KHO:2013:149

Helsingin hallinto-oikeus 7.5.2010 nro 10/0517/6

Taustatiedot

Pohjola Vakuutus Oy (Pohjola) on ollut liikennevakuutuslain mukaisessa korvausvastuussa X:lle 8.7.2007 sattuneen liikennevahingon johdosta. Pohjolan korvauspäätöksen 29.5.2008 mukaan Pohjola maksaa ajoneuvon liikennevakuutuksesta henkilövahingosta suoritettavat korvaukset yhdellä neljäsosalla alennettuna. Korvauksen alentamista perusteltiin sillä, että X:n veren tematsepaamipitoisuus oli ollut korkea hänen kuljettaessaan ajoneuvoa ja hän oli jokseenkin todennäköisesti ollut vaaraksi liikenneturvallisuudelle. Pohjolan päätöksen perusteluissa viitattiin liikennevakuutuslain 7 §:n 4 ja 5 momenttiin.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on lähettänyt Pohjolalle 285,65 euron laskun X:n hoidosta.

Pohjola Vakuutus Oy on kirjeellään 29.5.2008 ilmoittanut Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, ettei se korvaa sairaanhoitopiirin laskua kokonaisuudessaan liikennevakuutuksesta. Pohjola on todennut alentaneensa korvausta yhdellä neljäsosalla liikennevakuutuslain 7 §:n 5 momentin perusteella ja että vahingoittunut oli saanut asiasta päätöksen.

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on Kuopion hallinto-oikeudessa vaatinut, että Pohjola velvoitetaan suorittamaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 65,91 euroa eli kuntayhtymälle X:n hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamatta jääneen neljäsosan laillisine korkoineen.

Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään 7.11.2008 siirtänyt hakemuksen käsiteltäväksi Helsingin hallinto-oikeudessa.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatimuksensa perusteena esittänyt muun ohella seuraavaa:

Asia koskee sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 13 a §:n mukaista täyskustannusmaksua. Mahdolliset hoitopalveluiden käyttäjän ja vakuutuslaitoksen välisessä suhteessa tapahtuvat korvausten sovittelut taikka muut mukautukset eivät asiakasmaksulain taikka sen esitöiden mukaan saa vaikuttaa alentavasti kuntayhtymälle suoritettavaan täyskustannusmaksuun eikä maksun suorittamista sairaanhoitopiirille ole oikeutta laiminlyödä mainitusta syystä. Missään ei ole säädetty siitä, että sairaanhoitopiirille lain nojalla suoritettavaa korvausta voitaisiin alentaa sillä perusteella, että palvelun käyttäjää pidettäisiin osallisena vahingon syntymiseen tai vahingon aiheuttajana.

Asiassa ei ole tarkoitus saattaa hallinto-oikeuden tutkittavaksi hoitopalvelun käyttäjän mahdollista sopimus- tai oikeussuhdetta vakuutuslaitokseen. Kyse on vakuutusyhtiön vakuutuslaitoksena ja sairaanhoitopiirin asiakasmaksulain 13 a §:n mukaisen hoitopalvelun antaneena ja järjestäneenä tahona välisestä lakisääteisestä oikeussuhteesta.

Pohjola Vakuutus Oy on selityksessään muun ohella esittänyt, että sairaanhoitopiirin hakemus on jätettävä tutkimatta tai hylättävä. Sairaanhoitopiirin oikeus täyskustannusmaksuun on enintään vahingon kärsineen korvausoikeuden laajuinen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on tutkinut asian julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevana hallintoriita-asiana.

Hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Hallintolainkäyttölain 69 §:n mukaan julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan samoin kuin hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee hallinto-oikeus.

Liikennevakuutuslain 6 b §:n 1 momentissa säädetään muun ohessa, että jollei tässä laissa toisin säädetä, vakuutusyhtiön on suoritettava sairaanhoitopalvelun järjestävälle kunnalle tai kuntayhtymälle hoidon tuottamisesta aiheutuneista kustannuksista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 13 a §:n mukaan määräytyvä maksu.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 13 a §:n 1 momentin mukaan jos palvelun käyttäjällä on oikeus korvaukseen hoidosta tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain, sotilastapaturmavakuutuslain, valtion virkamiesten tapaturmavakuutuksesta annetun lain, liikennevakuutuslain, tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain, liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain tai ammattitautilain nojalla taikka muun lain perusteella, jossa säädetty korvaus määräytyy tapaturmavakuutuslain säännösten mukaan, hoitopalvelun järjestämisestä vastaavalla kunnalla tai kuntayhtymällä on oikeus saada mainittujen lakien perusteella korvausvelvolliselta vakuutuslaitokselta tai Valtiokonttorilta mainituissa laeissa säädetyin edellytyksin maksu, joka vastaa enintään hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten määrää vähennettynä palvelun käyttäjältä perityllä asiakasmaksulla.

Asiakasmaksulain 13 a §:n 2 momentin mukaan hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuvilla kustannuksilla tarkoitetaan 1 momentissa maksua, jonka kuntayhtymän ulkopuolinen kunta erikoissairaanhoitolain 42 ja 43 §:n nojalla maksaisi kuntayhtymälle asukkaansa hoitokustannuksista, jos hoito tulisi kunnan maksettavaksi. Jos palvelun käyttäjä saa hoitoa kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämässä terveyskeskuksessa, sairaalassa tai muussa terveydenhuollon toimintayksikössä, tarkoitetaan palvelun järjestämisestä aiheutuvilla kustannuksilla maksua, joka kansanterveyslain 22 §:n 2 momentin nojalla perittäisiin toisesta kunnasta olevan potilaan kotikunnalta.

Saman pykälän 3 momentin mukaan sairaanhoitopalvelun antanut julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö tai sairaanhoitopalvelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä ei ole asianosainen asiassa, joka koskee hoitopalvelun käyttäjän oikeutta korvaukseen vammasta tai sairaudesta 1 momentissa tarkoitettujen lakien perusteella.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin asianosaisasema

Asiakasmaksulain 13 a §:n säännös huomioon ottaen kuntayhtymän vaatimus vakuutusyhtiön velvoittamisesta korvaamaan liikenneonnettomuuden johdosta hoidettavana olleen henkilön hoitokustannukset on käsiteltävä hallinnollisen lainkäytön järjestyksessä hallintoriita-asiana. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on näin ollen asianosainen asiassa. Kuntayhtymän hakemuksessa ei ole kyse asiakasmaksulain 13 a §:n 3 momentissa tarkoitetusta tilanteesta.

Hoitokustannusten korvaaminen

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut edellä mainitun asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin nojalla vakuutusyhtiöltä korvausta sairaanhoidosta, joka oli annettu liikennevahingon johdosta Joroisten kunnan terveyskeskuksessa X:lle 9.7.2007. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä oli lähettänyt vakuutusyhtiölle X:n hoidosta 285,65 euron laskun (asiakasmaksun osuus 22 euroa ja täyskustannusmaksun osuus 263,65 euroa). Vakuutusyhtiö on 29.5.2008 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut sairaanhoitopiirille, ettei kyseistä laskua korvata liikennevakuutuksesta kokonaan, vaan 263,65 euron suuruista korvausta on alennettu yhdellä neljäsosalla liikennevakuutuslain 7 §:n 5 momentin perusteella X:n oman myötävaikutuksen vuoksi. Kuntayhtymä ei ole kyseenalaistanut X:n myötävaikutusta sinänsä.

Asiakasmaksulain 13 a §:ään liittyy hallituksen esitys nro 158/2002 vp, oikeastaan HE 158/2004 vp, joka koskee lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ja liikennevakuutuksen sairaanhoitokorvausten täyskustannusvastuun toteuttamista koskevaa lainsäädäntöä. Hallituksen esityksen 13 a §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan hoitopalvelun järjestäjälle maksettavan korvauksen perusteet ja laajuus määräytyisivät tapaturma- ja liikennevakuutuslain sekä tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta ja liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain mukaisesti palvelun käyttäjän korvausoikeutta vastaavasti.

Hallituksen esityksessä 158/2004 vp todetaan liikennevakuutuslain 6 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että täyskustannusjärjestelmään siirtymisellä ei ole tarkoitus muuttaa liikennevakuutuksen yleisiä korvattavuusperusteita sairaanhoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen osalta tai puuttua korvausoikeuden laajuuteen tai sisältöön muilta osin. Vakuutuslaitoksella olisi siten edelleen oikeus arvioida, onko sairaanhoito tarpeellista ja korvattavaa liikennevahingon johdosta.

Hallinto-oikeus toteaa, että asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin ja sitä koskevien lain esitöiden mukaan hoitopalvelun järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntayhtymän oikeus korvaukseen on sidottu palvelun käyttäjän korvausoikeuteen, jonka perusteet ja laajuus hallituksen esityksen 158/2004 vp mukaan määräytyvät liikennevakuutuslain mukaisesti. Liikennevakuutuslain nojalla voidaan henkilövahinkoa kärsineen korvausta alentaa sen mukaan mikä on ollut hänen osuutensa vahinkoon. Koska kuntayhtymän sairaalassa liikennevahingon johdosta hoitoa saaneelle henkilövahingosta suoritettavaa korvausta oli tämän oman myötävaikutuksen johdosta alennettu, hallinto-oikeus katsoo, että vastaavasti on voitu alentaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle maksettavaa maksua. Näin ollen sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä ei ole asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin nojalla oikeutta saada antamastaan hoidosta korvausta vakuutusyhtiön jo maksamaa määrää enempää.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Talja, Maila Siivonen ja Sinikka Välitalo, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Pohjola velvoitetaan maksamaan Etelä-Savon sairaanhoitopiirille hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuneina kustannuksina 65,91 euroa laillisine korkoineen sekä korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut asiassa. Vaadittu summa on yksi neljäsosa laskun nro 6160017966 kuntaosuudesta, jonka maksamisesta vakuutusyhtiö on kieltäytynyt 29.5.2008. Korvattavaksi vaadittavat kustannukset ovat aiheutuneet liikenneonnettomuudessa vahingoittuneelle X:lle Joroisten terveyskeskuksessa 9.7.2007 annetusta hoidosta.

Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Asiassa on kysymys liikennevakuutuksen perusteella korvattavaa sairaanhoitoa koskevasta niin sanotusta täyskustannusmaksusta. Maksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 13 a §:ään. Asiassa ovat asianosaisina asiakasmaksulain 13 a §:n mukaisesti lain nojalla korvausvelvollinen vakuutuslaitos ja kansanterveyslain mukaisia lakisääteisiä velvoitteita hoitava sairaanhoitopiiri. Kysymys ei ole vahingonkärsijän ja vakuutuslaitoksen välisestä vakuutuslainsäädäntöön perustuvasta oikeussuhteesta. Hoitopalvelun käyttäjän oikeussuhdetta vakuutuslaitokseen ei ole tarkoitus miltään osin saattaa korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.

Mahdolliset hoitopalveluiden käyttäjän ja vakuutuslaitoksen väliseen suhteeseen liittyvät korvausten sovittelut taikka muut mukautukset eivät asiakasmaksulain taikka sen esitöiden mukaan voi vaikuttaa alentavasti sairaanhoitopiirille suoritettavaan täyskustannusmaksuun. Mikäli lainsäätäjä olisi katsonut, että tällaisia perusteita voitaisiin soveltaa hoidon antaneen kunnan tai kuntayhtymän ja vakuutuslaitoksen välisessä oikeussuhteessa, asiasta olisi säädetty nimenomaan asiakasmaksulaissa.

Asiakasmaksulain mukaan hoitopalvelun järjestämisestä vastuussa olevalla kunnalla tai kuntayhtymällä on oikeus saada hoidon korvaamiseen velvolliselta vakuutuslaitokselta tai valtiokonttorilta maksu, joka voi olla enintään hoidon tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen vähennettynä palvelun käyttäjältä perityllä asiakasmaksulla. Ainoa asiakasmaksulaissa mainittu vähennys täyskustannusmaksuun on palvelun käyttäjältä peritty asiakasmaksu. Lainsäätäjä ei ole tarkoittanut antaa vakuutuslaitokselle oikeutta tehdä täyskustannusmaksusta muita vähennyksiä. Esimerkiksi vahingonkärsijän tuottamuksella ei ole merkitystä kunnan tai kuntayhtymän ja vakuutuslaitoksen välisessä julkisoikeudellisessa oikeussuhteessa. Tulkintaa tukee myös hallituksen esityksessä (HE 158/2004 vp) nimenomaisesti ilmaistu lain tarkoitus: "Tapaturmavakuutuslakia, liikennevakuutuslakia ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia muutettaisiin niin, että julkinen hoitosektori saisi pääsääntöisesti tapaturma- ja liikennevakuutusjärjestelmältä tapaturma- ja liikennevahinkopotilaan hoidosta maksun, joka kattaisi niin sanotun kuntalaskutuksen mukaisen hoidon tuottamiskustannuksen." Tämä merkitsee sitä, että vakuutuslaitoksen suoritettavaksi lain mukaan kuuluva korvaus voi olla erilainen kunnan tai kuntayhtymän ja vakuutuslaitoksen välisessä suhteessa kuin vahingonkärsijän ja vakuutuslaitoksen välisessä suhteessa – näitä oikeussuhteita sääntelevät eri normit.

Asiakasmaksulain mukainen täyskustannusmaksujärjestely on myös huomioitu sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) 45 a §:ssä. Mainitun lainkohdan mukaisesti tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuosittain perittyä täyskustannusmaksua ei enää peritä, vaan lain esitöiden mukaan (HE 158/2004 vp) kunnat saavat jatkossa tapaturma- ja liikennevahinkopotilaiden hoidon kustannukset suoraan vakuutuslaitoksilta.

Lainsäädännön tarkoituksena on ollut saattaa kunnallinen ja yksityinen sektori samaan asemaan vakuutusyhtiöiden suorittaman korvauksen suhteen. Vakuutusyhtiöt suorittivat yksityisen sektorin määräämät maksut ja korvaukset täysimääräisesti. Sen sijaan vakuutuslaitosten kustannusvastuu kunnallisessa terveydenhuollossa ulottui vuoden 2004 loppuun asti vain potilailta perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakasmaksut ovat verovaroin subventoituja, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992) ja -asetuksessa (912/1992) säädettyjä maksuja, jotka kattavat sairaanhoidon kustannuksista vain pienen osan. Vakuutuslaitokset eivät siten osallistuneet muilta osin tapaturman tai liikennevahingon aiheuttamien kustannusten korvaamiseen kunnallisen terveydenhuollon osalta. Tämä tarkoitti käytännössä merkittävää julkisen vallan subventiota vakuutusjärjestelmille.

Vuoden 1993 alusta siirryttiin niin sanottuun täyskustannusvastuun periaatteeseen (HE 248/1992 vp). Täyskustannusvastuuperiaate toteutettiin vuosina 1993–2004 siten, että valtio peri itselleen vuosittain säädettävällä lailla vakuutuslaitoksilta maksun, jonka keskimäärin katsottiin vastaavan tapaturma- ja liikennevakuutuspotilaiden hoidon kustannuksia julkisessa terveydenhuollossa. Järjestely tehtiin hallituksen esityksen HE 248/1992 vp mukaan valtion taloudelliseen tilanteeseen liittyvistä syistä. Vuodeksi 1993 säädetty laki 1645/1992 oli tarkoitettu yksivuotiseksi verolaiksi, joka liittyi valtion talousarvioon vuodelle 1993. Lakia kuitenkin jatkettiin vuosittain aina vuoteen 2004 asti.

Vuoden 2004 aikana valmisteltiin lainsäädäntö, jonka nojalla luovuttiin vakuutuslaitosten yhteisvastuullisesti maksamasta veronluonteisesta maksusta. Vakuutusyhtiöitten täyskustannusvastuuta koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2005 (1358–1364/2004). Lainsäädäntöön tehdyt muutokset koskivat muun ohella tapaturmavakuutuslakia ja liikennevakuutuslakia sekä lakia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Samassa yhteydessä muutettiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) 45 a §:ää. Täyskustannusmaksua koskeva lainsäädäntö säädettiin valtio-kuntasuhteessa neutraalisti. Tämä tarkoitti sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudesta vähennettiin tapaturma- ja liikennevahinkopotilaiden hoidosta aiheutuvien kustannusten suuruinen tulon lisäys, joka oli 51,6 miljoonaa euroa (1364/2004). Kun mainittua arviota hoidon kustannuksista on arvioitu työryhmämietinnöissä, ei tässä yhteydessä ole otettu huomioon sitä, että vakuutuslaitokset eivät suorittaisikaan kaikista vahinkotapahtumista täyskustannusmaksua täysimääräisesti, vaan tulonlisäys olisi riippuvainen siitä, onko vahinko vakuutuslaitosten ratkaisujen perusteella aiheutunut tahallisuudesta tai tuottamuksesta. Lainsäätäjän tarkoituksena ei järjestelmää luotaessa ole ollut antaa vakuutuslaitokselle mahdollisuutta täyskustannusmaksun alentamiseen oman harkintansa mukaan. Mikäli vakuutusyhtiö alentaa täyskustannusmaksua ilman lakiin perustuvaa syytä, kunnalla tai kuntayhtymällä on asiassa sellainen oikeussuojan tarve, että sen on voitava saattaa asia tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Hallituksen esityksen HE 158/2004 vp mukaan vakuutuslaitokset maksaisivat tapaturma- ja liikennevahinkopotilaalle kunnallisessa terveydenhuollossa annetusta hoidosta kuntalaskutuksen mukaisen hoitokustannuksen vähennettynä potilaalta perityillä asiakasmaksuilla. Maksun saisivat sairaanhoitopalveluiden järjestämisestä lakisääteisesti vastuussa olevat kunnat ja kuntayhtymät eli sairaanhoitopiirit ja terveyskeskusta ylläpitävät kunnat ja kuntayhtymät. Täyskustannusmaksun suuruus sidottiin erikoissairaanhoitolain 42–43 §:ään ja kansanterveyslain 22 §:n 2 momenttiin.

Asiaa käsitelleiden työryhmien mietinnöissä tai täyskustannusmaksua koskevan lainsäädännön valmistelun yhteydessä ei ollut esillä eikä myöskään hallituksen esityksessä HE 158/2004 vp ole mainittu sitä mahdollisuutta, että vakuutuslaitokset voisivat vakuutuslainsäädännössä olevien säännösten perusteella alentaa julkiselle terveydenhuollolle tulevaa täyskustannusmaksua sillä perusteella, että tapaturmassa tai liikennevahingossa vahingoittuneen henkilön katsotaan aiheuttaneen vahingon tahallaan tai tuottamuksellisesti. Jos tarkoituksena olisi ollut, että vakuutuslaitokset voisivat omalla päätöksellään alentaa täyskustannusmaksua, tästä olisi tullut säätää asiakasmaksulain 13 a tai 13 b §:ssä. Selvää on, että vahingosta vastuussa oleva vakuutuslaitos voi alentaa vammautuneelle henkilölle vahingosta aiheutuneiden kustannusten korvausta vahingonkärsijän tuottamuksen perusteella tai muusta sellaisesta syystä. Sen sijaan kunnalliselle terveydenhuollolle tulevaa täyskustannusmaksua vakuutuslaitos ei voi alentaa vakuutuslainsäädäntöönkään perustuen, koska kunta tai kuntayhtymä ei ole vahingossa osallisena. Vakuutuslainsäädännön, kuten esimerkiksi liikennevakuutuslain, soveltaminen ei tässä yhteydessä tule hallintoriidan järjestyksessä tutkittavaksi, vaan hallintotuomioistuinten ratkaistavaksi kuuluu julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta eli täyskustannusmaksua koskeva asia.

Kustannukset, jotka ovat aiheutuneet vahingonkärsijälle annetun hoidon järjestämisestä, kuuluvat vakuutusyhtiöiden korvausvastuulle. Vakuutusyhtiö ei voi tehokkaasti kiistää muuta kuin sen, onko kyseessä ollut esimerkiksi täyskustannusjärjestelmän piiriin kuuluva liikennevahinko, työtapaturma tai ammattitauti. Mikäli vakuutustapahtuma on luonteeltaan sellainen, että se tulee järjestelmän piiriin, vakuutusyhtiö ei voi alentaa kunnalle tai kuntayhtymälle suoritettavaa korvausta eikä jättää korvausta kokonaan maksamatta esimerkiksi vahingonkärsijän tuottamuksen perusteella. Mahdollisuus korvauksen alentamiseen tai sen maksamatta jättämiseen tuottamuksen perusteella koskee ainoastaan vahingonkärsijän ja vakuutusyhtiön välistä suhdetta. Toisenlainen tulkinta olisi lainsäätäjän tarkoituksen vastainen.

Pohjola ei ole kiistänyt vakuutustapahtumaa eikä riitauttanut sairaanhoitopiirille asiassa aiheutuneiden sairaanhoitokustannusten määrää.

Pohjola Vakuutus Oy on selityksessään vaatinut, että Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valitus ja sen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Pohjola on vaatimustensa tueksi viitannut hallinto-oikeuden päätöksessä esitettyihin perusteluihin ja Pohjolan hallinto-oikeudelle esittämään kuitenkin niin, että Pohjola hyväksyy sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asianosaisaseman asiassa.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vastaselityksessään uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lausunnon. Voimassa olevan lainsäädännön lähtökohtana on, että terveydenhuoltolainsäädännössä määritellään kansalaisen oikeus saada hoitoa ja vakuutuslainsäädännössä puolestaan edellytykset, joilla hoidosta voidaan maksaa vakuutuskorvauksia. Vakuutusjärjestelmä ei ole osa terveydenhuollon rahoitusjärjestelmää, vaan se lähtee yksittäisen kansalaisen oikeudesta korvaukseen niillä edellytyksillä, joista vakuutuslainsäädännössä säädetään. Oikeus hoidon saamiseen on eri asia kuin vakuutusjärjestelmän velvollisuus maksaa potilaan hoidon kustannuksia korvauksina potilaalle tai hoidon järjestäneelle julkiselle terveydenhuollolle.

Liikennevakuutuksen ja lakisääteisen tapaturmavakuutuksen sairaanhoitokorvausten täyskustannusvastuu tuli voimaan 1.1.2005. Liikennevakuutusta ja lakisääteistä tapaturmavakuutusta harjoittaville vakuutuslaitoksille säädettiin niitä koskevien lakien nojalla velvollisuus suorittaa julkisen sektorin hoitolaitoksille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 13 a §:ssä määritelty täyskustannusmaksu, jolla katetaan vakuutuspotilaan sairaanhoidosta julkiselle sektorille aiheutuneet todelliset kustannukset. Täyskustannusjärjestelmään siirtymisellä ja ehdotetuilla muutoksilla ei ollut täyskustannusvastuuta koskevan hallituksen esityksen (HE 158/2004 vp) mukaan tarkoitus muuttaa liikennevakuutuksen yleisiä korvattavuusperusteita sairaanhoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen osalta eikä puuttua korvausoikeuden laajuuteen tai sisältöön muilta osin.

Kunnalla tai kuntayhtymällä on asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin nojalla oikeus täyskustannusmaksuun, jos palvelun käyttäjällä on oikeus korvaukseen muun muassa liikennevakuutuslain tai tapaturmavakuutuslain nojalla. Tämä maksu voi olla enintään hoidon tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen vähennettynä palvelun käyttäjältä perityllä asiakasmaksulla.

Kunnan tai kuntayhtymän oikeus täyskustannusmaksuun on siten riippuvainen siitä, onko palvelun käyttäjällä eli vahingonkärsineellä oikeus saada korvausta vakuutuslaitokselta vahingostaan. Jollei vahingonkärsinyt ole oikeutettu korvaukseen, ei myöskään kunnalla tai kuntayhtymällä voi olla häntä parempaa oikeutta korvaukseen. Tästä johtuen liikennevakuutuslain 7 §:ssä säädetyissä myötävaikutustapauksissa eli muun muassa liikennejuopumustapauksissa ja tapauksissa, joissa vahingonkärsinyt on aiheuttanut itselleen henkilövahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, vakuutuslaitokset ovat tehneet myötävaikutusvähennyksen kunnalle tai kuntayhtymälle maksettavasta täyskustannusmaksusta samoin kuin vahingonkärsineelle maksettavista korvauksistakin. Liikennevakuutuskeskus on täyskustannusvastuuta koskevan lainmuutoksen voimaan tullessa ohjeistanut liikennevakuutuslaitoksia kiertokirjeessään 42/04. Ohjeissa todetaan muun muassa, että vakuutusyhtiö korvaa sairaanhoitokustannukset vahingoittuneen oman myötävaikutuksen suhteessa. Jos vahingonkärsineelle maksettavia korvauksia on tämän oman myötävaikutuksen perusteella alennettu esimerkiksi puolella, korvaa vakuutusyhtiö vahingoittuneelle puolet asiakasmaksusta ja hoitolaitokselle vastaavasti puolet täyskustannusmaksusta. Ohje koskee myös yksityisessä terveydenhuollossa aiheutuneiden sairaanhoitokustannusten korvaamista. Vastaavat myötävaikutusalennukset tehdään myös niissä tilanteissa, joissa vahingonkärsinyt hakeutuu yksityiselle sektorille sairaanhoitoon. Yksityisellä sektorilla tämä vähennetty osuus tulee vahingonkärsineen itsensä maksettavaksi.

Täyskustannusvastuuta koskevan lainmuutoksen ja hallituksen esityksen mukainen ohjeistus on vakiintunut täyskustannusvastuuta koskevaksi korvauskäytännöksi ja -menettelyksi vakuutuslaitoksissa.

Asiakasmaksulain 13 a §:n 3 momentin mukaan sairaanhoitopalvelun antanut julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö tai sairaanhoitopalvelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä ei ole asianosainen asiassa, joka koskee hoitopalvelun käyttäjän oikeutta korvaukseen vammasta tai sairaudesta muun muassa liikenne- tai tapaturmavakuutuslakien perusteella. Tapaturma- ja liikennevakuutuksen korvausta koskeva muutoksenhakuoikeus on vain vahingonkärsineellä.

Vakuutusyhtiöt ovat asiakasmaksulain 13 a §:n 3 momentin mukaisesti korvauskäytännössään katsoneet, ettei kunnalla tai kuntayhtymällä ole asianosaisasemaa vahingonkärsineen ja vakuutuslaitoksen välisessä korvausasiassa. Ne eivät siten anna päätöksiään tiedoksi kunnalle tai kuntayhtymälle ja ne suorittavat täyskustannusmaksun vasta sen jälkeen, kun itse korvausasia on ratkaistu olettaen, että vahingonkärsineellä on oikeus korvaukseen.

Asiakasmaksulakiin tai vakuutuslakeihin ei ole otettu nimenomaisia säännöksiä kunnan tai vakuutuslaitoksen muutoksenhakupaikasta tai -menettelystä koskien täyskustannusmaksua.

Hallinto-oikeuksissa on vakiintunut käytännöksi, että kunnan tai kuntayhtymän vaatimus vakuutusyhtiön velvoittamisesta korvaamaan asiakasmaksulain 13 a §:ssä tarkoitettu täyskustannusmaksu käsitellään hallintoriita-asiana, jossa kunta tai kuntayhtymä on katsottu asianosaiseksi. Nimenomaisen lainsäännöksen puuttuessa tätä voidaan pitää perusteltuna menettelytapana. Hallintoriita voi kuitenkin koskea vain kunnan ja vakuutuslaitoksen välistä täyskustannusmaksua koskevaa erimielisyyttä, kuten täyskustannusmaksun määräytymistä tai määrää. Hallintoriitana ei voida tutkia palvelun käyttäjän korvausoikeutta, jonka perusteet ja laajuus määräytyvät esimerkiksi liikennevakuutuslain mukaisesti. Ei voida pitää myöskään mahdollisena sitä, että hallintoriitana käsiteltäisiin sairaanhoitokustannusten syy-yhteyttä liikennevahingossa saatuihin vammoihin. Tämä on puhtaasti liikennevakuutuslain perusteella ratkaistava kysymys ja kuuluu yleisten tuomioistuinten toimivaltaan.

Pohjola Vakuutus Oy on selityksessään uudistanut aiemmin lausumansa.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on lisävastaselityksessään viitannut asiassa aiemmin esittämäänsä.

Pohjola Vakuutus Oy:lle on lähetetty tiedoksi Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän lisävastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1.

1.1 Asian käsitteleminen hallintoriita-asiana

Esillä oleva asia koskee sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 13 a §:ssä säädettyä liikennevakuutuksen perusteella korvattavaa sairaanhoitoa koskevaa maksua. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä (sairaanhoitopiiri) ja Pohjola Vakuutus Oy:llä (Pohjola) on riitaa siitä, miten maksun suuruus määräytyy tilanteissa, joissa julkisen terveydenhuollon palvelua käyttäneen, liikenneonnettomuudessa vahinkoa kärsineen potilaan oikeutta saada korvausta kärsimästään vahingosta on liikennevakuutuslain nojalla alennettu. Korvausta saatetaan liikennevakuutuslain nojalla alentaa esimerkiksi sillä perusteella, että potilas on kärsinyt henkilövahingon kuljettaessaan ajoneuvoa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

Ennen kuin korkein hallinto-oikeus voi ottaa kantaa perusteisiin, joilla asiakasmaksulain 13 a §:ssä tarkoitetun maksun suuruus määräytyy, on selvitettävä, onko hallinto-oikeus voinut sairaanhoitopiirin hakemuksesta tutkia maksun suuruutta koskevan riitaisuuden hallintoriita-asiana.

Sovellettavat oikeusohjeet

Asiakasmaksulain 1 §:n mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan.

Saman lain 13 a §:n 1 momentin mukaan jos palvelun käyttäjällä on oikeus korvaukseen hoidosta muun muassa liikennevakuutuslain nojalla, hoitopalvelun järjestämisestä vastaavalla kunnalla tai kuntayhtymällä on oikeus saada lainkohdassa mainittujen lakien perusteella korvausvelvolliselta vakuutuslaitokselta tai Valtiokonttorilta lainkohdassa mainituissa laeissa säädetyin edellytyksin maksu, joka vastaa enintään hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten määrää vähennettynä palvelun käyttäjältä perityllä asiakasmaksulla.

Pykälän 3 momentin mukaan sairaanhoitopalvelun antanut julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö tai sairaanhoitopalvelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä ei ole asianosainen asiassa, joka koskee hoitopalvelun käyttäjän oikeutta korvaukseen vammasta tai sairaudesta 1 momentissa tarkoitettujen lakien perusteella.

Saman lain 15 §:n 1 momentin mukaan maksua koskevaan viranhaltijan päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.

Pykälän 2 momentin mukaan jos maksuvelvollinen on tyytymätön 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen, hänellä on oikeus saattaa sosiaalipalvelusta perittävää maksua koskeva päätös sosiaalihuoltolain 6 §:ssä tarkoitetun toimielimen ja terveyskeskuksen järjestämästä palvelusta perittävää maksua koskeva päätös kansanterveyslain 6 §:ssä tarkoitetun toimielimen käsiteltäväksi sekä sairaanhoitopiirin järjestämästä erikoissairaanhoidosta ja erityishuoltopiirin järjestämästä kehitysvammaisten erityishuollosta perittävää maksua koskeva päätös sen toimielimen päätettäväksi, jonka alainen päätöksen tehnyt viranhaltija on.

Pykälän 3 momentin mukaan vaatimus päätöksen oikaisemisesta on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun maksuvelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. Päätökseen on liitettävä ohjeet sen saattamiseksi toimielimen käsiteltäväksi.

Pykälän 4 momentin (387/2008) mukaan maksun määräämistä koskevaan 2 momentissa tarkoitettuun toimielimen päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitus voidaan sanotun ajan kuluessa antaa myös päätöksen tehneelle toimielimelle, jonka on toimitettava se oman lausuntonsa ohella hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.

Saman lain 17 §:n mukaan mainitun lain perusteella määrätyt maksut sekä 16 §:n nojalla perittävä viivästyskorko saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin säädetään.

Hallituksen esityksen (HE 158/2004 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan asiakasmaksulain 13 a §:n 3 momentin kohdalla seuraavaa:

"Pykälän 3 momentti koskee julkisen terveyspalvelun tuottavan terveydenhuollon toimintayksikön ja palvelun järjestämisestä vastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän muutoksenhakuoikeutta. Momentin mukaan ne eivät olisi asianosaisia asiassa, joka koskee hoitopalvelun käyttäjän oikeutta korvaukseen vammasta tai sairaudesta 1 momentissa tarkoitetuista vakuutusjärjestelmistä. Tapaturma- ja liikennevakuutuksen korvausta koskeva muutoksenhakuoikeus olisi vahingoittuneella.

Hoitopalvelun järjestämisestä vakuutuslaitokselta perityn maksun suuruutta koskeva muutoksenhaku tapahtuisi siten kuin asiakasmaksulain 15 §:ssä säädetään. Maksun perusteisiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Asiakasmaksulain mukaan määrätty asiakasmaksu voidaan ulosottaa ilman tuomiota ja päätöstä siten kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/1961) säädetään. Maksuunpanoon voidaan kuitenkin hakea muutosta perustevalituksella siten kuin mainitun lain 8 §:ssä säädetään."

Hallintolainkäyttölain 69 §:n mukaan julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan samoin kuin hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee hallinto-oikeus.

Oikeudellinen arviointi

Asiakasmaksulain 1 §:stä ilmenee, että asiakasmaksulaissa säädetään palvelun käyttäjiltä kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista perittävistä maksuista. Asiakasmaksulain perusteella määrätyt maksut ovat asiakasmaksulain 17 §:n nojalla ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä. Tällöin maksua vastustavan käytettävissä on vielä ulosottovaiheessa oikeussuojakeinona perustevalitus. Asiakasmaksulain nojalla kunnalliset viranhaltijat ja toimielimet voivat myös tehdä palvelujen käyttäjiä velvoittavia hallintopäätöksiä, joihin palvelujen käyttäjät voivat hakea muutosta asiakasmaksulain 15 §:ssä kuvattuja oikeussuojakeinoja käyttäen, siis oikaisuvaatimuksella ja sen jälkeen hallintovalituksella. Asiakasmaksulain nojalla perittäviä maksuja koskevat riitaisuudet voivat siten yleensä tulla hallintotuomioistuinten tutkittaviksi joko asiakasmaksua koskevan oikaisuvaatimuksen ratkaisseen kunnallisen toimielimen päätöksestä tehdyn valituksen johdosta tai perustevalituksella, jonka tekijä on sitä mieltä, että asiakasmaksu on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti.

Asiakasmaksulain 13 a §:lle hallituksen esityksessä esitetyistä perusteluista saa sen kuvan, että lain 13 a §:n mukainen maksu olisi lainvalmistelussa rinnastettu muihin asiakasmaksulain mukaisiin maksuihin maksua koskevan päätöksentekovallan, maksun perimisen ja sitä koskevien oikeussuojakeinojen osalta. Jos näin olisi, maksua koskeva riitaisuus ei voisi tulla tutkittavaksi hallinto-oikeudessa hallintoriita-asiana.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiakasmaksulain 17 §:n säännös asiakasmaksulain perusteella määrättyjen maksujen ulosottokelpoisuudesta koskee yleisesti asiakasmaksuja, jotka peritään palvelun käyttäjiltä. Säännöstä ei voi ilman lainsäädännön nimenomaista tukea tulkita laventavasti siten, että lain 13 a §:ssä tarkoitettu vakuutuslaitokselta perittävä maksu saataisiin lain 17 §:n nojalla ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin säädetään. Kun viranomaisilla näin ollen ei ole valtaa yksipuolisesti ja täytäntöönpanokelpoisesti määrätä tai päättää 13 a §:ssä tarkoitetusta maksusta, viranomaisen on voitava saattaa riitaisuus, joka koskee sen oikeutta lakisääteiseen maksuun, hallintoriita-asiana hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi.

Edellä mainittuun nähden hallinto-oikeuden on tullut tutkia sairaanhoitopiirin Pohjolaan kohdistamat, asiakasmaksulain 13 a §:ään perustuvat vaatimukset hallintoriita-asiana.

1.2 Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Liikennevakuutuslain 6 a §:n 1 momentin (1360/2004) mukaan vahingoittuneella on oikeus saada korvaus vamman tai sairauden johdosta tarpeellisesta sairaanhoidosta, jota annetaan tarpeettomia kustannuksia välttäen kansanterveyslain (66/1972) ja erikoissairaanhoitolain (1062/1989) perusteella julkisena terveydenhuoltona, yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) tarkoitettuna palveluna tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettuna itsenäisenä ammatinharjoittajana, jos vakuutusyhtiö on antanut maksusitoumuksen hoidon korvaamisesta siten kuin jäljempänä säädetään.

Saman lain 6 b §:n mukaan mainitun lain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetusta julkisena terveydenhuoltona annetusta hoidosta suoritetaan vahingoittuneelle korvauksena häneltä hoidosta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) perusteella peritty asiakasmaksu. Jollei mainitussa laissa toisin säädetä, vakuutusyhtiön on lisäksi suoritettava sairaanhoitopalvelun järjestävälle kunnalle tai kuntayhtymälle hoidon tuottamisesta aiheutuneista kustannuksista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 13 a §:n mukaan määräytyvä maksu.

Saman lain 7 §:n 4 momentin mukaan jos joku on kärsinyt henkilövahingon kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, taikka hän on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, suoritetaan korvausta sen ajoneuvon liikennevakuutuksesta vain erityisestä syystä.

Pykälän 5 momentin mukaan jos joku on kärsinyt henkilövahingon kuljettaessaan ajoneuvoa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena muutoin kuin 4 momentissa mainituissa tapauksissa, voidaan henkilövahingosta hänelle suoritettavaa korvausta alentaa sen mukaan, mikä oli hänen osuutensa vahinkoon.

Asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin mukaan jos palvelun käyttäjällä on oikeus korvaukseen hoidosta muun muassa liikennevakuutuslain nojalla, hoitopalvelun järjestämisestä vastaavalla kunnalla tai kuntayhtymällä on oikeus saada lainkohdassa mainittujen lakien perusteella korvausvelvolliselta vakuutuslaitokselta tai Valtiokonttorilta lainkohdassa mainituissa laeissa säädetyin edellytyksin maksu, joka vastaa enintään hoitopalvelun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten määrää vähennettynä palvelun käyttäjältä perityllä asiakasmaksulla.

Hallituksen esityksessä (HE 158/2004 vp) asiakasmaksulain 13 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että hoitopalvelun järjestäjälle maksettavan korvauksen perusteet ja laajuus määräytyisivät muun muassa liikennevakuutuslain mukaisesti palvelun käyttäjän korvausoikeutta vastaavasti.

Asiassa saatu selvitys

X:lle on 8.7.2007 sattunut liikennevahinko, jonka johdosta X:ää on hoidettu Joroisten kunnan terveyskeskuksessa 9.7.2007.

Pohjola on ollut liikennevakuutuslain mukaisessa korvausvastuussa X:n liikennevahingosta. Pohjolan korvauspäätöksen 29.5.2008 mukaan Pohjola maksaa ajoneuvon liikennevakuutuksesta henkilövahingon johdosta suoritettavat korvaukset yhdellä neljäsosalla alennettuna. Korvauksen alentamista on perusteltu X:n veren tematsepaamipitoisuudella ja sillä, että hän on todennäköisesti ollut vaaraksi liikenneturvallisuudelle. Korvauspäätöksen perusteluissa on viitattu liikennevakuutuslain 7 §:n 4 ja 5 momenttiin.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momentin nojalla Pohjolalta korvausta sairaanhoidosta. Pohjola on ilmoittanut sairaanhoitopiirille, että sairaanhoitopiirille suoritettua maksua on alennettu yhdellä neljäsosalla liikennevakuutuslain 7 §:n 5 momentin perusteella.

Oikeudellinen arviointi

Esillä olevassa asiassa on kysymys Pohjolan oikeudesta alentaa maksua, jonka Pohjola suorittaa hoitopalvelun järjestävälle kuntayhtymälle asiakasmaksulain 13 a §:n perusteella, siitä syystä, että vakuutetulle palvelun käyttäjälle liikennevakuutuksesta henkilövahingon johdosta suoritettavaa korvausta on alennettu liikennevakuutuslain säännösten perusteella.

Asiakasmaksulain 13 a §:ssä vakuutuslaitokselle säädetty velvollisuus maksaa hoitopalvelun järjestämisestä vastaavalle kunnalle tai kuntayhtymälle korvausta vakuutetulle annetusta hoidosta on sidottu vakuutetun palvelun käyttäjän korvausoikeuteen. Säännöksen sanamuodosta ja sille hallituksen esityksessä esitetyistä yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että vakuutuslaitoksen maksuvelvollisuus on riippuvainen palvelun käyttäjän oikeudesta vakuutuskorvaukseen ja on sitä vastaava. Vakuutuslaitokselle ei voida asettaa lain sanamuodon vastaisesti tätä laajempaa maksuvelvollisuutta myöskään sillä valittajan esittämällä perusteella, että lainsäädäntöä valmisteltaessa tehdyissä kuntien, valtion ja vakuutuslaitosten välistä kustannusvastuun jakoa koskevissa laskelmissa ei olisi otettu huomioon esillä olevan kaltaista maksujen alentamismahdollisuutta.

Edellä olevaan nähden ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, kuntayhtymälle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.