KHO:2024:65

Metsästys kuuluu perustuslain 17 §:n 3 momentin sekä YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 27 artiklan turvaamaan saamelaisen alkuperäiskansan kulttuurimuotoon, mikä seikka on otettava huomioon metsästysoikeutta rajoitettaessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että myös saamelaisten metsästysoikeutta voidaan rajoittaa alueella liikkuvien henkilöiden yleisen turvallisuuden takaamisen sitä edellyttäessä. Rajoitusten on kuitenkin täytettävä perustuslain tulkintakäytännössä vakiintuneet perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset, kuten rajoittamisen välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että metsästystä ei ollut Lapin aluehallintoviraston päätöksellä kokonaan kielletty, vaan rajoitettu niin, että metsästys ampuma-aseilla oli edelleen sallittua päätöksessä todetuissa tilanteissa. Rajoitus koski aluehallintoviraston päätöksessä rajattuja alueita, joilla oli ulkoilu- ja retkeilyreittejä tai matkailualueita. Rajoitukset oli kohdistettu suosituimpiin retkeilyreitteihin varoaluein. Kun otettiin huomioon rajoituksia valmisteltaessa selvitetty rajoitusalueisiin kohdistuva runsas virkistyskäyttö, päätöksen mukaista viiden vuoden määräaikaa ei ollut pidettävä liian pitkänä ottaen erityisesti huomioon, että metsästyslain perusteella rajoitus oli erikseen lyhennettävissä tai poistettavissa jo ennen määräajan loppua. Asiassa oli otettava samoin huomioon, että metsästyslakiin perustuvaa oikeutta metsästää valtionmailla voitiin muutoin toteuttaa rajoitusalueiden ulkopuolella, ja rajoitusalueet muodostivat suhteellisen pienen osan valtionmaista.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että metsästyksen rajoittaminen kyseisillä alueilla oli tarpeellista, ja rajoittamisen voitiin katsoa olevan tavoitteensa, hengelle ja terveydelle aiheutuvien vahinkojen välttämisen, kannalta myös välttämätöntä. Mainituista syistä rajoitukset eivät muodostuneet lainvastaisiksi myöskään saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvan metsästyksen osalta.

Metsästyslaki 8 ja 9 § sekä 23 § 1 ja 2 momentti

Laki Urho Kekkosen kansallispuistosta (228/1983) 6 § 2 momentti

Asetus Urho Kekkosen kansallispuistosta (229/1983) 2 § 1 momentti 10 kohta ja 4 § 2 momentti

Laki Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun lain muuttamisesta (525/2023)

Luonnonsuojelulaki (9/2023) 55 § 1 ja 2 momentti sekä 143 § 1 momentti

Hallintolaki 6 §

Suomen perustuslaki 7 § 1 momentti, 17 § 3 momentti, 18 § 1 momentti ja 22 §

YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) 27 artikla

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 27.3.2023 nro 465/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n valituslupahakemuksen siltä osin kuin se koskee hallinto-oikeuden päätöstä jättää A:n valitus tutkimatta muiden kuin Inarin kunnassa sijaitsevien alueiden osalta. Samoin hylätään Savukosken kunnan valituslupahakemus, joka koskee hallinto-oikeuden päätöstä jättää kunnan valitus hallinto-oikeudessa tutkimatta.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan muilta kuin kohdassa 1 tarkoitetuilta osin A:lle sekä muutoin B:lle, C:lle, D:lle, E:lle ja F:lle ja tutkii asian heidän valituksistaan.

Valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. E:n ja F:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asian tausta

(1) Lapin aluehallintovirasto on päätöksellään 28.1.2022 Metsähallituksen hakemuksesta metsästyslain 23 §:n nojalla kieltänyt metsästyksen ampuma-aseilla päätöksen liitekartoissa osoitetuilla Inarin, Posion, Sallan ja Sodankylän kunnissa sekä Rovaniemen kaupungissa sijaitsevilla valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa olevilla alueilla, joiden pinta-ala on yhteensä 7 861,5 hehtaaria. Kielto ei koske hirvenajoa, pienpetojen loukku- tai rautapyyntiä ja siihen liittyvää lopetusaseen käyttöä, ei myöskään suurpetojen vahinkoperusteista, Suomen riistakeskuksen metsästyslain 41 §:n perusteella myöntämän poikkeusluvan nojalla tapahtuvaa pyyntiä eikä alueella olevan haavoittuneen riistaeläimen jäljittämistä tai lopettamista. Kielto on voimassa viisi vuotta (4.2.2022–3.2.2027). Aluehallintoviraston päätös on pantu heti täytäntöön oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 122 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla.

(2) Hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Savukosken kunnan valituksen aluehallintoviraston päätöksestä sillä perusteella, että rajoitukset eivät koske Savukosken kunnan aluetta.

(3) Hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Inarista kotoisin olevan A:n valituksen siltä osin kuin siinä on vaadittu aluehallintoviraston päätöksen kumoamista muiden kuin Inarin kunnassa sijaitsevien alueiden osalta, Sodankylästä kotoisin olevan E:n valituksen siltä osin kuin siinä on vaadittu päätöksen kumoamista muiden alueiden kuin Sodankylän kunnassa sijaitsevan alueen osalta sekä B:n, F:n, C:n ja D:n valituksen siltä osin kuin siinä on vaadittu päätöksen kumoamista muiden alueiden kuin Inarin ja Sallan kunnissa sijaitsevien alueiden osalta. A:n valituksen hallinto-oikeus on jättänyt kantelunluontoisena tutkimatta myös siltä osin kuin siinä on kysymys Metsähallituksen toiminnasta rajoitusta koskevan hakemuksen valmistelussa.

(4) Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja E:n sekä B:n, F:n, C:n ja D:n aluehallintoviraston päätöksestä tekemät valitukset.

(5) Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin nyt on kysymys, muun ohella seuraavasti:

(6) Aluehallintoviraston tehdessä päätöstään muilla kuin valtiolla ei ollut omistuksessaan päätöksessä tarkoitettuihin alueisiin lakiin perustuvia tai muutoin yleisesti tunnustettuja oikeuksia, eikä hallinto-oikeus voi tämän asian yhteydessä tutkia niihin liittyviä vaatimuksia. Ei siten voida katsoa, että Metsähallitukselta olisi puuttunut toimivalta hakemuksen tekemiseen sen vuoksi, että sillä ei olisi ollut oikeutta hallinnoida kyseisten alueiden metsästysoikeuksia.

(7) Metsästyslaissa ei ole säännöksiä siitä, kuinka pitkäksi aikaa metsästystä voidaan mainitun lain 23 §:n 1 momentin nojalla rajoittaa. Aluehallintoviraston on kuitenkin metsästyslain 23 §:n 2 momentin mukaan kumottava rajoitus ennen määräajan päättymistä, jos rajoituksen voimassa pitämiseen ei enää ole tarvetta. Ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksellä asetetun rajoituksen keston ja rajoituksen voimassa pitämisestä metsästyslain 23 §:n 2 momentissa säädetyn sekä sen, että mahdollisen uuden rajoituspäätöksen tekeminen edellyttää kiellon tarpeellisuuden uudelleen arviointia, aluehallintoviraston päätöksellä asetettua metsästyksen rajoittamista ei voida pitää pysyvänä. Päätös ei ole lainvastainen valituksessa esitetyillä aluehallintoviraston toimivallan ylittämistä koskevilla valitusperusteilla. Metsästyslaissa ei ole säädetty siitä, että metsästyksen rajoittamista koskeva päätös voidaan tehdä ainoastaan hakemuksesta, eikä siitä, kenellä on oikeus hakea metsästyksen rajoittamista yleisen turvallisuuden vuoksi. Näin ollen aluehallintoviraston päätös ei ole lainvastainen myöskään Metsähallituksen hakijakelpoisuutta koskevien valitusperusteiden vuoksi.

(8) Asiassa ei ole perusteita kumota aluehallintoviraston päätöstä myöskään asian puutteellista selvittämistä ja kuulemista koskevien valitusperusteiden johdosta.

(9) Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun lain ja sen nojalla annetun asetuksen säännöksillä on sallittu paikallisille oikeus metsästää kansallispuistossa sen rauhoittamiseksi annetuista rajoituksista huolimatta. Kyseisen lain ja sen nojalla annetun asetuksen säännökset eivät perusta kenellekään laajempaa oikeutta kuin asianomaisella muutoin on, eikä mainitussa laissa taikka sen nojalla annetussa asetuksessa ole säädetty paikallisten henkilöiden metsästyslain mukaisista velvoitteista taikka oikeuksista. Näin ollen paikallisille asukkaille kuuluva oikeus metsästää kansallispuistossa oman kuntansa alueella rauhoitussäännöksistä huolimatta ei perusta heille sanottua oikeutta laajempaa oikeutta ja heidän oikeuttaan metsästää kansallispuistossa on edellytysten täyttyessä mahdollista rajoittaa metsästyslaissa säädetyllä perusteella. Valituksenalainen päätös ei ole Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun lain ja -asetuksen vastainen.

(10) Metsästyslain 8 §:n mukainen oikeus metsästää kotikunnassaan valtion omistamilla alueilla ei ole rajoittamaton. Metsästystä voidaan rajoittaa metsästyslain 23 §:n perusteella, mikäli se on yleisen turvallisuuden kannalta erityisen tärkeää. Hallinto-oikeus katsoo asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että rajoituksen kohteena olevilla alueilla liikutaan yleisesti läpi vuoden ja että liikkuminen alueilla on viime vuosina yleisesti ottaen lisääntynyt niin, että kävijämäärät ovat merkittävän suuria. Näin ollen on selvää, että alueilla liikutaan myös metsästysaikana. Huomioiden alueiden lisääntyneet käyntimäärät ja edellä alueilla tapahtuvasta ympärivuotisesta liikkumisesta lausuttu, ampuma-asein tapahtuva metsästys on omiaan aiheuttamaan alueilla huomattavaa vahingon vaaraa.

(11) Metsästyslain 23 §:n 1 momentin soveltaminen ei edellytä, että vaaratilanteita on tullut aiheutua ennen rajoituksen määräämistä. Poikkeusluvan myöntäminen suurpetojen metsästykseen edellyttää metsästyslain 41 a §:ssä säädettyjä erityisiä perusteita ja tuollaisen metsästyksen kysymyksessä olevalla alueella voidaan arvioida olevan harvinaista. Tuollaisen metsästyksen lähtökohdat ja perusteet poikkeavat siinä määrin kysymyksessä olevan kaltaisesta metsästyksestä, ettei sen, että aluehallintovirasto on jättänyt kieltämättä suurpetojen poikkeusluvalla tapahtuvan metsästyksen, voida katsoa tukevan sitä, ettei metsästyksen kieltämiselle metsästyslain 23 §:n nojalla olisi ollut hyväksyttäviä perusteita.

(12) Kun otetaan huomioon, että metsästyksen rajoittamista koskeva päätös kohdistuu vain kävijämääriltään vilkkaimmille alueille, joiden pinta-ala ei ole kovin suuri, ja kun verrataan rajoituksen taustalla olevan oikeutta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen koskevan oikeushyvän painavuutta suhteessa kulttuurin harjoittamista ja ylläpitämistä koskevaan oikeushyvään, aluehallintoviraston asettaman määräaikaisen ampuma-asein tapahtuvan metsästyksen rajoittamisen ei voida katsoa rajoittavan metsästystä enempää kuin on ollut tarpeen rajoituksen tarkoituksen saavuttamiseksi. Asiassa ei ole ilmennyt, että rajoituksella saavutettava tavoite olisi saavutettu perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus on siten täyttänyt suhteellisuusperiaatteen vaatimukset.

(13) Edellä mainittu huomioon ottaen metsästyksen rajoittaminen ei myöskään loukkaa perustuslain 17 §:n 3 momentissa saamelaisille turvattua oikeutta oman kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen eikä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan mukaista oikeutta nauttia omasta kulttuuristaan.

(14) Kun metsästystä on rajoitettu yleisen turvallisuuden vuoksi ja kun otetaan huomioon, mitä edellä on todettu Metsähallituksen toimivallasta rajoittamishakemuksen tekemiseen, aluehallintoviraston päätös ei ole lainvastainen myöskään maa-alueiden hallintaa ja käyttöoikeuksia koskevien valitusperusteiden johdosta.

(15) Aluehallintovirasto on voinut hakemusasiakirjoista ilmenevissä olosuhteissa päättää metsästyslain 23 §:n 1 momentin nojalla rajoittaa metsästystä yleisen turvallisuuden vuoksi. Aluehallintovirasto on päätöstä tehdessään käyttänyt toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin ja muutenkin toiminut sille kuuluvan harkintavallan nojalla ja rajoissa. Päätös ei ole valituksissa esitetyillä perusteilla lainvastainen, eikä sen kumoamiseen ole syytä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anna-Kaisa Marski, Jari Kostilainen ja Minna Manninen. Esittelijä Hanna-Leena Lakovaara.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(16) A on pyytänyt valituslupaa ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan kokonaan taikka Inaria ja Sodankylää koskevilta osiltaan.

(17) Vaatimusten tueksi A on viitannut Inarin ja Sodankylän kuntien lausumiin asian aiemmassa vaiheessa sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

(18) Päätös loukkaa alkuperäiskansojen oikeuksia ja on perustuslain ja useiden valituksessa mainittujen lakien, kuten metsästyslain ja hallintolain, vastainen.

(19) A on saamelainen. Lapin paliskunnan alue Sodankylän kunnassa on osa saamelaisten kotiseutualuetta. Metsästys kuuluu saamelaisten kulttuuriin, jota heillä on oikeus harjoittaa alueella. Tämä oikeus on kirjattu Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssääntöönkin. A:n valitus tulee tämän vuoksi tullut tutkia myös siltä osin kuin se koskee metsästysrajoituksia Sodankylän kunnan alueella.

(20) Metsähallitus on lainvastaisesti sivuuttanut metsästysoikeuden haltijat ja jättänyt neuvottelematta saamelaisten kanssa. Hakemuksen valmisteluvaiheessa viranomaisen toiminta on ollut syrjivää.

(21) Metsästyksen rajoittaminen perustuu vain hakemuksessa esitettyihin seikkoihin, vaikka asiasta annetuissa monissa lausunnoissa on puollettu metsästyksen sallimista. Perinteinen saamelainen hirven- ja karhunmetsästys on huomattavasti turvallisempaa sivullisille kuin ajometsästys. Aluehallintovirastolla ei ole ollut osaamista sen punnitsemiseen, kumpi mainituista metsästystavoista on turvallisempi, eikä aluehallintoviraston päätös lisää turvallisuutta.

(22) Asiassa on todettu, ettei metsästyslaissa säädetä saamelaisille kuuluvaa, valtionmaihin saamelaisten kotiseutualueella kohdistuvaa metsästysoikeutta. Tähän liittyen ei ole otettu huomioon metsästyslain 6 §:ää, jonka mukaan omistajalla on oikeus määrätä metsästysoikeudesta alueella. Metsästystä koskeva saamelaisten ikiaikainen nautintaoikeus on huomioitu Urho Kekkosen kansallispuistoa perustettaessa ja kirjattu kansallispuiston järjestyssääntöön. Metsähallitus omistajana ja haltijana on hyväksynyt perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaisesti tämän oikeuden. Mainitun oikeutensa nojalla saamelaiset saavat ottaa kantaa oikeuksiaan saamelaisalueella heikentäviin toimenpiteisiin. Tätä seikkaa ei ole otettu asiassa huomioon.

(23) A:n elinkeinona on suurriistan metsästys, joten rajoituspäätös aiheuttaa haittaa hänen elinkeinolleen. Hänen karhunpyynnistä saamansa ansiotulot ovat olleet merkittäviä.

(24) B, C ja D ovat pyytäneet valituslupaa ja valituksessa vaatineet, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset kumotaan.

(25) Vaatimusten tueksi B asiakumppaneineen on esittänyt muun ohella seuraavaa:

(26) Päätös loukkaa valtion sekä Kuolajärven, Kemijärven ja Kuusamon pitäjien välisellä ruotusopimuksella aikanaan saatua erityisperusteista oikeutta, joka B:llä ja hänen asiakumppaneillaan alkuperäiskansaan kuuluvina metsäsaamelaisina on alueen käyttöön. Päätös loukkaa siten myös heidän omaisuudensuojaansa. Päätös ei ole oikeasuhtainen rajoittaessaan metsästysoikeutta huomattavan suurella alueella ja sivuuttaessaan mainittua oikeutta vähemmän loukkaavat turvaamiskeinot, kuten matkailijoille metsästyskaudella osoitettavat vaihtoehtoiset reitit, tiedottamisen sekä huomioliivit tai värikkään pukeutumisen.

(27) Alue on metsä- ja inarinsaamelaisten kotiseutualuetta. Päätös on perustuslain sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan vastainen. Viranomaiset eivät voi metsästyslain 23 §:n nojalla yksipuolisesti puuttua edellä mainittuun oikeuteen.

(28) Savukosken kunta, E ja F ovat pyytäneet valituslupaa ja valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja hakemus hylätään taikka toissijaisesti asia palautetaan aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Metsähallitus ja aluehallintovirasto on velvoitettava yhteisvastuullisesti korvaamaan kunnan ja sen asiakumppanien oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

(29) Vaatimusten tueksi kunta asiakumppaneineen on esittänyt muun ohella seuraavaa:

(30) E ja F ovat saamelaisia. Aluehallintoviraston päätös on ristiriidassa perustuslain 17 §:n 3 momentin sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan kanssa. Päätös on myös tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastainen.

(31) Suurella osalla alueen väestöstä on maanomistusoikeudesta riippumaton erityinen maankäyttöoikeus, joka perustuu aluetta alkuperäisväestönä asuttaneiden ja asuttavien saamelaisten maaoikeuteen. Poronhoidon ja kalastuksen yhteydessä on tullut usein esiin, että oikeus kohdistuu sekä valtion että yksityisessä omistuksessa oleviin maa- ja vesialueisiin. Kunta asiakumppaneineen on viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2022:25 ja KKO 2022:26 ja katsonut, että samalla perusteella asianomaisilla on myös metsästysoikeus alueella. Saamelaisilla on, vähintään valtiolle kuuluvan metsästysoikeuden ohella, ylimuistoiseen nautintaan perustuva metsästysoikeus, ja se on perustuslain turvaama samoin kuin kalastusoikeus perustuslakivaliokunnan lausuntojen mukaan on. Koska oikeus perustuu ylimuistoiseen nautintaan, se kumoaa maanomistukseen perustuvan valtion metsästysoikeuden eikä sitä voida Metsähallituksen hakemuksesta kumota. Metsähallitus ja aluehallintovirasto ovat ylittäneet toimivaltansa.

(32) Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että metsästysoikeus alueella kuuluu vain valtiolle. Toisaalta päätöksestä ilmenee, ettei asia välttämättä ole näin. Hallinto-oikeus ei ole katsonut voivansa ottaa metsästysoikeutta koskevia vaatimuksia tutkittavakseen, koska asiaintila noiden oikeuksien suhteen ei ole hallinto-oikeuden perustelujen mukaan ”yleisesti tunnettu”. Hallinto-oikeuden olisi kuitenkin tullut tutkia nämä vaatimukset, koska tuomioistuimen on annettava vastaus kaikkiin valituksissa esitettyihin vaatimuksiin.

(33) Metsästysoikeus entisten lapinkylien alueella ei ole aikaisemmin ollut oikeudellisen päätöksenteon kohteena. Lainvalmistelussa on katsottu, että lapinkylien alueella harjoitettava kalastus ja poronhoito ovat erityisasemassa, mitä maankäyttöoikeuteen tulee. Jos saamelaisten vanha maankäyttöoikeus tarkoittaa, että oikeus laiduntaa poroja alueella kuuluu niille, jotka harjoittavat alueella poronhoitoa, myös metsästysoikeuden tulisi kuulua niille, jotka metsästävät alueella, eikä valtiolle. Ei ole esitetty perustetta, jonka takia tulisi katsoa metsästysoikeuden olevan tässä suhteessa eri asemassa poronhoitoon nähden.

(34) Perustuslakivaliokunnan kanta on, että kalastus valtion vesissä entisten lapinkylien alueella on varallisuusarvoinen etuus, jota voidaan rajoittaa vain perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Metsästys perustuu samoihin lähtökohtiin. Jos kalastuksen rajoittaminen alueella vaatii perustuslainsäätämisjärjestyksen, ei metsästysoikeuttakaan voida lakkauttaa aluehallintoviraston päätöksellä.

(35) Käytännössä kaikki Savukosken asukkaat polveutuvat saamelaisista. Asuessaan edelleen alkuperäiskansan perinteisillä alueilla ja harjoittaessaan alkuperäisväestön perinteisiä elinkeinoja, kuten metsästystä, he ovat myös säilyttäneet perinteisiä instituutioita, mikä on toinen ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen mukaisista alkuperäiskansaan kuulumisen kriteereistä. Sekä perustuslain esitöiden että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan metsästyksen on katsottu kuuluvan saamelaiskulttuuriin.

(36) Metsähallituksella on oikeus hakea rajoitusta siihen metsästykseen, joka perustuu metsästyslaissa säädettyyn ja maanomistajan metsästysoikeuteen, mutta ei siihen oikeuteen, joka edellä tarkoitetuille henkilöille kuuluu. Viimeksi mainittu oikeus ei koske ainoastaan kalastusta ja poronhoitoa eikä kuulu valtiolle.

(37) Aluehallintovirasto on jättänyt huomiotta edellä mainitut kysymykset. Asia tulisi palauttaa aluehallintovirastolle sen selvittämiseksi, koskeeko metsästyslain 23 § lainkaan käsillä olevaa tilannetta, eli voidaanko saamelaista sukua olevien metsästysoikeus lakkauttaa Metsähallituksen hakemuksesta ja voidaanko metsästysoikeus lakkauttaa rikkomatta sitovia kansainvälisiä sopimuksia.

(38) Metsästyskieltoa on vaadittu vain pienriistan pyyntiin. Metsähallitus on pitkään pyrkinyt rajoittamaan kuntalaisen vapaata metsästysoikeutta ja jopa lakkauttamaan sen, koska tämä vähentää lupien myyntiä ulkopaikkakuntalaisille. Urho Kekkosen kansallispuistossa pyytävät pienriistaa vain paikalliset, joten rajoitus kohdistuu vain luvanmyyntituloja tuottamattomaan ja lupien myyntiä rajoittavaan metsästykseen. Päätöksen perusteluissa mainitun vaaran osalta on otettava huomioon, ettei metsästyksen rajoittaminen koske hirven- ja vahinkoperusteista metsästystä.

(39) Metsästyksen kieltämistä kansallispuistossa ei voida perustella ihmisten määrällä. Metsästysonnettomuudet eivät ole yhteydessä siihen, miten paljon ihmisiä alueella on. Tietäessään, että alueella on muita, metsästäjä toimii huolellisesti. Onnettomuuksia sattuu enemmän metsästäjän luullessa olevansa yksin. Vaaran lisääntyminen toimii toisin päin kuin hakemuksessa esitetään. Kaupunkien ja muiden taajamien lähellä sijaitsee useita alueita, jotka ovat Metsähallituksen omistuksessa ja joilla metsästys on sallittu, mutta joilla metsästysaikana on huomattavasti enemmän ihmisiä kuin kansallispuistoissa.

(40) Aluehallintovirasto on lausunnossaan katsonut, että Savukosken kunnan vaatimukset on jätettävä puuttuvan valitusoikeuden vuoksi tutkimatta ja että muut valitukset on hylättävä perusteettomina. Aluehallintovirasto on viitannut valituksenalaisen päätöksen perusteluihin ja metsästyslain esitöihin (HE 300/1992 vp) ja on lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:

(41) Päätöksen tavoitteena on yleisen turvallisuuden takaaminen, mihin nähden metsästyksen rajoittaminen rajatuilla alueilla määräajaksi on oikeassa suhteessa. Tavoitetta ei olisi saavutettu perusoikeuteen vähemmän puuttuvilla keinoilla. Metsästyslaki ei tunne erityistä lapinkylien asukkaille kuuluvaa tai saamelaisten metsästysoikeutta eikä saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluviin valtionmaihin kohdistuvaa erityistä metsästysoikeutta. Metsästyslaki ei siten erikseen turvaa saamelaisten kulttuuriin kuuluvaa metsästystä. Metsästyksen rajoittaminen ei loukkaa perustuslain 17 §:n 3 momentissa turvattua oikeutta saamelaisten oman kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen eikä oikeutta nauttia omasta kulttuuristaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti.

(42) Rajoitusten määräämiseksi riittävää on, että vahingonvaara on huomattava, eikä konkreettisia vahinkoja tai vaaratilanteita edellytetä.

(43) Metsähallituksen lausunnon mukaan valituslupahakemukset tulisi hylätä. Metsähallituksen hakemus metsästyskiellon määräämisestä on perustunut ainoastaan yleisen turvallisuuden takaamiseen. Ampuma-asein tapahtuvan metsästyksen määräaikainen rajoittaminen ei rajoita metsästystä enempää kuin rajoituksen tarkoituksen saavuttamiseksi on tarpeen. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen Metsähallitus on kiistänyt perusteettomana.

(44) A on vastaselityksessään esittänyt muun ohella, että Urho Kekkosen kansallispuistossa harjoitettavan metsästyksen rajoittaminen haittaa saamelaiskulttuurin ylläpitämistä merkittävästi. Jos saamelaisten kanssa olisi neuvoteltu, turvallisuutta alueella koskeva kysymys olisi voitu ratkaista toisin.

(45) B asiakumppaneineen on vastaselityksessään viitannut jo valituksessaan mainitsemaansa, ruotusopimukseen perustuvaan ja pysyväksi tarkoitettuun oikeuteen, ja esittänyt muun ohella, että alueen käyttötarkoitusta ei voida muuttaa metsästyslain 23 §:n perusteella. Oikeus alueen käyttämiseen omistusoikeuden kaltaisena oikeutena, oikeus metsästykseen, kalastukseen ja poronhoitoon sekä puhevalta kuuluvat lapinkylien asukkaiden, saamelaisten, jälkeläisille. Aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa saamelaisten perinteisen metsästysoikeuden rajoittamiseen. Aluehallintoviraston asiassa tekemä päätös käytännössä poistaa mahdollisuuden metsästää alueella.

(46) Savukosken kunta asiakumppaneineen on esittänyt vastaselityksessään muun ohella seuraavaa:

(47) Kielto estää metsästyksen alueilla, joilla on metsästetty sukupolvien ajan. Tähän nähden alueen pinta-alalla ei ole merkitystä. Asiassa on kysymys myös siitä, että oikeus metsästykseen voi perustua muuhunkin kuin metsästyslakiin.

(48) Matkailukeskusten ympäristössä ei metsästysaikana loka- ja marraskuussa juuri liikuta. Hakemuksen todellisena perusteena oleva tapahtunut metsästysonnettomuus ei johtunut siitä, että metsästettiin kansallispuistossa, vaan metsästäjän huolimattomuudesta. Metsästyskieltoa ei voida perustella aluehallintoviraston päätöksessä mainituilla seikoilla. Asiassa on kysymys siitä, että metsästys halutaan lakkauttaa tuhansien hehtaarien alueella ilman todellista perustetta. Samoin lähtökohta metsästysoikeuden kuulumisesta vain maanomistajalle on väärä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Valituslupahakemusten hylkääminen

(49) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 111 §:n 1 momentin mukaan valituslupa on myönnettävä, jos:
1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi;
2) asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi; tai
3) valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

Sen perusteella, mitä A on esittänyt valituslupahakemuksessaan valituksensa tutkimisen laajuudesta hallinto-oikeudessa ja Savukosken kunta on vastaavasti omasta puolestaan valituslupahakemuksessa esittänyt valituksensa tutkimisen tarpeesta ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole valitusluvan myöntämisen perustetta näiltä osin.

2. Pääasia

2.1 Kysymyksenasettelu

(50) Asiassa on ratkaistavana oikeuskysymyksenä, onko Lapin aluehallintovirasto voinut metsästyslain 23 §:n 1 momentin nojalla määräajaksi ja päätöksestä ilmi käyvin poikkeuksin kieltää ampuma-aseilla tapahtuvan metsästyksen päätöksessä mainituilla alueilla muun muassa Inarin, Sodankylän ja Sallan kunnissa.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

2.2.1 Metsästyslaki

(51) Metsästyslain 8 §:n mukaan henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 §:ssä tarkoitettu kotikunta on Lapin tai Kainuun maakuntaan kuuluvassa kunnassa tai Kuusamon, Pudasjärven tai Taivalkosken kunnassa, sellaisina kuin ne olivat 31 päivänä joulukuuta 2014, on oikeus metsästää kotikunnassaan valtion omistamilla alueilla.

(52) Metsästyslain 9 §:n mukaan oikeudesta metsästää luonnonsuojelulain mukaisilla suojelualueilla on lisäksi voimassa, mitä siitä erikseen säädetään tai määrätään.

(53) Metsästyslain 23 §:n 1 momentin mukaan, jos yleisen turvallisuuden kannalta on erityisen tärkeää, aluehallintovirasto voi määräajaksi tietyllä alueella kieltää metsästyksen tai rajoittaa sitä. Ennen kiellon tai rajoituksen määräämistä on metsästysoikeuden haltijaa ja alueen omistajaa kuultava. Pykälän 2 momentin mukaan aluehallintoviraston tulee kumota 1 momentissa tarkoitettu kielto tai rajoitus ennen määräajan päättymistä, jos kiellon tai rajoituksen voimassapitämiseen ei enää ole tarvetta.

(54) Metsästyslakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja koskevan hallituksen esityksen (HE 300/1992 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on metsästyslain 23 §:n osalta esitetty seuraavaa:

(55) ”Varsinkin aseellisesta metsästyksestä saattaa sivullisille aiheutua vaaraa. Jos metsästys tapahtuu alueella, jolla yleisesti liikutaan metsästysaikana, vahingon vaara on huomattava. Vahinkojen välttämiseksi metsästystä tulisi tarvittaessa voida rajoittaa. Pykälään ehdotetaan otettavaksi tätä koskeva säännös.”

(56) Pykälän 2 momentin osalta perusteluissa on esitetty muun ohella, että kielto tai rajoitus voitaisiin uusia ja että tällä tavoin kiellon tarpeellisuus tulisi riittävän usein uudelleen arvioiduksi.

2.2.2 Laki ja asetus Urho Kekkosen kansallispuistosta

(57) Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun lain (228/1983) 6 §:n (525/2023) 2 momentissa säädetään, että sen estämättä, mitä luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään, kansallispuistossa niillä, joiden kotikuntaan kansallispuisto sijoittuu, on oikeus kotikunnassaan metsästää metsästyslain mukaisesti.

(58) Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun asetuksen (229/1983) 2 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan Urho Kekkosen kansallispuistossa on 1 §:n säännösten estämättä sallittu kalastus ja paikallisille asukkaille metsästys.

(59) Asetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan säännökset, joiden mukaan eräät toimenpiteet kansallispuiston alueella sallitaan, eivät perusta kenellekään laajempaa oikeutta kuin mitä asianomaiselle muutoin kuuluu.

(60) Luonnonsuojelulaki (1096/1996) on kumottu 1.6.2023 voimaan tulleella samannimisellä lailla (9/2023). Urho Kekkosen kansallispuistosta annettu asetus (229/1983) on kumottu 1.6.2023 voimaan tulleella lailla 525/2023 Urho Kekkosen kansallispuistosta annetun lain muuttamisesta. Uuden luonnonsuojelulain 143 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

(61) Laki 525/2023 perustuu hallituksen esitykseen (HE 270/2022 vp) eduskunnalle vuoden 1923 luonnonsuojelulain nojalla perustettuja luonnonpuistoja, kansallispuistoja ja eräitä luonnonsuojelualueita koskevien lakien muuttamisesta koskevaksi lainsäädännöksi, josta ympäristövaliokunta on antanut mietinnön (YmVM 23/2022 vp).

(62) Ympäristövaliokunnan edellä mainitussa mietinnössä todetaan muun ohella, että hallituksen esityksen tavoitteena on ollut yhtenäistää luonnonsuojelualueiden perustamissäädösten saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien huomioimista koskevaa sääntelyä uuden luonnonsuojelulain kanssa. Lähtökohtana on, että voimassa olevia oikeuksia saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen ei muuteta.

(63) Mietinnössä on todettu lisäksi, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallituksen esityksen valmistelun aikana oli pyritty tarkentamaan paikallisen asukkaan käsitettä saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevissa kansallis- ja luonnonpuistoissa sen sijaintikunnan asukkaan ohella myös paikallisen saamelaisyhteisön jäseneen, jota ei olisi sidottu tiettyyn asuinkuntaan. Toteuttamiskelpoista ratkaisua paikallisen saamelaisyhteisön jäsenyyden varmistamiseen ei ollut löytynyt, joten hallituksen esityksessä määritellään nykyiseen tapaan oikeudet muun ohella metsästykseen, kalastukseen, marjojen ja sienien poimintaan henkilön kotikuntaan perustuviksi. Valiokunta katsoo, että paikallisen asukkaan käsitteen korvaaminen rauhoitussäännöksissä luonnonsuojelualueen sijaintikunnan asukkaalla ei laajenna luonnonvarojen käyttöön oikeutettujen henkilöiden piiriä eikä siten muuta nykytilaa. Ratkaisun ei siten voida katsoa lisäävän luonnonvarojen käyttöpaineita saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevilla luonnonsuojelualueilla ja siten saamelaisten edellytyksiä kulttuurinsa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Valiokunta toteaa kuitenkin, että asuinpaikkaan sidotun ratkaisun riittävyyttä alkuperäiskansaoikeuksien paremman huomioimisen kannalta voi olla tarpeen tarkastella uudelleen osana muuta tätä koskevan lainsäädännön kehittämistä.

(64) Aikaisemmin voimassa olleessa luonnonsuojelulaissa saamelaiskulttuurin suoja sisältyi lain 16 §:ään (58/2011), jonka mukaan saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevissa kansallis- ja luonnonpuistoissa oli turvattava saamelaisten kulttuurin ylläpitämisen ja kehittämisen edellytykset. Säännöksen mukaan metsästyslain 8 §:ssä tarkoitetun kuntalaisen oikeudesta metsästää kansallispuiston alueella säädetään erikseen lailla.

(65) Saamelaiskulttuurin suojasta säädetään voimassa olevan luonnonsuojelulain 6 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan mainitun lain toimeenpanosta vastaavien viranomaisten tulee huolehtia siitä, että lain toimeenpanosta ei aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa vähäistä suurempaa heikennystä saamelaiskulttuurin harjoittamisen edellytyksiin ja että saamelaiskulttuurin harjoittamisedellytykset voidaan turvata ja niiden kehittymistä mahdollisuuksien mukaan edistää.

(66) Luonnonsuojelulain 55 §:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä 6 §:ssä säädetään, saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevilla valtion luonnonsuojelualueilla on turvattava saamelaisten kulttuurin ylläpitämisen ja kehittämisen edellytykset. Aluetta perustettaessa on sen suojelun erityiset tavoitteet ja kansallispuistossa myös alueella kävijöiden edut otettava asianmukaisella tavalla huomioon. Pykälän 2 momentin mukaan metsästyslain 8 §:ssä tarkoitetun henkilön oikeudesta metsästää kotikunnassaan sijaitsevan kansallispuiston alueella säädetään erikseen lailla.

2.2.3 Hallintolaki

(67) Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

2.2.4 Perustuslaki

(68) Suomen perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

(69) Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

(70) Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

(71) Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

2.2.5 Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus

(72) Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

2.3 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(73) Metsästyslaissa ei säädetä erikseen saamelaisten oikeuksista metsästykseen. Metsästys, poronhoidon ja kalastuksen ohella, kuitenkin kuuluu perustuslain 17 §:n 3 momentin sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan turvaamaan saamelaisen alkuperäiskansan kulttuurimuotoon, mikä on otettava huomioon metsästysoikeutta rajoitettaessa. Saamelaisille kuuluva ja perustuslain ja kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen suojaama metsästysoikeus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, vaan myös saamelaisten metsästysoikeutta voidaan rajoittaa yleisen turvallisuuden takaamisen sitä edellyttäessä. Tällaisten rajoitusten on täytettävä perustuslain tulkintakäytännössä vakiintuneet perusoikeuksien yleisen rajoitusedellytykset, joihin kuuluvat muun ohella rajoittamisen välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus.

(74) Asiassa esitetyn selvityksen mukaan Inarin kunnan alueella rajoitusalueiden yhteenlaskettu koko on noin 477 hehtaaria. Rajoitusalueisiin sisältyy alueita Inarin retkeilyalueella, Juutuanvaarassa, Kortevaarassa ja Juutuanjoen ranta-alueilla valtatie 75:n länsipuolella Saukkonivaan asti. Rajoitusalueet ovat noin 0,4 prosenttia Inarin retkeilyalueen kokonaispinta-alasta (122 000 hehtaaria) ja noin 2 prosenttia Juutuan puoleisen alueen pinta-alasta (23 000 hehtaaria). Rajoitusalueilla on laskettu tapahtuneen 22 249 käyntiä vuonna 2019 ja 25 916 käyntiä vuonna 2020.

(75) Inarin ja Sodankylän alueilla rajoitusalueita on lisäksi noin 6 290 hehtaaria (Saariselän matkailukeskuksen lähialueet ja -reitit sekä loma-asuntoalueen lähiseudut Laanilasta ja Kiilopäältä, Urho Kekkosen kansallispuiston suosituimmat lähiretkeilyreitit noin 200 metrin levyisin varovyöhykkein). Rajoitusalueet ovat yhteensä noin 2,5 prosenttia kansallispuiston ja matkailualueen kokonaispinta-alasta. Tällä rajoitusalueella oli vuonna 2019 käyntejä 105 114 ja 69 532 ja vuonna 2020 käyntejä oli vastaavasti 126 202 ja 76 219 (alueella on ollut käytössä kaksi käyntilaskuria).

(76) Rovaniemellä rajoitusalueet ovat noin 112 hehtaaria eli 3 prosenttia Napapiirin retkeilyalueen, Vikakönkään, Vaattunkivaaran, Vaattunkikönkään ja Könkäsaaren muodostaman alueen noin 3 600 hehtaarin pinta-alasta. Vuonna 2019 alueella oli 100 476 käyntiä ja 103 575 käyntiä vuonna 2020.

(77) Sallassa rajoitusalue on noin 407 hehtaaria, ja se muodostuu matkailukeskuksen ja loma-asuntoalueen lähialueista. Rajoitusalue on noin 4 prosenttia Sallatunturin alueen noin 10 000 hehtaarin pinta-alasta. Vuonna 2019 alueella oli 89 780 käyntiä ja vuonna 2020 käyntejä oli 60 854.

(78) Viides rajoitusalue sijaitsee Posiolla ja on kooltaan noin 574 hehtaaria. Rajoitusalue muodostuu Riisitunturin kansallispuiston suosituimpien päiväreittien lähialueista, jotka muodostavat noin 7,5 prosenttia kansallispuiston 7 644 hehtaarin kokonaispinta-alasta. Alueella oli vuonna 2019 käyntejä 43 735 ja 67 077 vuonna 2020. Päiväreiteillä on 200 metrin laajuinen varovyöhyke.

(79) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että metsästystä ei ole aluehallintoviraston päätöksellä kokonaan kielletty, vaan sitä on rajoitettu niin, että metsästys ampuma-aseilla on sallittua vain päätöksessä todetuissa tilanteissa. Rajoitus koskee päätöksessä mainittuja rajattuja alueita, joilla on ulkoilu- ja retkeilyreittejä tai matkailualueita. Rajoitukset on kohdistettu suosituimpiin retkeilyreitteihin varoaluein. Kun lisäksi otetaan huomioon rajoitusta valmisteltaessa selvitetty rajoitusalueisiin kohdistuva runsas virkistyskäyttö, päätöksen mukaista viiden vuoden määräaikaa ei ole pidettävä liian pitkänä ottaen erityisesti huomioon, että metsästyslain perusteella rajoitus on myös erikseen lyhennettävissä tai poistettavissa. Metsästyslakiin perustuvaa oikeutta metsästää valtionmailla voidaan muutoin toteuttaa rajoitusalueiden ulkopuolella, ja rajoitusalueet muodostavat suhteellisesti pienen osan valtionmaista.

(80) Korkein hallinto-oikeus katsoo, että metsästyksen rajoittaminen kyseisillä alueilla on asiassa saadun selvityksen perusteella tarpeellista, ja rajoittamisen voidaan katsoa olevan tavoitteensa, hengelle ja terveydelle aiheutuvien vahinkojen välttämisen, kannalta myös välttämätöntä. Asiassa ei ole ilmennyt perusteltua aihetta epäillä, että metsästysrajoituksella olisi mainitun tavoitteensa sijasta muu tarkoitus. Metsästysoikeutta ei siten ole päätöksellä rajoitettu enempää kuin mitä yleinen turvallisuusvaatimus on edellyttänyt myöskään saamelaisten osalta.

(81) Edellä esitettyyn nähden aluehallintoviraston päätöksen mukaisen metsästyksen rajoittamisen ei voida katsoa perustuslain ja edellä mainitun yleissopimuksen vastaisella tavalla loukkaavan saamelaisten oikeutta ylläpitää kulttuuriaan, siihen kuuluva metsästys mukaan lukien, tai myöskään oikeutta metsästykseen elinkeinona. Päätöksen mukaisessa rajoittamisessa ei ole kysymys sellaisesta laajakantoisesta ja merkittävästä asiasta, joka vaatisi saamelaiskäräjistä annetun lain 9 §:n mukaista neuvottelua.

(82) Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut

(83) Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, E:lle ja F:e ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Petri Leinonen.