KHO:2022:22
Yhtiö oli hakenut ympäristölupaa toimintansa lopettaneen sellutehtaan jätevesien käsittely-yksikkönä aikaisemmin toimineen jälkilammikon kunnostukseen. Jälkilammikosta ruopattava haitta-aineita sisältävä liete oli esitetty hyötykäytettäväksi geotuubeissa jälkilammikon pohjoispuolelle sijoitettavan kentän (hyötykäyttökenttä) rakennekerroksena. Hakemuksen mukaan hyötykäyttökentälle tuli noin 1,8 metrin paksuinen kerros kuivunutta ja polymeerein käsiteltyä lietettä sisältäviä geotuubikapseleita. Ne peitettäisiin 0,5 metrin paksuisella betoni- ja moreenikerroksella. Kentän liikennealueille tuli lisäksi 0,25 metrin kerros mursketta varmistamaan ajoväylien kantavuuden raskaalle kalustolle. Kentän pinta nousisi rakennustoimien vuoksi 2,6 metriä nykyisestä.
Suunniteltu kenttäalue oli yleiskaavassa teollisuus- ja varastoaluetta (T). Kenttää oli tarkoitus käyttää alueen teollisuustoiminnan varastoalueena. Hakemuksessa lietteen käsittelyn ympäristövaikutuksia oli arvioitu perustuen siihen, että hyötykäyttökentälle ei tehdä tiiviitä pohjarakenteita. Hakemuksessa esitetyn riskinarvioinnin ja tutkimustulosten perusteella oli arvioitu, että lietteen sisältämistä hiilivedyistä ja muista haitallisista aineista ei aiheutunut pitkälläkään aikavälillä merkittäviä riskejä ympäristölle tai ihmisten terveydelle.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli yhtiön valituksesta ratkaistavana, oliko asiassa esitetty perusteltu ja uskottava tarve jätteen hyödyntämiseen maarakentamisessa hyötykäyttökentän rakenteena vai oliko asiassa kysymys jätteen loppukäsittelystä. Tässä arvioinnissa oli otettava vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti huomioon, oliko rakennettavalla kohteella aito hyötykäyttötarkoitus, oliko hyödynnettävän jätteen määrä mitoitettu oikein, oliko jäte teknisiltä ominaisuuksiltaan sellaista materiaalia, jolla voitiin korvata vastaava luonnonrakennusmateriaali, sekä olivatko jätteen käytöstä aiheutuvat ympäristövaikutukset kokonaisuutena arvioiden vähäisemmät kuin jätteen loppukäsittelystä aiheutuvat vaikutukset. Mainituista seikoista oli tehtävä tapauskohtainen kokonaisarvio.
Hanke oli alueella voimassa olevan yleiskaavan mukainen. Yhtiön oma tuotantotoiminta alueella oli loppunut jo vuonna 2008. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan kentän rakentamistarve liittyi yleisesti teollisuusalueen nykyisten ja tulevien toimijoiden tarpeisiin. Näissä oloissa korkein hallinto-oikeus katsoi, että vaikka alueella toimi tai sinne oli mahdollisesti tulossa muita yrityksiä, asiassa oli jäänyt uskottavasti selvittämättä, että hakijayhtiöllä olisi ollut suunnitelmallinen ja perusteltu tarve kentän rakentamiseen.
Riskinarvioinnin perusteella lietteessä olevista hiilivedyistä ja muista haitta-aineista ei aiheutunut pitkälläkään aikavälillä merkittävää vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Päästön merkittävyyttä arvioitaessa oli kuitenkin otettava myös varovaisuusperiaate. Vaikka haitta-aineet eivät pääosin olleet erityisen kulkeutuvia ja hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen voitiin vähentää geotuubien päälle tehtävän betonimurske- ja moreenikerroksen avulla, riskinarviointi ei osoittanut, että pitkällä aikavälillä ei tapahtuisi lainkaan haitta-aineiden kulkeutumista. Hakemukseen liitetty selvitys kenttärakenteen geoteknisestä kantavuudesta ei osoittanut, että geotuubeilla korvattaisiin luonnonmateriaaleja, vaikka geotuubeilla saavutettaisiinkin kenttärakenteessa hyväksyttävä kantavuus.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että jätteen hyötykäyttöä tukevista seikoista huolimatta kokonaisarvioinnin perusteella oli tässä tapauksessa arvioitava, että kysymys oli jätteen loppukäsittelystä.
Ympäristönsuojelulaki 5 § 1 momentti 2 kohta, 20 § 1 kohta, 39 § 2 momentti, 48 § 2 momentti, 49 § 2 kohta
Jätelaki 6 § (646/2011) 1 momentti 15 kohta, 13 § 1 ja 2 momentti
Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 2 § 2 momentti, 3 § 1 kohta, 5–9 §
Päätös, jota valitus koskee
Vaasan hallinto-oikeus 10.2.2021 nro 21/0007/3
Asian aikaisempi käsittely
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 13.5.2019 (nro 61/2019) myöntänyt Stora Enso Oyj:lle ympäristöluvan hakemuksen mukaiseen Kemijärven vanhan sellutehtaan jälkilammikon kunnostukseen ja siihen liittyvään ruopattavan jätteen käsittelyyn ja hyödyntämiseen sekä betonijätteen hyödyntämiseen.
Aluehallintovirasto on samalla muuttanut 14.4.2010 antamansa päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1 ja todennut, että muutettu lupamääräys tulee voimaan, kun luvan saaja on ilmoittanut Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ruoppaustyön aloittamisesta.
Päätöksen mukaan luvan saajan on noudatettava Kemijärven lakkautetun sellutehtaan jälkihoitoa ja tarkkailua koskevia lainvoimaisia päätöksiä aluehallintoviraston päätöksessä annettujen lupamääräysten lisäksi.
Muutettu lupamääräys 1 sekä uudet lupamääräykset 1‒7 kuuluvat seuraavasti:
Muutettu päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräys 1 (muutokset kursiivilla):
1. Kaatopaikkavedet on kerättävä ja johdettava jätevedenpuhdistamolle (poistettu tekstiä). Puhtaat sade- ja valumavedet voidaan johtaa puhdistamon ohitse Kemijärveen.
Jätevedenpuhdistamolta vesistöön johdettavan käsitellyn jäteveden aiheuttama kuormitus saa olla enintään seuraava:
CODCr 1 t/vrk
Kokonaisfosfori 5 kg/vrk
AOX 2 kg/vrk
Raja-arvoon verrattava kuormitus lasketaan kuukausikeskiarvona. Kuormituksen ja päästöjen laskennassa on otettava huomioon mahdolliset ohijuoksutukset, ylivuodot ja häiriötilanteet.
Käsitellyt jätevedet on johdettava puhdistamolta nykyistä purkukanavaa ja -putkea pitkin Kemijärveen. Kanavaan on oltava asennettuna öljynerotuspuomi, johon kertyvän öljyn määrää on seurattava viikoittain. Purkukanava ja -putki on pidettävä kunnossa.
Uudet määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi
1. Jälkilammikon ruoppaus, lietteiden kuivaus geotuubeissa ja lietteiden sekä betonijätteiden hyödyntäminen hyötykäyttökentän rakenteissa on tehtävä hakemuksen liitteenä A olevan toteuttamissuunnitelman, liitteenä olevien, 30.11.2017 päivättyjen piirustusten ”Ruoppaussuunnitelma, suunnitelmakartta MK 1:5000”, ”Ruoppaussuunnitelma, leikkauksen MK 1:5000 / 1:250” ja 15.10.2018 toimitetun vastineen liitteen 1 piirustusten (päivätty 27.9.2018) ”Hyötykäyttökenttä, suunnitelmakartta MK 1:2000” ja ”Hyötykäyttökenttä, leikkaukset MK 1:500/1:500” mukaisesti sekä muuten hakemuksesta ilmenevästi.
Jälkilammikon Kemijärveä vasten olevan patopenkereen alueella ruoppaus on tehtävä patopenkereeseen asti.
2. Jälkiselkeytysaltaan yhteys Kemijärveen on pidettävä suljettuna ruoppauksen ajan.
Jos ruoppaustyön aikana vettä on ennakoituja suurempien sateiden johdosta johdettava jälkilammikosta Kemijärveen, on kiintoaineen kulkeutumista vesistöön rajoitettava esimerkiksi silttiverhon avulla. Tällöin johdettavan veden kiintoainepitoisuus saa olla enintään 10 mg/l.
Mikäli lammen ulkopuolella Kemijärvessä havaitaan luvan mukaisesta toiminnasta johtuvaa samentumaa, on luvan saajan viipymättä rajoitettava ruoppaustoimintaa, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi tai viime kädessä pysäytettävä ruoppaustoiminta kokonaan.
Edellä mainittujen tilanteiden edellyttämä tarvittava lisätarkkailu on toteutettava Lapin ELY-keskuksen määräämällä tavalla.
3. Esitys jälkilammikon kunnostuksen jälkeisestä vedenpinnan korkeudesta sekä vesien johtamisesta Kemijärveen ja niihin liittyvistä mahdollisista patorakenteista sekä esitys kanavan avaamisajankohdasta on toimitettava hyväksyttäväksi Lapin ELY-keskukselle ja mahdolliset patosuunnitelmat tiedoksi Kainuun ELY-keskukselle.
Jälkiselkeytysaltaan yhteys patojärveen voidaan avata aikaisintaan ruoppaustyön päättymistä seuraavana kesänä.
Tarkkailu- ja raportointimääräykset
4. Luvan saajan on oltava selvillä toiminnan ympäristövaikutuksista ja huolehdittava toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailusta sekä tarkkailutulosten raportoinnista.
Jälkilammikon kunnostamiselle on nimettävä vastuuhenkilö, joka vastaa tämän päätöksen määräysten noudattamisesta. Henkilön nimi ja yhteystiedot tulee ilmoittaa Lapin ELY-keskukselle ja Kemijärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Luvan saajan on ilmoitettava ruoppaustyön aloittamisesta Lapin ELY-keskukselle ja Kemijärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
5. Toiminnan tarkkailu ja raportointi on toteutettava tämän päätöksen kertoelmaosan kohdassa ”Tarkkailuohjelma” esitetyn mukaisesti muutettuna siten, että raportoinnissa vesistötarkkailussa havaittuja pitoisuuksia verrataan julkaisun Pilaantuneen maa-alueen riskinarviointi ja kestävä riskinhallinta, Ympäristöhallinnon ohjeita 6/2014 taulukossa 4 esitettyihin vertailuarvoihin.
6. Luvansaajan on asennettava geotuubikentän ja Kemijärven väliin vähintään yksi pohjaveden tarkkailupiste. Putkien tarkemmasta sijainnista on sovittava Lapin ELY-keskuksen kanssa. Tarkkailu on aloitettava ennen ruoppaustöiden aloittamista, jonka jälkeen näytteitä on otettava kolme kertaa vuodessa. Pohjavedestä on tehtävä vastaavat analyysit kuin pintavedestä.
7. Lapin ELY-keskus voi tarvittaessa myöhemmin muuttaa tarkkailuohjelmaa edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta, tarkkailun kattavuutta tai lupamääräysten valvottavuutta.
Tarkkailujen tulokset on viipymättä toimitettava Lapin ELY-keskukselle ja Kemijärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Aluehallintoviraston päätöksen perusteluja
Jätelain yleisten velvollisuuksien ja periaatteiden mukaisesti jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, ja mikäli tämä ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä. Jätelain määritelmän mukaan jätteen hyödyntämisellä tarkoitetaan toimintaa, jonka ensisijaisena tuloksena jäte käytetään hyödyksi siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä.
Kemijärven vanhan sellutehtaan jälkilammikon liete on jätelain tarkoittamaa jätettä. Hakemuksen mukainen lietteen ruoppaus geotuubeihin ja lietteellä täyttyneiden geotuubien hyödyntäminen rakennekerroksena maarakennuksessa on jätteen hyödyntämistä. Hyödyntämisellä vähennetään muun maa-aineksen kuljettamisen tarvetta kentän rakennusaineeksi ja mahdollisesti tarvetta käyttää neitseellisiä maamassoja rakentamisessa. Otettaessa huomioon alueen ympäröivä nykyinen ja suunniteltu käyttö teollisessa toiminnassa, on suunnitellulle kentälle ilmeinen tarve. Alueen nykyiset maanpinnan korkeudet ja alueella jo sijaitsevan rautatien korkeustaso huomioon ottaen kentän korottaminen olisi tarpeen tehdä, vaikka lietteen poistoa ei toteutettaisikaan.
Vastaavasti betonimurskeen hyödyntäminen kentän rakenteissa on perusteltua, eikä sen hyödyntämisestä aiheudu sellaista pilaantumista tai sen määrää, että hyödyntämistä ei voitaisi sallia.
Suunniteltu toimenpide on jätelain ja ympäristönsuojelulain tavoitteiden mukaista ja täyttää aluehallintoviraston päätöksen 14.4.2010 (nro 22/2010/1) lupamääräyksen 14, sellaisenaan kuin korkein hallinto-oikeus on sen päätöksellään 22.8.2013 muuttanut, vaatimukset.
Suunniteltu hyötykäyttökenttäalue jälkilammikon läheisyydessä on Patokankaan yleiskaavassa osoitettu kaavamerkinnällä T / Teollisuus- ja varastoalueeksi. Alueella toimii entuudestaan liimapalkkitehdas sekä saha, joiden lisäksi alueelle sijoittuu myös raakapuuterminaali. Patokankaan alue on kaavoituksella varattu teollisuuden ja varastoinnin toiminnoille. Suunnitelman mukainen hyötykäyttökenttä tulee palvelemaan alueen teollista toimintaa, eikä sen sijoittuminen suunnitellulle alueella estä asemakaavan toteuttamista.
Luvan saaja on tässä selvityksessä sekä asian aiemmissa vaiheissa selvittänyt laajasti lietteen määrää, laatua ja sen vaikutuksia sekä poisto-, kuivaus- ja loppukäsittelymenetelmiä. Lietteen bentseeni- ja sinkkipitoisuudet ylittävät maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisen ylemmän ohjearvon, minkä lisäksi lietteen öljyhiilivetyjen pitoisuudet ylittävät vaarallisen jätteen raja-arvon. Tehtyjen kokeiden perusteella geotuubista kulkeutuvan suotoveden haitta-ainepitoisuudet ovat kuitenkin matalat, ollen samalla tasolla kuin jälkilammikon pintaveden pitoisuudet, eikä lietteen ruoppaaminen geotuubiin vaikuta merkittävästi haitta-aineiden liukoisuuteen ja irtoamiseen orgaanisesta aineesta.
Geotuubeissa maarakenteisiin jäävän lietteen sisältämien haitta-aineiden kulkeutumista sekä niiden ympäristölle ja ihmiselle aiheuttamia haitallisia vaikutuksia tarkasteleva riskinarviointi on varsin kattava ja arviointi on tehty ottaen huomioon ympäristön kannalta huonoin mahdollinen tilanne. Riskinarvioinnin perusteella lietteessä olevista aineista tai yhdisteistä ei ole pitkälläkään aikavälillä merkittävää vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Otettaessa huomioon maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetun asetuksen (214/2007) 2 §:n vaatimusten mukaisena tehdyn riskinarvioinnin tulokset, ei hyötykäyttökentän rakentamisen seurauksena muodostu sellaista pilaantuneen maaperän aluetta, johon olisi tarve soveltaa ympäristönsuojelulain 14 luvun velvoitteita.
Valtaosa geotuubeista tulevasta suotovedestä ohjautuu ojien kautta takaisin jälkilammikkoon. Tämän lisäksi suotovedestä arviolta noin 14 000 kuutiometriä eli yksi prosentti muodostuvasta suotovedestä imeytyy maaperään. Hakemuksessa on arvioitu suotoveden kulkeutumista Kemijärveen ja suotoveden sisältämien haitta-aineiden vaikutusta vesistössä. Lähtökohtana on pidetty ympäristön kannalta huonointa mahdollista tilannetta, jossa kaikki 14 000 kuutiometriä suotovettä kulkeutuu Kemijärveen. Haitta-aineiden pitoisuudet suotovedessä ovat ennalta arvioiden alhaiset, eikä maaperään imeytyvästä suotovedestä ja siinä mahdollisesti esiintyvistä haitta-aineista aiheudu merkittävää riskiä Kemijärven eliöstölle. Suotovedessä olevat haitta-aineet todennäköisesti sitoutuvat maaperässä kiintoaineeseen, mutta eivät aluehallintoviraston näkemyksen mukaan aiheuta alueen sijainti ja kaavan mukainen käyttö huomioon ottaen sellaista ympäristönsuojelulain 16 §:n mukaista luvan myöntämisen esteenä olevaa maaperän pilaantumista, että kentälle tulisi määrätä tehtäväksi pohjarakenteet huonommin vettä läpäisevistä materiaaleista.
Lupaharkinnan lähtökohtana on ollut hakijan maaperätietojen perusteella tekemä arvio suotoveden määrästä ja vesimäärään liittyvä herkkyystarkastelu, jossa on arvioitu vaikutuksia aina suotautuvan vesimäärän lisääntymisen vaikutuksia. Mikäli toiminnan alkuvaiheessa osoittautuu, että suotovesimäärä ylittää herkkyystarkastelussa arvioidun, ei toiminta vastaa enää kyseessä olevaa lupapäätöstä. Tällöin luvansaajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin suotovesimäärän vähentämiseksi.
Ottaen huomioon tässä päätöksessä asetettavat lupamääräykset sekä asiassa tehdyt riskinarvioinnit ja hyötykäyttökentän nykyinen ja tuleva käyttö Patokankaan yleiskaavan mukaisena teollisuus- ja varastointialueena, jälkilammikon kunnostuksesta imuruoppaamalla liete geotuubeihin ja niiden käyttö niin kutsutun hyötykäyttökentän maarakennusmateriaalina sekä betonijätteen hyödyntäminen rakenteissa täyttävät ympäristönsuojelulain, jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Toiminnasta ei aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 16–18 §:ssä tarkoitettua maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta haittaa.
Aluehallintovirasto on perustellut päätöksen 14.4.2010 (nro 22/2010/1) lupamääräyksen 1 muutosta seuraavasti:
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen numero 22/2010/1 lupamääräyksessä 1 on määrätty kaatopaikkavedet kerättäväksi ja johdettavaksi jäteveden puhdistamolle yhdessä jälkilammikosta poistettavan veden kanssa, minkä lisäksi määräyksessä on kielletty veden johtaminen käsittelemättömänä jälkilammikosta vesistöön. Jälkilammikon kunnostuksen ja kanavan avaamisen jälkeen lupamääräys ei ole jälkilammikon veden johtamisen suhteen nykyisellään ajantasainen ja sitä on näin ollen muutettu.
Asian käsittely hallinto-oikeudessa
1. A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet aluehallintoviraston päätöksen muuttamista siten, että kuivunut liete pitää loppukäsitellä polttamalla. Lietettä ei voi jättää päätöksen mukaisesti maahan hyötykäyttöön vedoten.
Vaatimuksen tueksi on esitetty muun ohella, että Stora Enso Oyj on puhdistanut saastuneita maita entisellä tehdasalueella geotuubien sijoituspaikan vieressä. Käsitellyt maat ovat sisältäneet jätevesilammikon lietteeseen verrattuna huomattavasti vähemmän erilaisia haitta-aineita. Nyt aluehallintoviraston päätöksen mukaan puhdistetun maa-alueen viereen voidaan haudata noin 300 000 tonnia vanhan nimikkeen mukaista vaarallista ongelmajätettä. Maahan haudattuna jälkilammikon liete ei puhdistu, vaan liete on riski koko alueen myöhemmälle käytölle erilaisiin tarkoituksiin.
2. Kemijärven kaupunki on vaatinut aluehallintoviraston päätöksen muuttamista siten, että liete on geotuubeissa tapahtuvan kuivatuksen jälkeen käsiteltävä siten, että lietteeseen ei jää haitallisia aineita. Ainoa toimiva vaihtoehto on lietteen polttaminen. Lisäksi muutoksenhakija on valituksessa ennen aloittamislupapäätöksen antamista vaatinut täytäntöönpanon kieltoa lietteen nostamiselle geotuubeihin varastoitavaksi.
Vaatimuksen tueksi on esitetty muun ohella, että lietteisen jätteen uudelleen varastointi kuivatuksen jälkeen ei täytä aluehallintoviraston 14.4.2010 antaman päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräyksen 14 mukaista jälkilammikon lietteelle määrättyä käsittelyä, koska kyseessä on jätteen uudelleen varastointi. Varastointialueelle ei ole suunniteltu vedenpitävää kerrosta tuubien päälle ja alle, jolloin muun muassa vesiliukoiset raskasmetallit voivat valua ympäristöön. Myöskään lietemassan kuivumisesta tuubeissa ei ole varmaa näyttöä.
Tarkkailuohjelma ei siirto- ja varastointivaiheessa kata riittäviä toimenpiteitä ja tutkimuksia, joilla voitaisiin varmistua, että raskasmetalleja ja muita ympäristölle vahingollisia aineita ei pääse leviämään luontoon. Geotuubien pitkäaikaisesta käytöstä ei ole varmaa näyttöä eikä kokemusta siitä, että ne toimivat turvallisesti. Tutkimustuloksia ei ole siitä, miten hapettomasta tilasta siirretty ongelmajäte reagoi hapellisessa tilassa tuubeissa ja miten lietteen eri ainesosat reagoivat keskenään.
Kemijärven kaupunki on vastineessaan todennut, että sillä ei ole huomautettavaa A:n ja asiakumppaneiden valituksen johdosta.
Aluehallintovirasto on lausunnossaan todennut, että valitukset eivät anna aihetta päätöksen kumoamiseen tai palauttamiseen uudelleen käsiteltäväksi aluehallintovirastoon.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on vastineessaan esittänyt, että sillä ei ole lisättävää aiemmin asiasta lausumaansa. Lisäksi ELY-keskus on esittänyt, että Stora Enso Oyj on 14.7.2019 tehnyt ELY-keskukselle vastineen liitteenä olevan muutosesityksen koskien geotuubikentän suotovesien ohjaamista takaisin jälkilammikkoon. Muutos on koskenut ojalinjojen paikkaa sekä alueen luoteiskulmassa olevan pienen alueen jättämistä pois geotuubikentän alueesta. Lisäksi yhtiö on esittänyt tiivistävänsä alemman suotovesiojan pohjan bentoniittimatolla. Samassa yhteydessä yhtiö on kertonut geotuubikentän alueelta löytyneen kaivoja, jotka yhtiö on aikonut sulkea tiiviisti betonilla. Vanha raakavesiputki puretaan noin 60 cm:n syvyyteen asti ja tulpataan betonilla.
ELY-keskus on antanut vastineen liitteenä olevan lausunnon suunnitelmamuutoksesta 19.7.2019. ELY-keskuksen tietojen mukaan päivitetyssä suunnitelmassa esitettyjä hule- ja viemärivesikaivoja ei ole esitetty alkuperäisessä suunnitelmassa tai lupahakemuksessa, joten niitä ei ole voitu ottaa huomioon ympäristölupaa myönnettäessä. ELY-keskuksen näkemys on, että geotuubien kuivatusvaiheessa voidaan toimia yhtiön esittämän päivitetyn suunnitelman mukaisesti. Ennen jälkilammikon yhteyden avaamista Kemijärveen on tarvittaessa esitettävä suunnitelma hulevesiputkien kautta mahdollisesti pääsevän veden käsittelemiseksi.
Jälkilammikon imuruoppaus on aloitettu yhtiön ELY-keskukselle tekemän ilmoituksen mukaan 7.8.2019. ELY-keskus on tehnyt alueelle tarkastuksen 26.8.2019. Toiminta on ollut ympäristöluvan mukaista. Yhtiön ja urakoitsijan tarkastuksella kertoman mukaan kaivot on tulpattu suunnitelmassa 14.7.2019 esitettyä paremmin. Tarkastuksen jälkeen 29.8.2019 yhtiö on toimittanut ELY-keskukselle vastineen liitteenä olevan kaivojen tulppaamista koskevan urakoitsijan selvityksen 29.8.2019.
Geotuubikentältä löytyneiden kaivojen tulppaus on näyttänyt toimivan, koska kaivojen kohdalle vielä avoimena olevalle kentälle oli lammikoitunut runsaasti vettä sateiden seurauksena. Vettä on pumpattu pois lammikoista.
Lapin ELY-keskuksen Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut -vastuualueelle, Kemijärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Kemijärven kaupungin terveydensuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen. Vastineita ei ole annettu.
Stora Enso Oyj on ilmoittanut, että sillä ei ole tarvetta vastineen antamiseen asiassa. Valituksissa ei ole esitetty mitään sellaista, mitä ei olisi käsitelty jo lupamenettelyn aiemmissa vaiheissa ja aineistoissa. Lapin ELY-keskuksen vastineessa on esitetty kunnostustyön alkuvaiheessa todetut muutokset ja niiden pohjalta sovitut toimenpiteet.
A asiakumppaneineen ovat antaneet vastaselityksen.
Kemijärven kaupunki on antanut vastaselityksen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kemijärven kaupungin valituksista kumonnut aluehallintoviraston päätöksen siltä osin kuin siinä on myönnetty lupa ruopatun lietteen käsittelyyn, hyödyntämiseen sekä betonijätteen hyödyntämiseen ja palauttanut asian näiltä osin aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus on kumonnut lupamääräyksen 1, jolla aluehallintovirasto on muuttanut 14.4.2010 antamansa päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1. Lisäksi hallinto-oikeus on kumonnut uuden lupamääräyksen 3. Uudet lupamääräykset 1‒2 ja 4‒7 jäävät voimaan siltä osin kuin ne koskevat jälkilammikon ruoppausta.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Sovelletut säännökset
Ympäristönsuojelulain 20 §:n 1 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).
Ympäristönsuojelulain 39 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista.
Ympäristönsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää tämän lain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset.
Ympäristönsuojelulain 49 §:n 1‒5 kohdan mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa: 1) terveyshaittaa; 2) merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa; 3) 16–18 §:ssä kiellettyä seurausta; 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella; 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.
Ympäristönsuojelulain 54 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvassa voidaan määrätä, että toiminnanharjoittajan on tehtävä erityinen selvitys toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen tai sen vaaran selvittämiseksi, jos lupaharkintaa varten ei ole voitu toimittaa yksityiskohtaisia tietoja päästöistä, jätteistä tai toiminnan vaikutuksista.
Saman pykälän 2 momentin mukaan selvitys on toimitettava lupaviranomaiselle luvassa määrättynä ajankohtana. Selvityksen tekemiselle on annettava riittävä aika. Luvan muuttamisesta saadun selvityksen perusteella säädetään 90 §:ssä.
Ympäristönsuojelulain 90 §:n mukaan lupaviranomainen voi täsmentää lupamääräystä tai täydentää lupaa 54 §:n nojalla saadun erityisen selvityksen perusteella. Asian käsittelyssä noudatetaan, mitä 96 §:ssä säädetään.
Jätelain 6 §:n 1 momentin 15 kohdan mukaan jätteen hyödyntämisellä tarkoitetaan toimintaa, jonka ensisijaisena tuloksena jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä, mukaan lukien jätteen valmistelu tällaista tarkoitusta varten. Momentin 16 kohdan mukaan jätteen loppukäsittelyllä tarkoitetaan jätteen sijoittamista kaatopaikalle, polttoa ilman energian talteenottoa tai muuta näihin rinnastettavaa toimintaa, joka ei ole jätteen hyödyntämistä, vaikka toiminnan toissijaisena seurauksena on jätteen sisältämän aineen tai energian hyödyntäminen, mukaan lukien jätteen valmistelu loppukäsittelyä varten.
Jätelain 13 §:n 1 momentin mukaan jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. Pykälän 2 momentin mukaan jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Jätteen keräyksessä ja kuljetuksessa sekä jätteen käsittelylaitoksen tai -paikan sijoittamisessa, rakentamisessa, käytössä ja käytön jälkeisessä hoidossa on erityisesti huolehdittava siitä, ettei jätehuollosta aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia päästöjä mukaan lukien melua ja hajua taikka viihtyisyyden vähentymistä. Toiminnan, laitoksen tai paikan on lisäksi sovelluttava ympäristöön ja maisemaan.
Kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen (331/2013, kaatopaikka-asetus) 2 §:n 2 momentin mukaan asetusta ei sovelleta paikkaan, jonne sijoitetaan vain pilaantumatonta maa-ainesjätettä tai kaivannaisjätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (190/2013) soveltamisalaan kuuluvaa jätettä. Asetusta ei myöskään sovelleta tavanomaiseksi jätteeksi luokitellun ruoppausmassan sijoittamiseen vesistöön tai mereen taikka sen pohjaan tai sen alla olevaan maaperään eikä pilaantumattoman ruoppausjätteen sijoittamiseen maan päälle tai maahan sen vesiväylän läheisyyteen, josta se on poistettu.
Kaatopaikka-asetuksen 3 §:n 1 kohdan mukaan kaatopaikalla tarkoitetaan jätteiden loppukäsittelypaikkaa, jonne sijoitetaan jätettä maan päälle tai maahan, mukaan lukien: a) tuotantopaikan yhteydessä oleva paikka, jonne jätteen tuottaja sijoittaa omaa jätettään; b) kaivos tai muu syvällä kallioperässä oleva paikka, jonne sijoitetaan jätettä (maanalainen sijoituspaikka); ja c) vähintään vuoden käytössä oleva paikka, jossa jätettä varastoidaan väliaikaisesti.
Kaatopaikka-asetuksen 5‒9 §:ssä säädetään kaatopaikkavesien hallinnasta ja käsittelystä, kaatopaikan pohja- ja pintarakenteista, kaatopaikkakaasun hallinnasta sekä kyseisistä säännöksistä poikkeamisesta.
Asian aikaisempi käsittely
Aluehallintovirasto on 14.4.2010 antamassaan päätöksessä (nro 22/2010/1) määrännyt Stora Enso Oyj:n Kemijärven sellutehtaan toiminnan lopettamista ja sen jälkeisiä toimia koskevat velvoitteet. Tehtaan jälkilammikon kunnostusta koskeva lupamääräys 14, sellaisena kuin korkein hallinto-oikeus on sen 22.8.2013 antamallaan päätöksellä muuttanut, kuuluu seuraavasti:
14. Yhtiön on 31.12.2018 mennessä poistettava pääosa jälkilammikon pohjaan laskeutuneesta lietteestä. Kuivattu liete saadaan sijoittaa tehdasalueen kaatopaikalle. Yksityiskohtainen suunnitelma poiston toteuttamisesta, aikataulusta ja lietteiden kuivaamisesta ja käsittelystä sekä jälkilammikon tulevasta käytöstä ja tilasta on toimitettava aluehallintovirastoon hyväksyttäväksi vähintään vuotta ennen poistotoimenpiteiden aloittamista, kuitenkin viimeistään 31.12.2014. Suunnitelmassa on esitettävä myös lietteiden kuivauksessa muodostuvien vesien käsittely, arvio saavutettavasta puhdistustehosta ja aiheutuvasta kuormituksesta ja esitys toimenpiteiden aikaisiksi raja-arvoiksi vesistöön johdettaville vesille sekä tarkennettu arvio lammikon vesitaseesta sekä pitkän aikavälin riskinarvio mahdollisesti alueelle jätettävän lietteen aiheuttamista vaikutuksista alueen ympäristön pilaantumiseen sekä alueen käyttömahdollisuuksiin. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto voi antaa suunnitelman perusteella lietteiden käsittelyä koskevia lisämääräyksiä tai muuttaa lupamääräystä, mikäli lupamääräyksessä edellytetty tai muu selvitys osoittaa, että lupamääräyksessä vaadittua lietteen poistamista ei ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 4 kohta ja 2 momentti, 43 §:n 1 ja 3 momentti sekä 90 §:n 1 ja 3 momentti huomioon ottaen ole mahdollista toteuttaa ympäristön pilaantumisen rajoittamisen kannalta saavutettavaan hyötyyn nähden ilman kohtuuttomia kustannuksia.
Stora Enso Oyj on 31.12.2014 toimittanut aluehallintovirastolle hakemuksen, jossa yhtiö on esittänyt, että jälkilammikko kunnostetaan bioremediaatiomenetelmällä. Aluehallintovirasto on 8.2.2017 hylännyt yhtiön hakemuksen ja määrännyt yhtiön toimittamaan uuden, korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä taltionumero 2617 muuttaman lupamääräyksen 14 mukaisen yksityiskohtaisen selvityksen 31.12.2017 mennessä. Stora Enso Oyj on valittanut aluehallintoviraston päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, mutta yhtiö on 29.6.2018 peruuttanut valituksensa ja hallinto-oikeus on todennut, että lausuminen valituksessa esitetyistä vaatimuksista raukeaa.
Asiassa saatu selvitys
Stora Enso Oyj on 5.1.2018 toimittanut aluehallintovirastoon hakemuksen Kemijärven vanhan sellutehtaan jälkilammikon kunnostuksesta. Sitowise Oy:n laatimassa kunnostuksen toteutuksen yksityiskohtaisessa suunnitelmassa 5.1.2018 jälkilammikon kunnostusmenetelmäksi on esitetty lietteen poistamista lammikosta imuruoppaamalla ja lietteen kuivattamista geotuubimenetelmällä sekä käsittelyä kapseloimalla jälkilammikon pohjoispuolella sijaitsevalla kentällä. Liete imuruopataan kuivattavaksi ja polymeerein esikäsiteltäväksi geotuubeihin, joissa siitä poistuu vesi ja liete kuivuu. Geotuubimateriaalia ja suotoveden haitta-ainepitoisuuksia on ennalta testattu ja suotoveden haitta-ainepitoisuudet on todettu selvityksessä alhaisiksi. Jälkilammikosta poistettavan lietteen määrä on noin 280 000 m3.
Suunnitelman mukaan liete on esitetty hyötykäytettäväksi geotuubeissa jälkilammikon pohjoispuolella sijaitsevan kentän, hakemuksessa hyötykäyttökenttä, rakennekerroksena. Kuivunut ja käsitelty liete, yhdessä geotuubin kanssa, muodostavat lujan ja stabiloidun geotekstiilikapselin sekä kantavan rakenteen, jota voidaan käyttää osana rakennetta maarakentamisessa. Hakemuksen mukaan hyötykäyttökentälle tulee noin 1,8 metrin paksuinen kerros kuivunutta ja käsiteltyä lietettä sisältäviä geotekstiilikapseleita, jotka peitetään betoni- ja moreenikerroksella siten, että peittokerroksen korkeus on kentällä yhteensä 0,5 metriä. Kentän liikennealueille tulee edellä mainitun peittokerroksen lisäksi 0,25 metrin kerros mursketta, joka varmistaa ajoväylien kantavuuden raskaalle kalustolle. Kentän pinnantaso nousee noin 2,6 metriä nykyisestä.
Hyötykäyttökentän alue on nykyisin muuta ympäristöään noin viisi metriä matalammalla tasolla, muodostaen jyrkähköt luiskat pohjoisessa ja idässä. Selvityksessä on todettu, että tästä johtuen kentän käytettävyys on nykytilanteessa huono. Hyötykäyttökentän maanpintaa on tarkoitus korottaa, jotta se saadaan käyttöön. Hyötykäyttökentän korotus ja käytettävyyden parantaminen olisi toteutettu muutoinkin, mutta aikataulu olisi ollut pitempi. Hyötykäyttämällä lietettä vältytään neitseellisen materiaalin käytöltä ja kuljetuksilta kohteeseen. Hakemuksessa on todettu, että kenttäalueella on välivarastoituna puhdasta, hyötykäytettävää betonimursketta ja purua, joka on peräisin lähialueella sahaliiketoimintaa harjoittavalta yhtiöltä.
Hyötykäyttökentälle on tarve, sillä alueella toimiva teollisuus ja raakapuuterminaali tarvitsevat kenttätilaa toiminnoilleen. Hakemuksen mukaan hyötykäyttökenttää on ajateltu hyödynnettävän erityisesti puutavaran varastoinnissa, mutta myös bioenergiamateriaalin käsittelyyn, varastointiin ja syöttöön lämpölaitokselle. Hakemuksen mukaan kentällä on nyt ja jatkossa erittäin tärkeä rooli kelirikkoajan puskurointitarpeen sekä vierastoimittajille tarjottavan puutavaran varastointitilan kannalta. Hyötykäyttökenttä vastaa myös alueen mahdollisiin tuleviin tarpeisiin, jotka voivat liittyä bioenergiamateriaalin toimituksiin, biojalostustoimintaan tai kaivosteollisuuden tarpeisiin laajoille varastointikentille ennen kuljetuksia. Kentälle on suunniteltu varastoitavan arviolta noin 20 000–40 000 m3 raakapuuta ja bioenergiamateriaalia arviolta noin 10 000–20 000 m3.
Suunnitelman mukaan lietteen alapuolelle jäävä maaperä muodostuu hyvin vettä läpäisevästä, noin 0,8…1,2 metrin paksuisesta täyttökerroksesta, jonka alapuolella on tiiviimpi hiekkamoreenikerros. Kallion pinta on todettu noin kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta ja se viettää hyvin loivasti länteen kohti Patojärveä.
Suunnitelman mukaan hyötykäyttökenttä tasataan ja ojitetaan. Ojituksella varmistetaan kuivatuksessa muodostuvien suotovesien ohjautuminen takaisin jälkilammikkoon. Lisäksi kentän ympärille tehdään reunapenger, joka estää vesien valumisen alueen ulkopuolelle ja tukee rakennetta. Geotuubit sijoitetaan hyötykäyttökentälle kahteen kerrokseen. Kuivumisprosessia jatketaan vähintään yhden talven yli.
Suunnitelmassa esitettyjen tutkimustulosten perusteella jälkilammikon lietteen sinkki- ja bentseenipitoisuus ylittää maaperän pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeesta annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2017, oikeastaan 214/2007) mukaisen ylemmän ohjearvon. Lisäksi lietteen öljyhiilivetyjen pitoisuudet ylittävät vaarallisen jätteen raja-arvon. Lisätutkimusraportin ja hiilivetyjen riskinarvion Sitowise Oy 17.1.2019 mukaan hakemuksessa ja tutkimuksissa esitetyt hiilivetypitoisuudet ovat korkeita, mikä johtuu osittain siitä, että tulokset on suhteutettu lietteen kuivapainoon, vaikka lietteessä on huomattavan vähän kuiva-aineita. Riskitarkastelun ja tutkimustulosten perusteella on arvioitu, että lietteen hiilivedyistä ei aiheudu merkittäviä riskejä ympäristölle tai ihmisten terveydelle.
Suunnitelman mukaan lietteessä esiintyvät haitta-aineet eivät ole bentseeniä ja tolueenia lukuun ottamatta erityisen kulkeutuvia, vaan ne pidättyvät lietteen partikkeleihin ja orgaaniseen hiileen. Kulkeutumista vähentää edelleen lietteen päälle asennettava betonimurske- ja moreenikerros, joka vähentää hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen. Suunnitelmassa ja sen liitteessä on esitetty laskenta lietteen haitta-aineista aihetuvista pitkän aikavälin riskeistä, jonka perusteella hyötykäyttökentän pintarakenteet on arvioitu hyväksyttäviksi myös pitkän aikavälin tarkastelun perusteella, eikä tarvetta tiiviimmille rakenteille katsota esiintyvän. Luvan hakijan aluehallintovirastossa esittämän vastineen Sitowise Oy 15.10.2018 mukaan suunnitellun geotuubikentän pohja on joko asfalttia tai täytemaata, ja se on todettu sellaisenaan soveltuvaksi lietteen kuivaukseen ja käsittelyyn geotuubeissa.
Lapin ELY-keskuksen hallinto-oikeudelle toimittaman vastineen mukaan Stora Enso Oyj on jättänyt ELY-keskukselle muutosesityksen koskien geotuubikentän suotovesien ohjaamista takaisin jälkilammikkoon. Lisäksi geotuubikentältä on löydetty kaivoja, jotka eivät ole olleet suunnitelmassa tai hakemuksessa. Hallinto-oikeudelle annettuun vastineeseen liitetyn ELY-keskuksen suunnitelmamuutoksesta antaman lausunnon 19.7.2019 mukaan sanotuista kaivoista putket johtavat raakavesiputkea lukuun ottamatta takaisin jälkilammikkoon. Lausunnon mukaan vanha raakavesiputki katkaistaan, tulpataan ja sen päälle tulee vähintään 60 cm maata. Vastineeseen liitetyn Vesirakennus Ojanen Oy:n selvityksen 29.8.2019 mukaan alueelta on löytynyt neljä alustavista selvityksistä puuttunutta kaivoa eli alueella on yhteensä 18 kaivoa. Selvityksen mukaan kaivojen tiivistys on toteutettu siten, että kaivon kannen päälle on liimattu kaksi kertaa kannenhalkaisijan kokoinen kumimatto, jonka päälle on asennettu uretaanin kanssa kaksi kertaa kumimaton halkaisijan kokoinen bentoniittimatto. Bentoniittimaton päällinen on täytetty neljä kertaa maton halkaisijan kokoisella murskepedillä.
Hankkeen tarkkailuohjelman Sitowise Oy 27.2.2018 mukaan kohteen haitta-ainepitoisuuksia ja veden laatua tarkkaillaan imuruoppauksen päätyttyä viidestä tarkkailupisteestä. Lisäksi jälkitarkkailussa otetaan näytteitä jälkilammikon purkukanavan edustan tarkkailupisteestä. Tarvittaessa otetaan jälkitarkkailunäytteitä myös lisätarkkailupisteistä. Jälkitarkkailunäytteitä otetaan kerran kuukaudessa kolmen kuukauden ajan imuruoppauksen päättymisen jälkeen. Tarkkailun lopettamisesta keskustellaan viranomaisen kanssa.
Oikeudellinen arviointi
Kysymyksenasettelu
Hallinto-oikeus ei voi valituksissa vaaditulla tavalla ottaa ratkaistavakseen vaatimusta lietteiden määräämisestä poltettaviksi, koska ympäristölupahakemus on koskenut lietteiden hyödyntämistä maarakentamisessa, eikä hakemuksessa sen johdosta ole esitetty riittäviä selvityksiä siitä, millä tavoin polttaminen olisi mahdollista toteuttaa ja mitä ympäristövaikutuksia siitä aiheutuisi. Valituksissa esitetyt vaatimukset ovat lähtökohtaisesti koskeneet lietteiden loppukäsittelyä. Kemijärven kaupungin valituksessa on kuitenkin jo ennen aluehallintoviraston 10.7.2019 antamaa täytäntöönpanoa muutoksenhausta huolimatta koskevaa päätöstä vaadittu, että päätöksen täytäntöönpano kielletään siltä osin kuin lupa on myönnetty lietteen nostamiselle geotuubeihin varastoitavaksi. Näin ollen ja kun muutoinkin otetaan huomioon valituksen perustelut, on mainittua valitusta tulkittava siten, että vaatimukset ovat koskeneet lietteen käsittelyä ruoppauksen jälkeen. Valituksissa esitetyt vaatimukset ovat siten koskeneet lietteiden käsittelyä, ja asiassa on valitusten johdosta ratkaistavana kysymys aluehallintoviraston yhtiölle myöntämän ympäristöluvan lainmukaisuudesta muilta kuin ruoppausta koskevilta osin.
Lainmukaisuuden arvioinnissa on muun ohella ratkaistavana kysymys siitä, onko geotekstiilikapseleissa kuivatun ruoppauslietteen käyttö kenttärakenteessa jätelain tarkoittamaa jätteen hyödyntämistä vai loppukäsittelyä. Jos toimintaa on pidettävä hyödyntämisenä, on sen jälkeen vielä arvioitava, ovatko lietteiden kuivatukseen ja loppusijoittamiseen käytettävän alueen ominaisuudet ja esitetyt ympäristönsuojelutoimet riittävät ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.
Lisäksi asiassa on arvioitavana, onko aluehallintovirasto voinut poistaa aikaisempaan lupapäätökseen (lupamääräys 1) sisällytetyn vaatimuksen ruopattavasta lammikosta poistettavan veden käsittelystä ennen vesistöön johtamista ja ovatko asiassa esitetyt selvitykset olleet riittävät sen ratkaisemiseksi, milloin ruopattu alue voidaan liittää osaksi vesistöä (lupamääräys 3).
Hakemuksessa esitettyjen selvitysten riittävyys
Valituksenalainen päätös perustuu aluehallintoviraston lainvoimaisen lupapäätöksen 14.4.2010 (nro 22/2010/1) lupamääräykseen 14, korkeimman hallinto-oikeuden muuttamassa muodossaan, jossa luvan hakija on velvoitettu esittämään yksityiskohtainen suunnitelma jälkilammikon pohjaan asettuneen lietteen poistamisesta. Päätöksellä yhtiö on velvoitettu poistamaan pääosa jälkilammikon lietteestä, mutta lietteen poistamistapaan ja sen käsittelyyn liittyvien kysymysten ratkaiseminen on jätetty ratkaistavaksi vasta sitten, kun lupamääräyksessä 14 edellytetyt selvitykset ovat kokonaisuudessaan käytettävissä. Asiassa esitettyjen selvitysten riittävyyttä ja myönnetyn ympäristöluvan lainmukaisuutta on siten tarkasteltava myös lupamääräyksessä 14 asetettuun velvoitteeseen nähden.
Lupamääräyksen asettamisen lähtökohtana on ollut lietteiden kuivattaminen ja kuivatun lietteen sijoittaminen tehdasalueen kaatopaikalle. Hakija on hakemuksessaan päätynyt esittämään ratkaisua, jossa lietteet loppusijoitettaisiin kuivatukseen käytettävälle alueelle. Selvitysten riittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon, että lupamääräyksessä 14 on ollut kysymys sellutehtaan toiminnan lopettamiseen liittyviä velvoitteita koskevasta määräyksestä. Lupamääräyksessä 14 on todettu, että kuivattu liete saadaan sijoittaa tehdasalueen kaatopaikalle. Mainitusta poiketen yhtiö on selvityksessään hakenut ympäristölupaa myös jätteen hyödyntämiseen maarakentamisessa. Sen seurauksena hakemuksen sisältövaatimukset ovat osin laajentuneet lupamääräyksessä 14 esitetystä. Hakemuksessa on tullut esittää selvitystä sijoitusalueen pohjan tiiveydestä vesien keräilyn järjestämiseksi kuivatusvaiheen lisäksi myös loppusijoitusvaiheessa. Lisäksi hakemuksessa on tullut esittää muun muassa selvitystä jätteen päälle suunnitelluista pintarakenteista, joilla estetään sade- ja sulamisvesien pääsyä jätetäyttöön.
Lupamääräyksen 14 mukaisesti suunnitelmassa on muun ohella tullut esittää suunnitelma lietteiden kuivauksessa muodostuvien vesien käsittelystä, arvio saavutettavasta puhdistustehosta ja aiheutuvasta kuormituksesta sekä lammikon vesitaseesta. Suotovesien käsittelytavaksi on hakemuksessa esitetty johtamista takaisin ruoppausalueelle. Suotoveden ei ole arvioitu aiheuttavan merkittävää riskiä jälkilammikossa, sillä alustavissa tutkimuksissa suotoveden haitta-ainepitoisuudet ovat olleet hakemuksen mukaan alhaiset. Lammikossa tapahtuvaa puhdistumista tai suotovesien vaikutusta lammikon eliöstöön ja jälkikäyttöön ei ole hakemuksessa tarkemmin arvioitu. Suotovesien käsittelyn ja lammikkoon johdettavien suotovesien vaikutusten arvioinnin osalta hakemus on ollut osin puutteellinen. Selvitykset eivät ole olleet riittävät muun muassa sen ratkaisemiseksi, voidaanko lammikosta poisjohdettavan veden käsittelystä puhdistamolla luopua ja missä aikataulussa ruopattava alue voidaan saattaa osaksi vesistöä.
Lietteen sijoittaminen kenttärakenteeseen
Jätteen hyödyntämisen ja loppukäsittelyn tunnusmerkkejä
Sen arviointi, onko kysymys jätteen hyödyntämisestä tai loppukäsittelystä, edellyttää kokonaisvaltaista ja tapauskohtaista tarkastelua toteutettavasta hankkeesta. Lainsäädäntö ei sisällä täsmällisiä vaatimuksia siitä, millaisen tunnusmerkistön valossa arvioidaan, onko kyse jätteen hyödyntämisestä vai loppukäsittelystä. Jätelain ja jätedirektiivin tavoitteiden ja määritelmien, komission tulkintaohjeiden, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sekä eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa annetussa valtioneuvoston asetuksessa (843/2017) esitetyn perusteella on kuitenkin johdettavissa seikkoja, joiden kautta hankkeen luonnetta voidaan arvioida.
Toiminnan luonteen arviointi osana ympäristönsuojelulain mukaista lupaharkintaa on tarpeen muun muassa Euroopan unionin lainsäädännön (jätedirektiivi 2008/98/EY ja kaatopaikkadirektiivi 1999/31/EY) noudattamisen varmistamiseksi. Kaatopaikkoja koskeva lainsäädäntö rajoittaa jätteen sijoittamisesta kaatopaikalle aiheutuvat ympäristövaikutukset vähäisiksi. Jätteen käyttö maarakentamisessa aiheuttaa käytettävien suojausratkaisujen huonomman tason ja sijoituspaikan valintaan liittyvien rajoitusten johdosta suuremmat päästöt ympäristöön kuin kaatopaikalle sijoittaminen. Jätteen käytön myönteisenä ympäristövaikutuksena on kuitenkin luonnonvarojen säästyminen, mikä johtaa ympäristön kannalta kokonaisuutena arvioiden kaatopaikalle sijoittamista parempaan lopputulokseen silloin, kun hankkeella säästetään merkityksellisiä määriä luonnonvaroja eikä hyödyntämispaikan olosuhteet, jätteen laatu ja toteutettavat suojaustoimet huomioon ottaen aiheuteta ympäristön olennaisesti suurempaa kuormittumista verrattuna jätteen sijoittamiseen kaatopaikalle.
Jätedirektiivin ja jätelain tavoitteiden sekä määritelmien, edellä mainitun asetuksen, komission tulkintaohjeiden (Komission päätös 2011/753/EU direktiivin 2008/98/EY 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamisen todentamisessa sovellettavista säännöistä ja laskentamenetelmistä) sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (tuomio C 6/00) perusteella voidaan todeta, että jätteen käyttö maarakentamisessa on jätteen hyödyntämistä silloin, kun jäte korvaa rakentamisessa muutoin käytettävän luonnonmateriaalin. Jätteen on siis korvattava luonnonmateriaalia, mikä tarkoittaa sitä, että rakenne tehtäisiin luonnonmateriaalista, jos jätettä ei olisi saatavilla. Lisäksi jätteen on oltava teknisiltä ominaisuuksiltaan sopivaa korvaamaan luonnonmateriaalia. Jätteen käytön aiheuttamien ympäristövaikutusten on oltava kokonaisuutena arvioiden vähäisemmät kuin jätteen sijoittamisen kaatopaikalle ja jätteen käytön on muutoinkin oltava ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaista. Myös sillä seikalla, minkälaista taloudellista hyötyä tai haittaa toiminnanharjoittaja saa jätteen vastaanottamisesta on merkitystä asiassa.
Vastaavasti jätteen käyttö maarakentamisessa on ensisijaisesti jätteen loppukäsittelyä, jos jäte ei teknisesti korvaa luonnonmateriaalia. Loppukäsittelystä voi olla kyse myös silloin, kun jätettä käytetään rakenteessa tarpeettoman paljon. Tällöin kyse voi olla ensisijaisesti siitä, että jätteen sijoittamisella rakenteeseen vältetään jätteen kaatopaikkakustannuksia. Yksistään sillä seikalla, että alue on otettavissa rakentamisen valmistuttua suunniteltuun toimintaan, ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa hankkeen ensisijaista tavoitetta ja luonnetta. Lisäksi arvioitavaksi tulee rakennettavan kohteen käyttötarkoitus.
Johtopäätös
Yksistään se seikka, että luvan hakija pitää jätteen käyttöä hyödyntämisenä tai että muodostuvaa kenttärakennetta voidaan käyttää muun muassa varastoalueena, ei tee hankkeesta jätelaissa ja ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua jätteen hyödyntämistä.
Hakemuksen mukaan alueella nyt olevan kenttärakenteen käytettävyyttä parannettaisiin sijoittamalla alueelle ruoppausjätettä sisältäviä geotekstiilikapseleita kahteen kerrokseen noin 1,8 metriä korkeana kerroksena ja peittämällä kapselit 0,5 metrin betonijätteestä ja moreenista rakennettavalla kerroksella. Kentän liikennealueille tulee edellä mainitun peittokerroksen lisäksi 0,25 metrin kerros mursketta, joka hakemuksen mukaan varmistaa ajoväylien kantavuuden raskaalle kalustolle. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan alueella, johon lietteet on tarkoitus sijoittaa, on tällä hetkellä olemassa oleva osittain asfaltoitu kenttä. Lietteiden sijoittamisen jälkeen kenttä rakennettaisiin nykyistä tasoa 2,6 metriä korkeammalle tasolle. Hakemuksessa kentän korottamista on pidetty jätteen hyödyntämisenä, koska korottaminen tehtäisiin joka tapauksessa. Hakemuksessa ei kuitenkaan ole yksilöity, minkä käyttötarkoituksen mahdollistamiseksi korotus tehtäisiin. Hakija ei myöskään ole yksilöinyt, millainen suunnitelma yhtiöllä on ollut kentän korottamiseksi luonnonmateriaaleilla ja missä aikataulussa tämä oli tarkoitus toteuttaa. Stora Enso Oyj on saadun selvityksen mukaan lopettanut tuotantotoiminnan alueella vuonna 2008, eikä asiassa ole esitetty selvitystä siitä, mitä yhtiön toimintaa palvelevaa tarvetta varten kenttää korotettaisiin. Hallinto-oikeus ei pidä asiassa esitetyt selvitykset huomioon ottaen uskottavana hakemuksessa esitettyä ilmoitusta, jonka mukaan kenttää korotettaisiin vastaavalla tavalla luonnonmateriaaleilla, jos jätettä ei olisi käytettävissä. Lisäksi hallinto-oikeus katsoo, että orgaanista lietettä sisältävien geotekstiilikapseleiden teknisestä soveltuvuudesta raskaan liikenteen käyttämän kenttärakenteen korottamiseen ei ole hakemuksessa esitetty riittävää selvitystä. Kentän rakentamisen ajoittuminen ruoppaushankkeen yhteyteen voi olla osoitus siitä, että kyse on enemmän ruoppauslietteen loppukäsittelystä kuin hyödyntämisestä.
Hallinto-oikeus toteaa asiassa saatu selvitys ja edellä mainittu huomioon ottaen, että kokonaistarkastelun perusteella toiminta hakemuksessa esitetyllä tavalla on jätteen loppukäsittelyä, johon olisi tullut soveltaa valtioneuvoston asetusta kaatopaikoista. Näin ollen hyödyntämiselle myönnetty lupa on kumottava ja asia on palautettava aluehallintovirastoon uudelleen käsiteltäväksi.
Selvyyden vuoksi hallinto-oikeus toteaa, että myönnetty lupapäätös olisi kumottava myös siinä tapauksessa, että yhtiön hakemusta pidettäisiin jätelain tarkoittamana hyödyntämisenä. Toisin kuin aluehallintovirasto on päätöksessään katsonut, geotekstiilikapseleiden kuivattamiseen ja loppusijoittamiseen käytettävä alue ei läpäisevän maaperänsä johdosta sellaisenaan ilman tiiviitä pohja- ja pintarakenteita sovellu kyseessä olevan haitallisia aineita suurina pitoisuuksina sisältävän ruoppauslietteen sijoituspaikaksi.
Päätöksen 22/2010/1 lupamääräyksen 1 muuttaminen
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen numero 22/2010/1 lupamääräyksessä 1 on muun ohella määrätty jälkilammikosta poistettava vesi johdettavaksi jäteveden puhdistamolle, minkä lisäksi määräyksessä on kielletty veden johtaminen käsittelemättömänä jälkilammikosta vesistöön. Aluehallintovirasto on poistanut määräyksestä kyseisen vaatimuksen ja perustellut lupamääräyksen muuttamista sillä, että jälkilammikon kunnostuksen ja kanavan avaamisen jälkeen lupamääräys ei ole jälkilammikon veden johtamisen suhteen nykyisellään ajantasainen.
Hallinto-oikeus toteaa, että asiakirjoista ei ilmene, että yhtiö olisi nimenomaisesti hakenut muutosta kyseiseen lupamääräykseen. Hakemuksen tiedoksiantokuulutuksessa ei ole mainittu, että hakemus pitäisi sisällään oikeuden lopettaa jälkilammikosta Kemijärveen johdettavan veden käsittely. Kun lisäksi otetaan huomioon, että lietteiden kuivauksessa muodostuva suotovesi on suunniteltu johdettavaksi käsittelemättömänä jälkilammikkoon, ei jälkilammikosta poistettavan veden käsittelyn lopettamisesta päättämiseen ole edellytyksiä käytettävissä olevien selvitysten perusteella. Asia voi tulla ratkaistavaksi yhtiön hakemuksesta, kun lammikon veden laadusta on ruoppauksen ja lietteiden kuivattamisen ja muun käsittelyn jälkeen esitetty riittävää selvitystä.
Lupamääräys 3
Lupamääräyksen 3 mukaan hakijan on toimitettava esitys jälkilammikon kunnostuksen jälkeisestä vedenpinnan korkeudesta sekä vesien johtamisesta Kemijärveen ja niihin liittyvistä mahdollisista patorakenteista sekä esitys kanavan avaamisajankohdasta hyväksyttäväksi Lapin ELY-keskukselle.
Kun otetaan huomioon, mitä edellä on todettu jälkilammikosta poistettavan veden käsittelyn lopettamisen edellytyksistä, hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty eikä voitukaan vielä esittää sellaista luotettavaa selvitystä, jonka perusteella voitaisiin ratkaista kysymys jälkilammikon liittämiseksi osaksi Patojärveä. Asia tulee arvioitavaksi myöhemmin, kun lammikon veden laadusta on ruoppauksen ja lietteiden kuivattamisen ja käsittelyn jälkeen esitetty riittävää selvitystä.
Lisäksi hallinto-oikeus toteaa, että jälkilammikon vesien johtaminen järveen ja lammikon saattaminen osaksi vesistöä ei ole sellainen valvonnallinen toimenpide, joka voitaisiin ympäristöluvassa määrätä ELY-keskuksen ratkaistavaksi. Lupamääräyksessä oleva maininta siitä, että yhteys järveen voidaan avata aikaisintaan ruoppaustyön päättymistä seuraavana kesänä, ei ole riittävän yksityiskohtainen määräys valvonnallisten toimenpiteiden suorittamiseksi.
Lietteen polttamista koskeva vaatimus
Hallinto-oikeus on aiemmin todennut, ettei se voi valituksissa vaaditulla tavalla ottaa ratkaistavakseen lietteiden polttamista koskevaa vaatimusta, koska hakemuksessa ei ole esitetty, millä tavoin polttaminen olisi mahdollista toteuttaa ja mitä ympäristövaikutuksia siitä aiheutuisi. Näin ollen vaatimus lietteiden määräämisestä poltettaviksi on hylätty.
Yhteenveto
Hallinto-oikeus on edellä kumonnut lupapäätöksen lainvastaisena siltä osin kuin siinä on myönnetty lupa ruopatun lietteen käsittelyyn, hyödyntämiseen sekä betonijätteen hyödyntämiseen ja palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi. Asia on hakemuksen hylkäämisen asemesta palautettava uudelleen käsiteltäväksi jo yksin siitä syystä, että kyse on jätteiden käsittelyä koskevan ympäristölupahakemuksen lisäksi Stora Enso Oyj:n sellutehtaan lopettamiseen liittyvien velvoitteiden toteuttamisesta. Hakija voi hakemusta täydentäessään arvioida uudelleen myös lietteiden lopullista käsittelytapaa.
Päätöksen täytäntöönpanoa koskeva vaatimus
Asian näin päättyessä kumoutuu myös toiminnalle myönnetty aloittamisoikeus muilta kuin lietteen ruoppausta koskevilta osin. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Janne Marttila, Arto Hietaniemi ja Sauli Viitasaari. Esittelijä Tanja Fagerhed.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Stora Enso Oyj on pyytänyt lupaa valittaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös on ensisijaisesti kumottava kokonaisuudessaan ja aluehallintoviraston päätös saatettava voimaan.
Toissijaisesti hallinto-oikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin aluehallintoviraston myöntämä lupa ruopatun lietteen käsittelyyn, hyödyntämiseen sekä betonijätteen hyödyntämiseen on kumottu. Aluehallintoviraston päätös on saatettava tältä osin voimaan. Tällöin hallinto-oikeuden päätös jäisi voimaan siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut lupamääräyksen 1, jolla aluehallintovirasto on muuttanut aikaisemman lupapäätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1, sekä nyt kysymyksessä olevan päätöksen (nro 61/2019) lupamääräyksen 3.
Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:
Hallinto-oikeus on päätöksessään virheellisesti laajentanut valitusasian käsittelyä valituksissa esitetyistä vaatimuksista koskemaan myös aluehallintoviraston päätöksellä muutettua, aikaisemman lupapäätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1 ja aluehallintoviraston nyt kysymyksessä olevassa päätöksessä (nro 61/2019) annettua uutta 3 lupamääräystä. Hallinto-oikeus on näiltä osin menetellyt virheellisesti kumotessaan edellä tarkoitetut lupamääräykset.
Hankkeessa on kysymys jätteen hyödyntämisestä teollisuusalueen kenttärakenteessa. Hallinto-oikeuden päätöksessä on arvioitu virheellisesti lupahakemuksen mukaisen maarakennustoiminnan luonne. Hallinto-oikeus on ohittanut lupahakemusvaiheessa esitetyn selvityksen ja aluehallintoviraston päätöksen perustelut ja katsonut, ettei kentän rakentamiselle ole esitetty tosiasiallista tarvetta.
Jälkilammikosta ruopattava liete on suunniteltu hyötykäytettäväksi jälkilammikon pohjoispuolella sijaitsevan hyötykäyttökentän rakennekerroksena maanrakentamisen yhteydessä tarkoituksenmukaisin maanrakentamiskerroksin. Tällä hetkellä kenttä on muuta ympäristöään noin viisi metriä matalammalla tasolla muodostaen jyrkähköt luiskat pohjoisessa ja idässä, mistä johtuen kentän käytettävyys on nykytilanteessa huono.
Yhtiön lupahakemuksen mukaisesti hyötykäyttökentälle tulee noin 0,9‒1,8 metrin paksuinen kerros kuivunutta ja käsiteltyä lietettä sisältäviä geotekstiilikapseleita osittain yhdessä ja osittain kahdessa kerroksessa. Geotekstiilikapselit peitetään betoni- ja moreenikerroksilla siten, että peittokerroksen korkeus on kentällä yhteensä 0,5 metriä. Kentän liikennealueille tulee edellä mainitun peittokerroksen lisäksi 0,25 metrin kerros mursketta, joka varmistaa ajoväylien kantavuuden raskaalle kalustolle. Näin ollen kentän pinnantaso nousee enimmillään noin 2,6 metriä nykyisestä ja kentän käytettävyys paranee raskasta liikennöintiä varten.
Patokankaan teollisuusalueen nykyiset ja tulevat toimijat ja raakapuuterminaali tarvitsevat kenttätilaa toiminnoilleen. Hyötykäyttökenttä palvelisi erityisesti puutavaran varastointia, mutta myös bioenergiamateriaalin käsittelyä, varastointia ja syöttöä lämpölaitoksille. Turpeen käytön nopea väheneminen kasvattaa tarvetta varastoida ja kuivattaa energiapuuta tulevaisuudessa, mihin tarvitaan isoja puskurialueita energiapuun varastointiin, kuivattamiseen ja hakettamiseen.
Alueelle ollaan suunnittelemassa uutta tietä ja mahdollista lisäraidetta puuterminaaliin. Ne lisäävät edelleen liikennettä ja tarvetta kentälle, jolle voidaan varastoida muun muassa puumateriaalia. Kentällä on myös nyt ja jatkossa tärkeä rooli kelirikkoajan puskurointitarpeen sekä vierastoimittajille tarjottavan puutavaran varastointitilan kannalta. Väyläviraston Patokankaan terminaalin kapasiteetti on jo nykyisellään täydessä käytössä. Siellä on jo nyt liian vähän varastointitilaa vierastoimittajille, joten kentän käyttöönotto ja siihen liittyvät toimenpiteet ovat perusteltuja.
Hyötykäyttökentällä varaudutaan myös tulevaisuuden tarpeisiin, jotka liittyvät muun muassa bioenergiamateriaalin toimituksiin, biojalostustoimintaan ja kaivosteollisuuden tarpeisiin laajoille varastointikentille ennen kuljetuksia. Suomessa on käynnissä useita uusia suuren mittaluokan metsäteollisuushankkeita sekä olemassa olevien metsäteollisuuslaitosten laajennuksia, joihin liittyy merkittävää lisääntynyttä puuraaka-ainetarvetta erityisesti Lapin alueella.
Lapin liiton laatimassa Lapin liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on todettu, että Kemijärven rautatieliikenteen solmupiste kokonaisuutena (aseman seutu ja Patokankaan teollisuusalue) kehittyy yhä merkittävämmäksi biotuote- ja kaivosteollisuuden kuljetuksissa. Yhtenä suunnitelman mukaisena priorisoituna toimenpiteenä mainitaankin Patokankaan puuterminaali- ja teollisuusalueen toiminnallisuuden edelleen kehittäminen merkittävänä logistisena solmupisteenä.
Hyötykäyttökentälle on suunniteltu varastoitavan arviolta noin 20 000–40 000 m3 raakapuuta ja bioenergiamateriaalia arviolta noin 10 000–20 000 m3. Koska kentän nykyinen korkeusero ja luiskien kaltevuudet hankaloittavat teollista toimintaa, johon liittyy raskaan liikenteen kuljetuksia, korkeuserojen tasaaminen helpottaa huomattavasti kentällä liikennöintiä ja alueella toimimista.
Kenttärakentamisen luonteen arvioinnin kannalta merkitystä ei tule antaa sille, mikä taho kenttää jatkossa käyttää, eikä edellyttää yhtiöltä rinnakkaissuunnitelmia ja aikataulua kentän rakentamiselle neitseellisistä raaka-aineista. Kentän korotus ja käytettävyyden parantaminen toteutettaisiin muutoinkin ilman jälkilammikon kunnostushanketta. Kenttä on yleiskaavassa teollisuus- ja varastoalueeksi osoitetulla alueella keskellä Patokankaan teollisuusaluetta, johon kohdistuu useiden toimijoiden taholta maankäyttöpaineita. Stora Enso Oyj:llä on puolestaan kentän rakentamiseen hyvin soveltuvaa jätemateriaalia, jonka hyödyntämisellä edistetään kiertotaloustavoitteita neitseellisen raaka-aineen käytön sijaan, vältytään rakennusraaka-aineen kuljetuksilta sekä parannetaan kentän käytettävyyttä kaavassa osoitettuun tarkoitukseen.
Kentän rakentamisen jälkeen Stora Enso Oyj:llä on paremmat mahdollisuudet hyödyntää aluetta itse muun muassa muilla paikkakunnilla sijaitsevien laitostensa raaka-aineterminaalina, vuokrata aluetta muille toimijoille tai jossain vaiheessa jopa myydä koko kiinteistönsä tai osan niistä.
Hallinto-oikeuden päätöksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että hyödyntämällä jälkilammikon liete hyötykäyttökentän rakenteissa Stora Enso Oyj välttyisi jäteveroseuraamuksilta. Yhtiön mukaan tälle ei tule antaa merkitystä hyödyntämistoimen luonnetta arvioitaessa, sillä tämä on nimenomaisesti jäteverosääntelyn tarkoitus. Sillä pyritään ohjaamaan hyödyntämiskelpoiset jätteet pois kaatopaikoilta ja jätteen etusijajärjestyksen mukaisesti kierrätettäviksi tai hyödynnettäviksi. Hyödynnettävän jätteen määrä rakenteissa ei myöskään ole kenttärakenteiden näkökulmasta ylimitoitettu. Edellä esitetyn perusteella kysymys ei ole lietteen loppusijoittamisesta vaan hyödyntämisestä alueen voimassa olevan kaavan mukaiseen käyttöön tähtäävissä maarakennustöissä.
Liete soveltuu ominaisuuksiensa puolesta hyödyntämiseen. Hallinto-oikeus on katsonut, ettei lietteen soveltuvuudesta hyötykäyttökentän rakenteissa ole esitetty riittävää selvitystä kentän kantavuuden osalta. Hallinto-oikeuden päätös on myös tältä osin virheellinen. Kentän kantavuus on osoitettu geoteknisin laskelmin. Lietteen hyödynnettävyys sekä kentän rakenteet ja niiden mitoitus on varmennettu lupahakemusvaiheessa laadittujen laskelmien perusteella. Lisäksi kentällä on työskennelty jälkilammikon kunnostushankkeen tiimoilta raskailla koneilla kesästä 2019 lähtien ilman kantavuusongelmia.
Liete imuruopataan kuivattavaksi ja polymeerein esikäsiteltäväksi geotuubeihin, joissa siitä poistuu vesi, ja liete kuivuu. Kuivunut ja esikäsitelty liete muodostavat yhdessä geotuubin kanssa lujan ja stabiloidun geotekstiilikapselin sekä kantavan rakenteen, jota voidaan käyttää osana rakennetta maarakentamisessa neitseellisten luonnonvarojen sijaan. Geotuubit peitetään edellä mainitulla tavalla. Hyötykäyttökentän pintarakenne (betonimurske- ja moreenikerros sekä liikennöityjen alueiden lisämurskekerros) mahdollistaa riittävän kantavuuden alueelle, jolloin kentällä voidaan liikennöidä raskaalla kalustolla.
Hyötykäyttökentän kantavuudesta on lupahakemusvaiheessa laadittu ul-kopuolisella asiantuntijalla, Sitowise Oy:llä, geotekniset laskelmat, jotka ovat ympäristölupahakemuksen liitteenä 10. Stabiliteettilaskelman perusteella kenttärakenteen stabiliteetti on riittävä liikenne- ja puukuorman kuormittamana. Täytöt ja päällysrakenne tehdään kerroksittain tiivistäen, jotta kentän tiiveys ja parametrit vastaavat stabiliteettilaskelmissa käytet-tyjä arvoja. Laskelmassa, jossa tuubit on huomioitu lujitteina (pitkäaikai-nen vetolujuus 30 kN/m), heikoimmat liukupinnat eivät leikkaa tuubissa olevaa kiintoainesta. Jotta tuubeilla on rakennetta lujittava vaikutus, tuu-bien on pysyttävä ehjänä rakentamisen aikana.
Kantavuusmitoituksessa on käytetty tavoitekantavuutena murskekerroksen päältä 100 MPa, joka on hieman soratien vaatimusta suurempi, sillä kentällä liikkuu pääasiassa vain raskasta kalustoa. Soratiellä raskaille ajoneuvoille vaadittu kantavuus kantavan päältä on 80 MPa.
Esitetyt kantavuuslaskelmat huomioon ottaen hallinto-oikeuden päätelmä selvityksen puutteellisuudesta on perusteeton.
Riskinarvion perusteella kenttärakenne on ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi riittävä. Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen myös siltä osin kuin siinä on katsottu lietteen hyödyntämisen kentän rakenteessa edellyttävän tiiviitä pohja- ja pintarakenteita. Stora Enso Oyj on nyt kysymyksessä olevassa lupamenettelyssä sekä asian aiemmissa vaiheissa selvittänyt laajasti jälkilammikon lietteen määrää, laatua ja ympäristövaikutuksia sekä lietteen poisto-, kuivaus- ja loppukäsittelymenetelmiä.
Lietteestä on lupamenettelyn aikana laadittu riskinarviointi, joka osoittaa, ettei sen hyödyntämisestä hakemuksen mukaisin rakentein hyötykäyttökentän rakentamisessa aiheudu ympäristönsuojelulaissa kiellettyjä seurauksia. Yhtiö on viitannut tältä osin myös aluehallintoviraston päätöksessä esitettyihin perusteluihin, joiden mukaan suotovedessä olevat haitta-aineet sitoutuvat maaperässä kiintoaineeseen eivätkä aiheuta alueen sijainti ja kaavan mukainen käyttö huomioon ottaen sellaista ympäristönsuojelulain 16 §:n mukaista luvan myöntämisen esteenä olevaa maaperän pilaantumista, että kentälle tulisi määrätä tehtäväksi pohjarakenteet huonommin vettä läpäisevistä materiaaleista.
Jälkilammikon lietteen haitta-ainekoostumusta on selvitetty näytteen-otolla sekä kattavilla laboratorioanalyyseillä. Lietteen bentseeni- ja sinkkipitoisuudet ylittävät maaperän pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeesta annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisen ylemmän ohjearvon, minkä lisäksi lietteen öljyhiilivetyjen pitoisuudet ylittävät vaarallisen jätteen raja-arvon.
Lietteen ominaisuuksia arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että haitta-aineet käyttäytyvät ympäristössä niiden fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien määrääminä. Lietteessä esiintyvät haitta-aineet eivät ole bentseeniä ja tolueenia lukuun ottamatta erityisen kulkeutuvia, vaan ne pidättyvät lietteen partikkeleihin ja orgaaniseen hiileen, mikä on havaittavissa myös pintavesinäytteiden ja geotuubiesikokeiden suotoveden vähäisissä haitta-ainemäärissä ja -pitoisuuksissa. Geotuubien kiintoainereduktiot ovat 97,8–99,9 %, joten kiintoaineen ja kiintoaineeseen sitoutuneiden haitta-aineiden ei arvioida aiheuttavan riskiä kohteen olosuhteissa.
Tehtyjen kokeiden perusteella geotuubeista kulkeutuvan suotoveden haitta-ainepitoisuudet ovat matalat ja samalla tasolla kuin jälkilammikon pintaveden pitoisuudet. Myös jälkilammikon kunnostuksen aikaisen erittäin kattavan tarkkailun tulosten perusteella suotoveden haitta-ainepitoisuudet ovat hyvin pieniä, eikä vesistötarkkailussa ole havaittu kunnostuksesta johtuvia muutoksia veden laadussa.
Riskinarvion perusteella liete soveltuu hyödynnettäväksi hyötykäyttökentän rakenteessa hakemuksessa esitetyn mukaisesti ilman tiiviitä pohja- tai pintarakenteita.
Hyötykäyttökentän pohja on tasattu ja ojitettu siten, että varmistetaan kuivatuksessa muodostuvien suotovesien ohjautuminen takaisin jälkilammikkoon. Kentän tasaus ja ojitus sekä suotovesien poisto on toteutettu painovoimaisesti (kaltevuus on 1 %), joka on riittävä, jotta suotoveden poistuminen ja imeytyminen tapahtuvat suunnitellusti. Kentän tasaamisen yhteydessä kesällä 2019 alueelta purettiin joitakin lähellä maanpintaa olleita betonirakenteita ja vanhoja putkistoja. Kentän alueelta löydetyt kaivot tulpattiin ja täytettiin, mikäli niissä ei todettu vettä.
Rakenteiden poiston ja uusien täyttöjen tiivistysten jälkeen osaan kenttäaluetta asennettiin muovikalvo. Lisäksi kentän ympärille on tehty vesien valumisen alueen ulkopuolelle estävä ja rakennetta tukeva reunapenger.
Haitta-aineiden kulkeutumista vähentää myös geotuubien päälle asennettava betonimurske- ja moreenikerros, joka vähentää hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen.
Kohdealueen maaperä on vettä hyvin johtavan soramurskekerroksen (0,8–1,2 metriä) alapuolella huonommin vettä johtavaa hiekkamoreenia. Hiekkamoreenikerroksen alapuolella, noin kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, on loivasti Patojärveä kohden viettävä kallion pinta. Suotovesi kulkeutuu maaperässä alaspäin siten, että hiekkamoreenikerros kyllästyy vähitellen vedellä ja pohjaveden pinta nousee soramurskeen tasalle. Soramurskeessa esiintyvä vesi ohjautuu ojiin. Lisäksi suotovettä purkautuu hiekkamoreenikerroksesta Patojärveen. Hiekkamoreenikerroksessa tapahtuu haitta-aineiden haihtumista, sitoutumista ja jossain määrin myös hajoamista ennen kuin suotovesi purkautuu Patojärveen. Maaperästä kulkeutuva suotovesi sekoittuu Patojärven vesimassaan, jolloin mahdolliset haitta-ainepitoisuudet laimenevat edelleen. Vesistöön maaperän kautta kulkeutuvan suotoveden määrä on kuitenkin hyvin vähäinen, sillä jälkilammikkoon palaavan veden lisäksi suotovedestä arviolta vain 1 % imeytyy maaperään ja kalvotetulta alueelta vielä tätäkin vähemmän.
Ympäristölupahakemuksessa on arvioitu suotoveden haitta-ainepitoisuuksia ja niiden kulkeutumista laskennallisesti. Suotoveden laskennalliset pitoisuudet on arvioitu vesistövaikutusten kannalta hyväksyttäviksi. Riskinarvion perusteella ei ole oletettavaa, että suotoveteen liukenisi merkittäviä määriä haitta-aineita tai että suotoveden mukana päätyisi haitta-aineita pohjaveteen tai Kemijärveen. Myös maaperään päätyvän suotoveden määrä on ojituksien ansiosta melko pieni, ja maanpinnan sekä kallion kaltevuudesta johtuen maaperään imeytyvä suotovesi kulkeutuu kohti Patojärveä. Näin ollen pohjavesiriskiä ei kunnostuksesta arvioida aiheutuvan, minkä lisäksi hyötykäyttökenttä sijaitsee teollisuuteen kaavoitetulla alueella luokitellun pohjavesialueen ulkopuolella. Lisäksi Patojärven veden tilaa tarkkaillaan siitäkin huolimatta, että suotoveden haitta-ainepitoisuudet ja vesistöön kulkeutuvan suotoveden määrä jäävät asiantuntija-arvioiden ja tähän saakka toteutuneen tarkkailun perusteella vähäisiksi.
Jälkilammikon lietteen osalta riskinarviossa kulkeutumisreiteistä mahdolliseksi arvioitiin haitta-aineiden kulkeutuminen lietekerrokseen imeytyvien, vähäisten hulevesien mukana syvemmälle maaperään ja maaperästä edelleen kallionpinnan viettosuunnassa luonnontilaiseen Patojärveen. Riskinarviossa kulkeutumista tarkasteltiin 200 vuoden aikajaksolla, jonka aikana yhdenkään haitta-aineen kulkeutuminen ei muodostunut merkittäväksi. Haitta-aineiden pitoisuudet suotovedessä ovat tarkkailutulosten perusteella alhaiset, eikä maaperään imeytyvästä suotovedestä ja siinä mahdollisesti esiintyvistä haitta-aineista siten aiheudu merkittävää riskiä Patojärven tai Kemijärven eliöstölle. Riskinarvioinnin perusteella lietteessä olevista haitta-aineista tai yhdisteistä ei aiheudu pitkälläkään aikavälillä merkittävää vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle.
Kuten aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa todennut, liet-teen sisältämien haitta-aineiden kulkeutumista sekä niiden ympäristölle ja ihmiselle aiheuttamia haitallisia vaikutuksia tarkasteleva riskinarviointi on kattava ja tehty konservatiivisesti ottaen huomioon ympäristön kannalta huonoin mahdollinen tilanne. Lietteen hyötykäytöstä lupahakemuksessa esitetyin rakenneratkaisuin ei arvioida aiheutuvan merkittävää kuormitusta ympäristöön. Riskinarvion ja laskelmien perusteella esitettyjen rakenteiden ympäristövaikutukset jäävät merkityksettömiksi ja hyväksyttävälle tasolle niin ympäristöllisesti kuin terveydellisestikin. Myös Lapin ELY-keskus on lupamenettelyn aikana antamassaan lausunnossa katsonut, että riskinarviointi on tehty konservatiivisesti ja pitoisuudet tulevat vakaissa olosuhteissa todennäköisesti olemaan arvioitua pienempiä. Hyötykäyttökentälle ei ole näin ollen esitetty tehtävän tiiviitä pohja- tai pintarakenteita, sillä ne eivät ole ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarpeen.
Hallinto-oikeus ei ole valituksenalaisessa päätöksessään miltään osin yksilöinyt tai perustellut, minkä vuoksi tiiviit pohja- ja pintarakenteet tulisi rakentaa hyötykäyttökentälle, vaikka yhtiön ulkopuolisilla asiantuntijoilla laadituttama riskinarvio osoittaa, ettei lietteen hyödyntämisestä hakemuksen mukaisin rakentein aiheudu vaaraa ympäristölle tai terveydelle edes pitkän ajan kuluessa.
Hyödyntäminen on jätteen etusijajärjestyksen mukainen menettely. Lietteen esikäsittely geotuubimenetelmällä, käsittely kapseloimalla ja hyödyntäminen hyötykäyttökentän rakenteissa on yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävin jälkilammikon kunnostustapa. Lietteen hyötykäyttö Patokankaan teollisuusalueella edistää taloudellista kestävyyttä, kiertotaloutta ja jätehierarkian etusijajärjestystä, koska lietettä hyötykäyttämällä säästetään luonnon neitseellistä materiaalia sekä vältytään lietteen kuljetuksilta ja merkittäviltä neitseellisen maa-aineksen kuljetuksilta. Koska lietteen mahdollinen hyötykäyttö mahdollisimman lähellä jälkilammikkoa vähentää liikennettä ja sen haittoja, se on sekä ympäristöllisesti että sosiaalisesti kestävä ratkaisu.
Stora Enso Oyj on jälkilammikon kunnostuksen aiemmissa käsittelyvai-heissa arvioinut myös lietteen termisen käsittelyn ja loppusijoittamisen mahdollisuutta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 22.8.2013 taltionumero 2617 jälkilammikon liete on määritelty jätteeksi. Lietteiden loppusijoittaminen kaatopaikalle ei tule enää kyseeseen lainsäädännön muutoksesta johtuen. Nyt kyseessä olevan jätteen sijoittaminen kaatopaikalle on kiellettyä kaatopaikka-asetuksen (331/2013) 28 §:n 1 momentin ja 53 §:n 1 momentin nojalla, joiden mukaan kaatopaikalle voidaan 1.1.2016 jälkeen sijoittaa vain sellaista tavanomaista jätettä, jonka biohajoavan ja muun orgaanisen aineksen pitoisuus määritettynä orgaanisen hiilen kokonaismääränä tai hehkutushäviönä on enintään 10 prosenttia. Lietteen hehkutushäviö on aiempien tutkimusten mukaan 60–87 prosenttia eli moninkertainen verrattuna asetuksessa olevaan orgaanisen aineksen raja-arvoon.
Myöskään se seikka, että korkeimman hallinto-oikeuden mainitussa päätöksessä on mainittu mahdollisuus lietteen sijoittamisesta Kemijärven tehdaskaatopaikalle, ei muuta asiaa, sillä ympäristönsuojelulain 70 §:n 2 momentin mukaan lupamääräys ei oikeuta toimimaan voimassa olevan valtioneuvoston asetuksen vastaisesti. Näin ollen lietteen hyödyntäminen hakemuksen mukaisesti hyötykäyttökentän rakenteissa on paitsi jätelain (646/2011) 8 §:n etusijajärjestyksen mukainen menettely, myös kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna tarkoituksenmukaisin ja ympäristön kannalta paras menetelmä jälkilammikon lietteen käsittelemiseksi.
Hallinto-oikeus on päätöksessään laajentanut valitusasian käsittelyä valituksissa esitetyistä vaatimuksista koskemaan myös aluehallintoviraston päätöksen (nro 22/2010/1) muutettua lupamääräys 1 sekä nyt kysymyksessä olevan päätöksen (nro 61/2019) lupamääräystä 3, jotka hallinto-oikeus on päätöksellään kumonnut. Hallinto-oikeus on siten tehnyt tältä osin asian käsittelyssä menettelyvirheen, jonka johdosta valituksenalainen päätös tulee kumota.
Jälkilammikon vesien käsittelyllä ja lammikon yhdistämisellä vesistöön ei kuitenkaan ole samanlaista aikataulupainetta kuin jälkilammikon lietteiden käsittelyllä ja hyötykäyttökentän rakentamisella. Näin ollen Stora Enso Oyj on esittänyt toissijaisena vaatimuksenaan, että hallinto-oikeuden päätös pysytetään edellä mainittujen lupamääräysten kumoamisen osalta, mutta ensisijaisen vaatimuksen mukaisesti aluehallintoviraston päätös koskien luvan myöntämistä lietteen ja betonin hyödyntämiseen hyötykäyttökentällä saatetaan voimaan yhtiön lupahakemuksen mukaisesti.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut yhtiön valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:
Aluehallintovirasto on viitannut kysymyksessä olevan päätöksensä (nro 61/2019) luparatkaisuun, lupamääräyksiin ja niiden perusteluihin. Aluehallintovirasto on puoltanut Stora Enso Oyj:n valituslupahakemusta. Yhtiön valituksessa on esitetty kattavat perusteet hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseksi. Hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen valituksessa vaaditulla tavalla ei ole estettä.
Aluehallintovirasto on 8.11.2019 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä (nro 158/2019) hyväksynyt Stora Enso Oyj:n selvityksen Kemijärven tehdasalueen kaatopaikan suoto- ja valumavesien käsittelyn tehostamiseksi ja määrännyt luvansaajan toimittamaan aluehallintovirastoon hakemusasiana suunnitelman tehtaan jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä vuoden 2020 loppuun mennessä. Päätöksessä on lisäksi edelleen muutettu yllä mainitun päätöksen 14.4.2010 (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1 siten, että kaatopaikan suoto- ja valumavesien johtaminen tehtaan jätevedenpuhdistamolle on lopetettava vuoden 2021 loppuun mennessä.
Stora Enso Oyj on hakenut muutosta päätöksessä (nro 158/2019) asetettuun määräaikaan. Aluehallintovirasto on 16.2.2021 antamallaan päätöksellä (nro 26/2021) myöntänyt yhtiön hakeman lisäajan suunnitelman toimittamiselle 15.4.2021 mennessä.
Edellä esitetystä johtuen hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessään kumoama lupamääräyksen 1 muutos ei ole kohdistunut lainvoimaiseen, päätöksen (nro 158/2019) lupamääräykseen 1.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut yhtiön valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon. ELY-keskus on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa ja lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut lupamääräyksen 1, jolla aluehallintovirasto on muuttanut 14.4.2010 antamansa päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1. Samanaikaisesti jälkilammikon kunnostuksen lupahakemuksen kanssa aluehallintovirastossa on ollut käsiteltävänä myös Stora Enso Oy:n Kemijärven tehdasalueen kaatopaikan suoto- ja valumavesienkäsittelyn tehostaminen. Aluehallintovirasto on antanut viimeksi mainitussa asiassa lainvoimaisen päätöksen 8.11.2019 (nro 158/2019). Kyseisellä päätöksellä aluehallinto on myös muuttanut 14.4.2010 antamansa päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1.
Mikäli Vaasan hallinto-oikeuden päätös jää voimaan, lupamääräyksestä 1 on kaksi erilaista versiota. Mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi korkeimman hallinto-oikeuden olisi syytä selkeyttää tilanne mainitun lupamääräyksen 1 osalta.
Kemijärven kaupunginhallitus on antanut yhtiön valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta vastineen.
Lietteen siirto jälkilammikon pohjasta esitettyyn paikkaan ei ole jätteen käsittelyä vaan jätteen varastointia. Lietteen varastointi geotuubeihin ei voi olla lietteen loppusijoituspaikka. Kaupunki on lisäksi viitannut valituksessaan hallinto-oikeudelle esitettyihin perusteluihin lietteen riittämättömästä käsittelystä. Stora Enso Oyj ei ole valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan esittänyt sellaista uutta tietoa, että hallinto-oikeuden päätöstä tulisi muuttaa.
A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet yhtiön valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta vastineen. He ovat esittäneet, että lietettä ei tule jättää maahan. Jälkilammikon pohjasta ruopattavan lietteen siirtäminen maalle ei ole jätteen hävittämistä.
Stora Enso Oyj:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen annettujen lausuntojen ja vastineiden johdosta. Vastaselitystä ei ole annettu.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle tiedoksi aluehallintoviraston 23.6.2021 antaman päätöksen (nro 121/2021), joka koskee Stora Enso Oyj:n Kemijärven tehdasalueen jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskevan suunnitelman toimittamisen määräajan jatkamista sekä sellutehtaan suljetun kaatopaikan suoto- ja valumavesien käsittelyn tehostamista koskevan suunnitelman toimittamisen määräajan jatkamista. Mainitulla päätöksellä aluehallintovirasto on muuttanut 16.2.2021 antamansa päätöksen (nro 26/2021) lupamääräystä E nyt kysymyksessä osin kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):
= = =
Luvan saajan on toimitettava aluehallintovirastoon hakemusasiana suunnitelma tehtaan jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä (poistettu tekstiä) siinä vaiheessa, kun Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 13.5.2019 antama Kemijärven vanhan sellutehtaan jälkilammikon kunnostamista koskeva päätös nro 61/2019 on saanut lainvoiman ja jälkilammikon vesienkäsittely on ratkaistu.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää Stora Enso Oyj:lle valitusluvan ja tutkii asian.
Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
Asiassa sovellettavat säännökset ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksestä.
Asiassa saatu selvitys
Asiassa saatua selvitystä ja asian aikaisempia vaiheita on selostettu edellä hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa kohdassa Asiassa saatu selvitys. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetun ohella hakemuksessa on todettu kentän alueesta ja jätteen käytöstä aiheutuvasta ympäristökuormituksesta muun ohella seuraavaa:
Hakemuksen mukaan suunnitelman mukaisesta kunnostusmenetelmästä aiheutuva kuormitus muodostuu suurelta osin geotuubeissa kuivatetusta ja käsiteltävästä lietteestä poistuvasta suotovedestä. Lietteessä todetuista haitta-aineista suurin osa kiinnittyy lietteen orgaaniseen aineeseen. Näi-den heikosti kulkeutuvien aineiden lisäksi lietteessä on myös vesiliukoi-sia yhdisteitä, jotka voivat mobilisoitua lietteestä veteen. Jälkilammikon pinta- ja suotovesinäytteiden perusteella haitta-aineiden merkittävä kul-keutuminen ei kuitenkaan hakemuksen mukaan vaikuta todennäköiseltä. Hakemuksen mukaan purkautuvan suotoveden määrää ei voida varmuudella laskennallisesti määrittää, mutta varovaisuusperiaate huomioon ottaen maaperään imeytyvän ja vesistöön kulkeutuvan suotoveden määräksi on oletettu noin 14 000 m3, noin yksi (1) prosentti ruoppaustyön aikana muodostuvasta kokonaissuotovesimäärästä.
Suotoveden kulkeutumisreiteistä mahdolliseksi on hakemuksessa arvioi-tu haitta-aineiden kulkeutuminen hulevesien mukana syvemmälle maaperään ja maaperässä edelleen kalliopinnan viettosuunnassa luonnonti-laiseen Patojärveen. Kohteen maaperä on hyvin vettä johtavan soramurskekerroksen (0,8–1,2 m) alapuolella huonommin vettä johtavaa hiekkamoreenia. Hiekkamoreenikerroksen alapuolella, noin kuuden metrin syvyydellä maan pinnasta on loivasti kohti Patojärveä johtava viettävä kallion pinta. Suotovesi kulkeutuu maaperässä alaspäin siten, että hiekkamoreenikerros kyllästyy vähitellen työn edetessä vedellä ja pohjaveden pinta nousee soramurskeen tasalle. Soramurskeessa esiintyvä vesi ohjataan alueelle tehtäviin ojiin ja takaisin jälkilammikkoon. Lisäksi suotovettä purkautuu hiekkamoreenikerroksesta viereiseen Patojärveen. Suunnitelman mukainen kunnostuksen lopputuloksena syntyvä pinta-alaltaan 7,6 hehtaarin hyötykäyttökenttä on suunniteltu sijoitettavaksi Patojärven välittömään läheisyyteen.
Lietteen haitta-aineista kenttärakenteessa pitkällä aikavälillä aiheutuvien riskien tarkastelun mukaan vähäistä haitta-aineiden kulkeutumista voi teoreettisesti tapahtua pitkän ajan kuluessa, mutta kulkeutumisesta ei ole arvioitu aiheutuvan merkittäviä riskejä alueen käyttäjien terveydelle tai Patojärven eliöstölle suunniteltuja rakenteita käyttäen.
Mikäli kunnostushanke toteutuu suunnitelman mukaisesti, hyötykäyttö-kentälle jää hakemuksen mukaan maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2007) kynnys- ja ohjearvot ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia ja pitoisuuksiin liittyvä maankäytön ja maa-ainesten käyttörajoite. Haitta-ainepitoisen maan kaivaminen on luvanvaraista toimintaa, joten kuivuneen lietteen ns. turvemaan haitta-ainepitoisuudet on hakemuksen mukaan otettava huomioon mahdollisia rakennustöitä tehtäessä.
Hakemuksen mukaan valtioneuvoston asetuksen (214/2007) ohje- tai raja-arvojen ylittäviä haitta-aineita sisältävän lietteen soveltuvuutta hyötykäytettäväksi on tarkasteltu hakemuksessa riskiperusteisesti. Riskitarkastelun mukaan lietteessä korkeimpina pitoisuuksina esiintyvät hiilivetyjakeet eivät ole kulkeutuvia, vaan ne pidättyvät lietteen orgaaniseen hiileen. Tämä on havaittavissa myös pintavesinäytteiden ja geotuubiesikokeiden suotoveden pienistä pitoisuuksista. Kulkeutumista vähentää edelleen lietteen päälle kunnostuksen lopuksi asennettava betonimurske- ja moreenikerros, joka vähentää hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen.
Riskitarkastelun ja tutkimustulosten perusteella on arvioitu, että lietteen hiilivedyistä ja muista haitta-aineista ei aiheudu merkittäviä riskejä ym-päristölle tai ihmisten terveydelle. Suunnitelman mukaan lietteessä esiintyvät haitta-aineet eivät ole bentseeniä ja tolueenia lukuun ottamatta erityisen kulkeutuvia, vaan ne pidättyvät lietteen partikkeleihin ja orgaaniseen hiileen. Kulkeutumista vähentää edelleen lietteen päälle asennettava edellä todettu betonimurske- ja moreenikerros, joka vähentää hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen. Suunnitelmassa ja sen liitteessä on esi-tetty laskenta lietteen haitta-aineista aiheutuvista pitkän aikavälin ris-keistä, joiden perusteella hyötykäyttökentän pintarakenteet on arvioitu hyväksyttäviksi myös pitkän aikavälin tarkastelun perusteella. Luvan hakijan aluehallintovirastossa esittämän vastineen (Sitowise Oy 15.10.2018) mukaan suunnitellun geotuubikentän pohja on joko asfalttia tai täytemaata, ja se on todettu sellaisenaan soveltuvaksi lietteen kuivaukseen ja käsittelyyn geotuubeissa.
Hallinto-oikeuden menettely koskien aluehallintoviraston päätöksellä muutetun lupapäätöksen 14.4.2010 (nro 22/2010/1) lupamääräyksen 1 sekä päätöksessä annetun uuden lupamääräyksen 3 kumoamista
Asiassa on yhtiön valituksen johdosta ensin ratkaistavana, onko hallinto-oikeuden päätös lainvastainen sillä perusteella, että hallinto-oikeus on oma-aloitteisesti laajentanut valitusasian käsittelyä hallinto-oikeudelle tehtyjen valitusten vaatimuksista poiketen koskemaan myös aluehallintoviraston päätöksellä muutettua, 14.4.2010 annetun päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräystä 1 ja aluehallintoviraston nyt kysymyksessä olevan päätöksen (nro 61/2019) uutta lupamääräystä 3.
Yhtiö on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle todennut, että valituksissa hallinto-oikeudelle oli vastustettu lietteen loppusijoittamista hyötykäyttökentän pohjarakenteisiin. Valituksissa ei ollut vaadittu muutosta aluehallintoviraston päätöksellään muuttamaan 14.4.2010 annetun päätöksen (nro 22/2010/1) lupamääräykseen 1 eikä aluehallintoviraston nyt kysymyksessä olevan päätöksen (nro 61/2019) uuteen lupamääräykseen 3. Yhtiöllä ei siten ollut aihetta antaa hallinto-oikeudelle vastinettaan mainittujen lupamääräysten muuttamista koskevien mahdollisten vaatimuksen johdosta, ja hallinto-oikeuden päätös oli tullut sille yllätyksenä.
Asian käsittelyssä sovellettavan hallintolainkäyttölain (586/1996) 51 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on päätöksessään annettava ratkaisu asiassa esitettyihin vaatimuksiin. Valitusviranomaisen tulee harkita kaikkia esiin tulleita seikkoja ja päättää, mihin seikkoihin ratkaisu voidaan perustaa. Säännöksen perustelujen (HE 217/85 vp) mukaan asiassa esitettyihin vaatimuksiin olisi annettava ratkaisu. Tällä tarkoitettaisiin vaatimuksen tutkimista ja aineellisen ratkaisun antamista siihen.
Hallinto-oikeuden on siten asiaa käsitellessään rajoituttava lähtökohtaisesti valituksissa esitettyihin vaatimuksiin. Hallinto-oikeus voi näin ollen tutkia valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuuden vain siinä laajuudessa kuin siihen on valituksessa vaadittu muutosta. Erityisesti ympäristölupa-asioissa mainittu periaate ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä joissakin tilanteissa asiakokonaisuus huomioon ottaen hallinto-oikeus voi omasta aloitteestaan puuttua lupaan valitusten nimenomaisia vaatimuksia laajemmin, jos tämä on hallinto-oikeuden päätöksen lopputulokseen nähden asiayhteyden vuoksi välttämätöntä. Asianmukaiseen asian käsittelyyn sinänsä kuuluu, että asianosaiselle varataan mahdollisuus myös lausua ennen asian ratkaisemista tällaisesta seikasta.
Kemijärven kaupunki on valituksessaan hallinto-oikeudelle viitannut geotuubien sijoittamisen ympäristövaikutuksiin laajemminkin kuin vain niiden sijoituspaikkakohtaisiin vaikutuksiin sillä perusteella, että vesiliukoiset haitta-aineet voivat kulkeutua ympäristöön sen seurauksena, että geotuubien varastointialueelle ei ole suunniteltu vettäläpäisemätöntä pohja- ja pintarakennetta. Luvanhakijalle on varattu tilaisuus lausua esitettyjen vaatimusten johdosta.
Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa katsonut muun ohella, että selvitykset eivät ole olleet riittäviä sen ratkaisemiseksi, voidaanko jälkilammikosta poisjohdettavan veden käsittelystä jätevedenpuhdistamolla luopua ja missä aikataulussa ruopattava alue voidaan saattaa osaksi vesistöä. Hallinto-oikeus on edelleen päätöksessään aluehallintoviraston aikaisemman päätöksen (nro 22/2010/1) muutettua lupamääräystä 1 ja aluehallintoviraston nyt kysymyksessä olevan päätöksen (nro 61/2019) uutta lupamääräystä 3 koskevilta osin katsonut muun ohella, että asia voi näiltä osin tulla ratkaistavaksi yhtiön hakemuksesta vasta, kun jälkilammikon veden laadusta on ruoppauksen ja lietteiden kuivattamisen ja muun käsittelyn jälkeen esitetty riittävää selvitystä.
Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Kemijärven kaupungin valituksessa hallinto-oikeudelle esitetyt valitusperusteet huomioon ottaen kaupungin valituksen voidaan tulkita kohdistuneen aluehallintoviraston lupapäätökseen geotuubien sijoituspaikkakohtaisia vaikutuksia laajemmin eli myös siihen, ovatko aluehallintoviraston päätöksen mukaiset, hallinto-oikeuden kumoamat lupamääräykset olleet riittäviä tällaisten mahdollisia sijoituspaikkakohtaisia vaikutuksia laajempien seurausten estämiseksi.
Kysymyksessä olevassa jälkilammikon kunnostushankkeessa lietteiden geotuubikuivauksessa syntyvä suotovesi on suunniteltu ohjattavaksi ojastoa myöten käsittelemättömänä takaisin jälkilammikkoon. Hallinto-oikeuden päätöksellään kumoamat edellä mainitut lupamääräykset liittyvät kysymyksessä olevassa jälkilammikon kunnostushankkeessa kiinteästi lietteen kuivatukseen muun ohella suotovesien käsittelyn osalta. Kun otetaan huomioon, että hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut aluehallintoviraston päätöksen pääasian osalta eli siltä osin kuin päätöksessä oli myönnetty lupa muun ohella ruopatun lietteen käsittelyyn ja hyödyntämiseen hyötykäyttökentän rakenteissa ja palauttanut asian näiltä osin aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi, ja mainituilla lupamääräyksillä on katsottava olevan välitön asiallinen yhteys pääasiaan, hallinto-oikeus on voinut kumota myös mainitut lupamääräykset. Hallinto-oikeus ei ole menetellyt asiassa virheellisesti.
Kenttärakenteeseen sijoitettavan lietteen hyötykäytön edellytykset
Asiassa on kysymys sellutehtaan toiminnan lopettamiseen liittyvästä jälkilammikon kunnostustyöstä. Lupahakemuksen taustalla on tehtaan jälkilammikon kunnostusta koskeva lupamääräys 14, sellaisena kuin korkein hallinto-oikeus on sen 22.8.2013 antamallaan päätöksellä muuttanut. Määräyksen 14 mukaan yhtiön on määräaikaan mennessä poistettava pääosa jälkilammikon pohjaan laskeutuneesta lietteestä myöhemmin esitettävän yksityiskohtaisen suunnitelman mukaan. Yhtiö on mainitun määräyksen johdosta toimittanut 5.1.2018 aluehallintovirastolle hakemuksen vanhan sellutehtaan jälkilammikon kunnostuksesta.
Kemijärven vanhan sellutehtaan jälkilammikon liete on jätelaissa tarkoitettua jätettä. Suunnitelman mukaan jälkilammikosta ruopattava haitta-aineita sisältävä liete on esitetty hyötykäytettäväksi geotuubeissa jälkilammikon pohjoispuolelle sijoitettavan kentän, ns. hyötykäyttökentän rakennekerroksena. Kuivunut ja käsitelty liete yhdessä geotuubin kanssa muodostavat stabiloidun geotekstiilikapselin sekä kantavan rakenteen, jota voidaan käyttää maarakentamisessa osana rakennetta. Hakemuksen mukaan maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2007) ohje- tai raja-arvojen ylittäviä haitta-aineita sisältävän lietteen soveltuvuutta hyötykäytettäväksi on hakemuksessa tarkasteltu riskiperusteisesti. Haitta-aineiden pitoisuudet suotovedessä ovat tarkkailutulosten perusteella alhaiset, eikä maaperään imeytyvästä suotovedestä ja siinä mahdollisesti esiintyvistä haitta-aineista aiheudu merkittävää riskiä Patojärven eliöstölle. Riskinarvioinnin perusteella lietteessä olevista haitta-aineista tai yhdisteistä ei myöskään aiheudu pitkälläkään aikavälillä merkittävää vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle.
Hakemuksessa lietteen käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi on perustunut tilanteeseen, jossa geotuubikentälle eli tulevalle hyötykäyttökentälle ei ole tehty tiiviitä pohja- ja/tai pintarakenteita. Koska hakemus perustuu jätteen hyödyntämiseen, eikä suunnitelma näin ollen sisällä lainsäädännössä loppukäsittelytoiminnalta edellytettyjä teknisiä suojausratkaisuja, asiassa on yhtiön valituksen johdosta arvioitava muun ohella, onko asiassa esitetty perusteltu ja uskottava tarve jätteen hyödyntämiseen hakemuksen mukaisesti maarakentamisessa hyötykäyttökentän kenttärakenteena vai onko asiassa esitetyt tosiseikat huomioon ottaen katsottava kyseessä olevan jätteen loppukäsittely.
Jätelain 6 §:n (646/2011) 1 momentin 15 kohdan mukaan jätteen hyödyntämisellä tarkoitetaan toimintaa, jonka ensisijaisena tuloksena jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä, mukaan lukien jätteen valmistelu tällaista tarkoitusta varten. Momentin 16 kohdan mukaan jätteen loppukäsittelyllä tarkoitetaan jätteen sijoittamista kaatopaikalle, polttoa ilman energian talteenottoa tai muuta näihin rinnastettavaa toimintaa, joka ei ole jätteen hyödyntämistä, vaikka toiminnan toissijaisena seurauksena on jätteen sisältämän aineen tai energian hyödyntäminen, mukaan lukien jätteen valmistelu loppukäsittelyä varten.
Jätteen loppukäsittelyyn sovelletaan kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen (331/2013, kaatopaikka-asetus) 2 §:n 2 momentti ja 3 §:n 1 kohta huomioon ottaen mainitun asetuksen säännöksiä. Kaatopaikka-asetuksen 5–9 §:ssä säädetään muun ohella kaatopaikkavesien hallinnasta ja käsittelystä, kaatopaikan pohja- ja pintarakenteista ja kyseisistä säännöksistä poikkeamisesta.
Se, milloin jätteen käytössä maarakentamiseen liittyen on kysymys jätteen hyödyntämisestä, ratkaistaan yksittäistapauksessa asiassa esiin tulleiden eri seikkojen perusteella. Yksinomaan hakijan käsityksellä siitä, että hakemuksen mukainen jätteen käyttö on jätteen hyödyntämistä tai että maarakentamisessa muodostuvaa kenttäaluetta voidaan käyttää varastoalueena, ei ole asian arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä. Arvioitaessa, onko yksittäisessä tapauksessa ensisijaisesti kysymys jätteen hyödyntämisestä vai loppukäsittelystä, voidaan ottaa huomioon jätedirektiivin sekä jätelain tavoitteet sekä komission tulkintaohjeet ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö.
Komissio on antanut päätöksen koskien jätedirektiivin 11 artiklassa olevan jätteen hyödyntämistä tarkoittavan termin ”maantäyttötoimi” tulkin-taa (Komission päätös 2011/753/EU). Unionin tuomioistuimen ratkaisussa C-6/00 kohdassa 69 on todettu, että jätteiden hyödyntämistoimen olennainen ominaispiirre on, että sen pääasiallinen tavoite on, että jätteillä on hyödyllinen tehtävä siten, että niillä korvataan sellaisten muiden materiaalien käyttö, joita olisi käytetty tämän tehtävän täyttämiseksi, mikä mahdollistaa luonnonvarojen säästämisen. Jätteen käyttö maarakentamisessa on jätteen hyödyntämistä silloin, kun jäte korvaa rakentamisessa muutoin käytettävän luonnonmateriaalin. Lähtökohtana on tällöin oltava suunnitelmallinen toiminta, mikä perustuu siihen, että rakenne toteutettaisiin tarvittaessa luonnonmateriaalista. Suunnitelman tulee perustua tulevaan käyttöön ja jätteen määrän tulee olla mitoitettu oikein tätä käyttöä varten. Jätteen hyödyntämistarkoitus edellyttää myös, että jätteen on oltava teknisiltä ominaisuuksiltaan sopivaa korvaamaan luonnonmateriaalia ja jätteen käytön on muutoinkin oltava ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaista. Lisäksi yleisenä edellytyksenä on, että jätteen käytön aiheuttamien ympäristövaikutusten on oltava kokonaisuutena arvioiden vähäisemmät kuin jätteen sijoittamisen kaatopaikalle.
Vastaavasti jätteen käyttö maarakentamisessa on ensisijaisesti jätteen loppukäsittelyä, jos jäte ei korvaa luonnonmateriaalia tai jos jäte soveltuu teknisesti huonosti rakenteeseen. Yksin sillä seikalla, että kenttäalue on otettavissa rakentamisen valmistuttua jonkun varastointitoimintaan, ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa hankkeen ensisijaista tavoitetta ja luonnetta. Myöskään toiminnasta aiheutuvien päästöjen vähäisyys tai yleinen hyväksyttävyys ei suoraan vaikuta siihen, että hanketta olisi pidettävä jätteen hyödyntämisenä. Luvan hakijan tehtävänä on riittävillä selvityksillä osoittaa, että jätteiden käyttämiseen on hyödyntämistarkoitus.
Unionin tuomioistuimen tuomion C-6/00 edellä kohdasta 69 ilmenevää oikeusohjetta vastaava periaate ilmenee myös asiassa sovellettavan jätelain 6 §:n (646/2011) 1 momentin 15 kohdasta. Koska ympäristölupaa on haettu jätteiden käsittelyyn hyödyntämisenä, luvan myöntäminen edellyttää, että jätteen käyttämisellä on aito hyödyntämistarkoitus.
Arvioitaessa sitä, onko jätteen käyttöä kysymyksessä olevassa maarakentamisessa pidettävä jätteen hyötykäyttönä vai ensisijaisesti jätteen loppukäsittelynä, on edellä lausutun mukaisesti otettava huomioon, että rakennettavalla kohteella on aito hyötykäyttötarkoitus, hyödynnettävä jätteen määrä on oikein mitoitettu, jäte on teknisiltä ominaisuuksiltaan sellaista materiaalia, jolla korvataan vastaava luonnonrakennusmateriaali ja että jätteen käytöstä aiheutuvien ympäristövaikutusten on oltava kokonaisuutena arvioiden vähäisemmät kuin jätteen loppukäsittelystä aiheutuvat vaikutukset. Mainituista seikoista on tehtävä tapauskohtaisesti kokonaisarvio.
Hakemuksen mukaan rakentamisessa syntyvää kenttää käytettäisiin muun ohella puutavaran varastointiin. Hyötykäyttökenttää tarvitaan, koska alueella toimiva teollisuus ja raakapuuterminaali tarvitsevat kenttätilaa toiminnoilleen. Myös yhtiön valituksessa esitetyt perustelut huomioon ottaen tarve kentän rakentamiseen liittyy yleisesti kenttätilan rakentamiseen Patokankaan teollisuusalueen nykyisille ja tuleville toimijoille.
Suunnitellun hyötykäyttökentän alue on Patokankaan yleiskaavassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta. Hanke on siten sinänsä alueella voimassa olevien maankäyttösuunnitelmien mukainen. Yksinomaan sillä seikalla, että maarakentamisessa muodostuvaa kenttäaluetta voidaan käyttää jonkun toiminnassa varastoalueena, ei ole asian arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa hankkeen ensisijaista tavoitetta ja luonnetta yhtiön tässä asiassa kysymyksessä olevan hakemuksen johdosta. Tässä tapauksessa hakija on lopettanut oman tuotantotoimintansa alueella jo vuonna 2008. Vaikka alueella toimii tai sinne on mahdollisesti tulossa muita yrityksiä, joilla voi olla yleistä tarvetta varastokentälle, korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on jäänyt uskottavasti selvittämättä, että hakijalla olisi suunnitelmallinen ja perusteltu tarve kentän rakentamiseen.
Riskinarvioinnin perusteella lietteessä olevista hiilivedyistä ja muista haitta-aineista ei aiheudu pitkälläkään aikavälillä merkittävää vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Riskinarvioinnin tuloksista huolimatta huomioon on kuitenkin otettava myös muut edellä mainitut asian kokonaisarvioinnissa merkitykselliset seikat arvioitaessa sitä, onko tässä tapauksessa kysymys jätteen hyödyntämisestä vai loppukäsittelystä. Päästön merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös varovaisuusperiaate. Vaikka pääosin haitta-aineet eivät ole erityisen kulkeutuvia ja hulevesien pääsyä kuivuneeseen lietteeseen voidaan vähentää geotuubien päälle tehtävän betonimurske- ja moreenikerroksen avulla, tehty riskinarvio ei osoita, ettei pitkällä aikavälillä tapahtuisi lainkaan haitta-aineiden kulkeutumista. Suunnitelman mukaan geotuubit sijoitettaisiin sinänsä suhteellisen suppealle alueelle Patojärven rannalle, kunnostettavan jälkilammikon pohjoispuolelle. Toisaalta pelkästään toiminnan suunniteltu sijainti yleiskaavan teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueella ei osoita haetun toiminnan hyötykäyttötarkoitusta. Myöskään hakemukseen liitetty selvitys kenttärakenteen geoteknisestä kantavuudesta ei osoita, että geotuubeilla korvattaisiin luonnonmateriaaleja, vaikka geotuubeilla saavutettaisiin kenttärakenteessa hyväksyttävä kantavuus.
Edellä todetuilla perusteilla, kun muutoin otetaan huomioon, mitä hallinto-oikeuden päätöksessä on lausuttu hankkeen lähtökohdista ja toiminnan luonteesta, jätteen hyötykäyttöä tukevista seikoista huolimatta sitä vastaan osoittavia seikkoja on kokonaisarvioinnin perusteella tässä tapauksessa arvioitava siten, että toiminnassa on kysymys jätteen loppukäsittelystä.
Koska lupaa ei ole haettu jätteen loppukäsittelyyn ja koska jätteen laatu huomioon ottaen asiassa olisi arvioitava pohjarakenteen riittävyyttä sekä muita loppukäsittelyyn liittyviä seikkoja, asiassa ei ole enemmälti tarpeen ottaa kantaa siihen, olisiko lupa voitu myöntää tältä osin.
Asian lopputulos
Edellä lausutuilla perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, ei ole perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla aluehallintoviraston päätös on osittain kumottu ja asia palautettu siltä osin aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen ja Veronica Storträsk sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Jukka Horppila ja Olli Malve. Asian esittelijä Irene Mäenpää.