjä-Kiina kohotuttaa kulmakarvoja. Euroopan unionin yhtenäisyys brexitin ja maahanmuuttokysymysten vuoksi on koetteilla. EU:n hajanaisuus antaa muun muassa näille suurvalloille tilaisuuden toteuttaa omia pyrkimyksiään. Demokratia ja vahva oikeusvaltio eurooppalaisten arvojen pohjalta on paras vakuutus nykyajan hahmottomia uhkia vastaan. Muistutan myös Ari Turusen kiintoisan kirjan "Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit" viestistä, jonka mukaan yhteistä johtavaan asemaan kohonneille kaupungeille, kuten Miletokselle, Aleksandrialle, Bagdadille, Firenzelle ja San Fransiscolle, on ollut liberaalisuus, avoimuus, vieraiden vaikutteiden hyväksyminen, sivistyksen kunnioittaminen ja kritiikin salliminen. Nämä piirteet ovat kunniassa myös modernissa oikeusvaltiossa. Oikeusvaltion ylläpitämisestä tulee kantaa jatkuvaa huolta, sitä ei tule pitää itsestään selvyytenä.

Olennainen osa oikeusvaltiota on vallanjaon periaate. Tuomioistuinten keskeinen rooli on antaa kansalaisille turvaa hallintoviranomaisten toimia vastaan, mutta joissakin tilanteissa jopa puuttua lainsäätäjän ratkaisuihin. Tämän vuoksi poliittisilla päätöksentekijöillä on voimakas intressi kontrolloida tuomioistuinten toimintaa. Oikeusvaltiokehitys jopa EU:ssa, muusta maailmasta puhumattakaan, on uhattuna. Unionin tuomioistuimen äskettäinen ratkaisu sai Puolan hallituksen perääntymään tuomareiden eläkeiän tarkoitushakuisesta alentamisesta. Unkari on tuomittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa korkeimman oikeuden presidentin ilmaisunvapauden loukkauksesta tilanteessa, jossa hänen toimikautensa katkaistiin ennenaikaisesti hänen esittämänsä hallitukseen kohdistuneen arvostelun vuoksi. Meidän tulee vahvasti tukea EU:n perustamissopimuksen ja perusoikeuskirjan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeusvaltiollisia periaatteita ja niiden toteuttamismekanismeja. Populistiset ajatusmallit, idea epäliberaalista demokratiasta ja hallituksen talutusnuorassa toimivien tiedotusvälineiden varassa saavutettavan parlamenttienemmistön tarjoama mahdollisuus lujittaa hallitusvaltaa ovat todellisia uhkia monessa Euroopan maassa. Oikeusvaltion olennainen ominaispiirre tuomioistuinten riippumattomuuden ohella on perus- ja ihmisoikeuksien sekä median vapauden kunnioittaminen. Hillikkeetön enemmistöparlamentarismi ei toteuta eurooppalaisia arvoja.

On tärkeää, että näistä asioista puhutaan avoimesti ja rakentavasti. Minulla oli maanantaina tilaisuus keskustella muun muassa Unkarin oikeusministerin sekä perustuslakituomioistuimen ja korkeimman oikeuden presidenttien kanssa hallintotuomioistuinjärjestelmän uudelleen luomisesta maahan. Painotin voimakkaasti tuomioistuinten riippumattomuuden takeita sekä yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten aseman täydellistä rinnasteisuutta. Eilen kokoonnuimme Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajuuteen liittyen Tampereelle keskustelemaan oikeusvaltion turvaamisesta Euroopassa. Ruotsissa on puolestaan pohdittu, olisiko perustuslaissa säädettävä korkeimpien oikeuksien jäsenmäärästä ja tuomareiden eroamisiästä, jotta yksinkertaisella parlamenttienemmistöllä ei päästäisi koskemaan oikeusvaltion ytimeen (ns. hostile take-over). Onko meillä aihetta pohtia samaa vai ovatko länsinaapurimme vain ylivarovaisia?

Suomessa nykyjärjestelmä on toiminut moitteettomasti ja tuomioistuinten riippumattomuutta on hallituksen ja oikeusministeriön puolesta kunnioitettu. Tuomioistuinvirasto aloittanee toimintansa ensi vuoden alusta. Viraston perustamisen taustalla on käytetty myös tuomioistuinten riippumattomuuteen liittyviä argumentteja. Huolimatta tuomarivaltaisesta johtokunnasta virasto on tietenkin oikeusministeriön hallinnon alalla toimiva keskushallintoviranomainen, eikä se esimerkiksi käy suoria budjettineuvotteluja eduskunnan kanssa tai – onneksi – muuta tuomareiden nimittämisjärjestelmää. Korkeimpien oikeuksien yhteisen aloitteen perusteella on juuri asetettu työryhmä selvittämään, olisiko hyvin toimivaa kaksilinjaista järjestelmäämme tarpeen täydentää mekanismeilla, joiden avulla voidaan varmistaa yhdenmukainen lain soveltaminen asioissa, jotka ovat rajapinnalla (esimerkiksi sen ratkaiseminen, kummalle lainkäyttölinjalle tietyn korvauskysymyksen ratkaiseminen kuuluu). Uskon, että tämä selvitystyö on osaltaan omiaan vahvistamaan korkeimpien oikeuksien asemaa ja lujittamaan oikeusvaltiokehitystä.

Tuomioistuinten asema ja voimavarat

Tuomioistuinten tosiasiallinen riippumattomuus ja mahdollisuus turvata oikeusvaltio on myös ja ennen muuta voimavarakysymys. Kasvavat asiamäärät ja asioiden vaativuustason lisääntyminen monimutkaistuvassa ja läpeensä kansainvälisessä oikeusyhteisössä, jossa päätösten addressaatit odottavat yhä paremmin perusteltuja päätöksiä, asettavat tuomioistuimille painavan yhteiskunnallisen vastuun. Kuten asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola vuoden alkajaisiksi twiittasi, tuomioistuinten ja oikeusavun osuus valtion menoista on alle prosentin. Hallintotuomioistuinten osuus on promilleluokkaa. Kuten Ruohola muistutti, oikeudenkäyntien kestot aiheuttavat suuret kustannukset muualla yhteiskunnassa. Samaan ovat tammikuussa kiinnittäneet huomiota myös eduskunnan lakivaliokunta, oikeusministeriön kansliapäällikkö ja käräjäoikeuksien laamannit. Meidän tuomioistuimissa työskentelevien tulee toimia kustannustehokkaasti ja priorisoida oikein, mutta korrelaatio ratkaistujen juttujen, käsittelyaikojen ja henkilötyövuosien välillä on yksiselitteinen. Työtaakka tuomioistuimissa on raskas ja vastuu painava. Kysymys on ihmishengistä, vähemmistöjen kunnioittamisesta, ihmisarvoisesta kohtelusta ja toimeentulosta, mittavista sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista, yhteiskunnan koheesiosta ja luottamuksesta. Meillä ei ole varaa epäonnistua. Henkilöstön uupuminen työtaakan alle on huonoin vaihtoehto niin asianomaisten itsensä kuin koko järjestelmän kannalta. Saa nähdä, onko tohtori Saarikivellä meille vinkkejä!

Tuomioistuimissa kaikenlaisiin muutoksiin sopeutumiseksi on tärkeää pitää organisaatio hyvässä kunnossa sekä työntekijät hyvin koulutettuina ja motivoituneina. Asiamäärien kehitystä ja työtapojen muutosta pitää ennakoida ja omaksua aloitteellinen ote. Osin näistäkin syistä korkeimmassa hallinto-oikeudessa on viime vuoden lopulla käynnistetty strategiatyön valmistelu; asiaa pohtivan työryhmän mietinnön perusteella lähdemme keväällä koko henkilöstön voimin varustautumaan tulevaan. Uskon, että saamme yhdessä aikaan konkreettisempia tuloksia kuin kuvitteellinen Sitran johtava asiantuntija Marko Junkkarin näytelmäkäsikirjoituksessa "Ilmiöpohjainen etnonationalisti" Helsingin Sanomissa 20.1.2019: "Ilmiölähtöisyys mahdollistaa systemaattisen prosessin ja luovuuden hybridin". Digitalisaation ja sähköisten menettelyjen hyödyntäminen jatkuu mainiosti edenneessä HAIPA-hankkeessa, jonka osalta pilotointi alkaa jo tänä keväänä.

Korkeimman hallinto-oikeuden toiminnan kehittämiseksi avainasemassa on kattavan valituslupajärjestelmän aikaan saaminen. 100-vuotisjuhlatäysistunnossa 3.9.2018 hyväksyttiin tähän tähtäävä julkilausuma. Odotamme innolla, että eduskunnan käsiteltävänä oleva esitys laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa saadaan voimaan. Korostan tässäkin, että uudistus parantaa oikeusturvaa kokonaisuutena. Pystymme antamaan ratkaisuja nopeammin ja paremmin perusteltuina, mutta kaikilla on edelleen mahdollisuus saattaa korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi, tuleeko valituslupa myöntää prejudikaattiperusteen, ilmeisen virheen perusteen tai muun painavan syyn perusteen vuoksi. Oikeusturvan saatavuus, pääsy tuomioistuimeen muuhun muassa varallisuudesta riippumatta, on avainasemassa, mutta valituslupajärjestelmästä se ei jää kiinni. Hallintotuomioistuinten vakiintunut, asiantunteva toiminta antaa muutoinkin onnistumisellemme tukevan perustan.

Toivotan meille kaikille sivistävää hallintotuomioistuinpäivää, jonka kruunaa musiikkiesitys!