KHO:2013:201

A oli eronnut puolisostaan toukokuussa 2004. Heinäkuussa 2004 A ja hänen entinen puolisonsa ostivat puoliksi osakehuoneiston, johon entinen puoliso muutti asumaan puolisoiden kahden lapsen kanssa. Nuorempi lapsi tuli täysi-ikäiseksi vuonna 2009.

A:lla oli oikeus vähentää osakehuoneiston hankintaan ottamansa velan korot asuntovelan korkoina, koska osakehuoneistoa, jossa asui A:n alaikäinen lapsi, oli pidettävä A:n perheen vakituisena asuntona. Verovuodet 2004–2007.

Tuloverolaki 58 § 1 momentti 1 kohta (1535/1992)

Päätös, josta valitetaan

Toimitettaessa verotuksia verovuosilta 2004–2007 ei A:n verovuoden 2004–2007 verotuksissa vähennetty Asunto Oy B -nimisestä yhtiöstä hankitun osakehuoneiston ostoon otetun lainan korkoja asuntovelan korkoina.

Oikaisuvaatimuksessaan A on vaatinut vähennettäväksi vakituisen asunnon hankkimiseen otetun velan korkoina verovuosilta 2004–2007 yhteensä 6 701,58 euroa. Erottuaan puolisostaan vuonna 2004 hän oli ostanut entisen puolisonsa kanssa puoliksi Asunto Oy B -nimisestä yhtiöstä osakehuoneiston. Entinen puoliso ja hänen kaksi alaikäistä poikaansa, jotka ovat syntyneet 1991 ja 1985, ovat asuneet tuossa osakehuoneistossa syksyyn 2007 nuorimman lapsen asuessa edelleen. Asunto on ollut ja on edelleen hänen poikiensa vakituinen asunto. Nuorin lapsista täyttää 18 vuotta 28.7.2009. Asunnon hankkimista varten A oli ottanut henkilökohtaisen lainan pankista määrältään 50 000 euroa. Lainan vakuudeksi pantattiin ostetun asunnon osakkeet.

Uudenmaan verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 6.5.2011 hylännyt A:n vaatimuksen siitä, että hänen asuntovelkansa korkoina oli vähennettävä 469,22 euroa verovuodelta 2004, 2 090 euroa verovuodelta 2005, 2 088 euroa verovuodelta 2006 ja 2 053,60 verovuodelta 2007.

Valituksessaan hallinto-oikeudelle A on vaatinut, että hänellä on oikeus vähentää asuntolainan korkoina yhteensä 6 701,58 euroa verovuosina 2004–2007 viivästyskorkoineen.

Verotuksen oikaisulautakunnan päätökset perustuvat näkemykseen, jonka mukaan avioeron voimaantulo olisi katkaissut A:n perheyhteyden alaikäisiin lapsiinsa. A on entisen vaimonsa kanssa sopinut lasten yhteishuoltajuudesta siten, että lapset asuvat pääasiallisesti äitinsä luona. A on hankkinut entisen puolisonsa kanssa yhteisomistukseen asunnon, jossa alaikäiset lapset ovat asuneet asunnon hankinnasta lähtien. Asunto on hankittu käytettäväksi A:n alaikäisten lasten kotina. Osakkeet on hankittu 28.7.2004 avioeron voimaantultua. A on sopinut entisen puolisonsa kanssa, että yhteisomistus puretaan viimeistään heidän nuorimman lapsensa täyttäessä 18 vuotta. Entinen puoliso on sopimuksen 30.3.2009 mukaisesti lunastanut A:n osuuden asunnosta ja tullut asunnon ainoaksi omistajaksi. Asunto on siis hankittu A:n osalta ainoastaan käytettäväksi perheen vakituisena asuntona eli hänen lastensa kotina. Tuloverolaissa puhutaan verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisesta asunnosta edellyttämättä sitä, että asunnon tulisi olla perheen yhteinen asunto. A:n alaikäiset lapset ovat hänen perhettään avioerosta riippumatta.

Lainsäätäjä on selkeästi erottanut tapaukset, joissa asunto hankitaan sijoitustarkoituksessa tahi asunnon hankkijan tai hänen perheensä kodiksi. A ei ole myöskään kyseisinä vuosina omistanut muuta asuntoa, johon kohdistuvien lainojen korkoja hän olisi vaatinut vähennettäväksi. Tulkintaa, että asunto olisi hankittu jonkin muun syyn perusteella kuin alaikäisten lasten asumisen turvaamiseksi, ei voida pitää perusteltuna. A on ollut asuntoa ostaessaan siinä uskossa, että lainan korot ovat vähennyskelpoisia.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen ja A vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä tekemän valituksen.

Perustelut

Tuloverolain 58 §:n 1 momentin mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot, jos velka kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen (asuntovelka).

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A:n ja hänen entisen aviopuolisonsa avioero on tullut voimaan 27.5.2004. A on sopinut lastensa äidin kanssa yhteishuoltajuudesta siten, että lapset asuvat äitinsä luona. A ja hänen entinen puolisonsa ovat 28.7.2004 eli avioeron voimaantulon jälkeen ostaneet yhdessä yhtäläisin 50 prosentin omistusosuuksin asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat Asunto Oy B -nimisen yhtiön osakkeet. A:n alaikäiset lapset ovat muuttaneet äitinsä kanssa asumaan huoneistoon. A:n verovuosilta 2004–2007 vähennettäväksi vaatimat velan korot ovat kohdistuneet hänen rahoittamansa omistusosuuden hankintaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot muun muassa, jos velka kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen. Jos toinen puolisoista asuu pysyvästi erillään perheestään, perheen käytössä olevaan asuntoon kohdistuvat korot ovat erillään asuvalle puolisolle asuntolainan korkoja vain siihen asti kunnes avioeropäätös on lainvoimainen. Edellä todetun perusteella A:n lapsia, jotka ovat asuneet hänen entisen puolisonsa taloudessa, ei ole katsottava A:n tuloverolaissa tarkoitetuiksi perheenjäseniksi. Hallinto-oikeus katsoo, ettei A:n kyseessä olevan huoneiston ostoa varten ottama velka ole ollut hänen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen kohdistuva velka, eivätkä velan korot siten ole olleet tuloverolain 58 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia asuntovelan korkoja. Oikaisulautakunnan päätöksiä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Talja ja Maila Siivonen. Asian esittelijä Jussi Huttunen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen ja verovuosien 2004–2007 verotusten kumoamista valituksenalaisilta osin. Hänen asuntolainansa korkoina tuli hyväksyä yhteensä 6 701, 58 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Tuloverolain 58 §:n 1 momentin mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot, jos velka kohdistuu verovelvolliseen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen (asuntovelka). Lain sanamuoto ei edellytä, että verovelvollinen ja hänen perheensä käyttävät asuntoa vakituisena asuntona yhdessä. Asiassa on pidetty keskeisenä sitä seikkaa, että hän on eronnut entisestä puolisostaan. On katsottu, että heidän avioeronsa voimaanastuminen olisi katkaissut tuloverotuksellisen perheyhteyden hänen tuolloin alaikäisiin lapsiinsa. Ei ole perusteltua kategorisesti sitoa perheen käsitettä puolisokäsitteeseen tuloverotuksessa.

Hallinto-oikeus on todennut, että toisen puolison asuessa pysyvästi erillään perheestään, perheen käytössä olevaan asuntoon kohdistuvat korot ovat erillään asuvalle puolisolle asuntolainan korkoja vain siihen asti, kunnes avioeropäätös on lainvoimainen. Hänen tarkoituksenaan on kuitenkin ollut tarjota alaikäisille lapsilleen eli hänen perheelleen asunto.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan todennut, että puolisoa koskevalla määritelmällä on keskeinen merkitys määriteltäessä sitä, ketkä henkilöt kuuluvat perheeseen. Tuloverolaissa asuntolainakorkojen vähentämisoikeus on liitetty perhekäsitteeseen. Myös oikeuskäytännössä on asuntolainan korkojen vähentämisoikeus liitetty henkilöihin, joiden voidaan katsoa muodostavan perheen. Korkojen vähentämistä koskevassa julkaistussa oikeuskäytännössä avioerotilanteessa on havaittavissa kannanotto, että avioeron jälkeen puolisot eivät muodosta enää perhettä. Avioeron voimaantulo ja alaikäisten lasten asumistilanne on ratkaisevaa arvioitaessa sitä, kummanko vanhemman kanssa kyseiset lapset muodostavat perheen. Entiset puolisot eivät muodosta perhettä avioeron jälkeen. Toisen vanhemman luona asuvat alaikäiset lapset eivät muodosta tuloverolain korkosäännösten tarkoittamaa perhettä muualla asuvan lasten vanhemman kanssa. Tätä näkemystä tukevat myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä todetut lausumat alaikäisyydestä tai samassa taloudessa asuvista täysi-ikäisistä lapsista. Perheen muodostavat samassa taloudessa, yhteisessä kodissa, asuvat henkilöt, jolla on taloudellinen riippuvuus toisistaan.

A on vastaselityksessään todennut, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön perustelut pohjautuvat keskeisesti puolisoita ja avioerotilanteita koskevaan arviointiin ja aineistoon. Tämä asetelma ei kuitenkaan ole millään tavoin merkityksellinen valituksen kohteena olevassa tapauksessa. Avioero on tullut voimaan ennen kyseessä olevan asunnon ostamista, joten hänen ja hänen entisen puolisonsa välillä ei ole ollut enää muuta oikeudellisesti merkityksellistä suhdetta kuin heidän alaikäisten lastensa yhteishuoltajuus.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja tutkinut asian.

1. Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätös ja toimitetut verotukset valituksenalaisilta osin kumotaan ja asia palautetaan Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.

2. A:n oikeudenkäyntikulujen korvausta koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Tuloverolain 58 §:n 1 momentin 1 kohdan (1535/1992) mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot, jos velka kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen (asuntovelka).

A:n ja hänen entisen puolisonsa avioero on tullut voimaan 27.5.2004. A on sopinut alaikäisten lastensa äidin kanssa yhteishuoltajuudesta siten, että lapset asuvat äitinsä luona. A ja hänen entinen puolisonsa ovat 28.7.2004 ostaneet yhdessä yhtäläisin 50 prosentin omistusosuuksin kysymyksessä olevan asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Nuorempi lapsista on ollut kysymyksessä olevina vuosina 2004–2007 alaikäinen.

Tuloverolain 58 §:n 1 momentin 1 kohdassa tai muualla tuloverolaissa ei ole määritelty sitä, mitä lainkohdassa tarkoitetaan verovelvollisen perheen käytössä olevalla vakituisella asunnolla. Myöskään perhettä ei ole määritelty tuloverolaissa. Lainkohdan sanamuodosta, jossa puhutaan verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisesta asunnosta, ilmenee, että säännös voi tulla sovellettavaksi myös tilanteessa, jossa verovelvollinen ei itse asu asunnossa, johon velka kohdistuu. Oman asunnon luovutusvoittoja koskevassa oikeuskäytännössä on pidetty verovelvollisen perheen vakituisena asuntona muun muassa opiskelevan alaikäisen lapsen käytössä olevaa asuntoa. Kysymystä ei ole perusteita tulkita tästä poikkeavasti korkovähennyssäännöstöä sovellettaessa.

Se seikka, että A:n alaikäinen lapsi ei ole asunut samassa asunnossa A:n kanssa, ei näin ollen merkitse sitä, että lapsi olisi lakannut kuulumasta A:n perheeseen tuloverolain 58 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Sillä, että A ja hänen puolisonsa ovat eronneet ja lapsi on asunut kyseisessä asunnossa A:n entisen puolison kanssa, ei ole asiassa merkitystä. Asiaan ei vaikuta myöskään se, että A ja hänen entinen puolisonsa ovat omistaneet asunnon puoliksi.

Kysymyksessä oleva velka on siten kohdistunut A:n perheen vakituisen asunnon hankkimiseen ja velan korkoja on pidettävä tuloverolain 58 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina asuntovelan korkoina. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja toimitetut verotukset valituksenalaisilta osin sekä palauttaa asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.

2. Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Kari Honkala.