KHO:2020:165

Muutoksenhakijat olivat hakeneet ulkomaalaislain 52 §:n mukaista yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävää oleskelulupaa Suomeen syntyneiden siteiden perusteella. Heillä oli ollut Suomessa pysyvät oleskeluluvat, jotka oli peruutettu vuonna 2013 sen jälkeen, kun he olivat muuttaneet vuonna 2012 Turkkiin.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 52 §:n oli tarkoitus olla viimekätinen peruste myöntää oleskelulupa henkilölle, jolle ei voitu myöntää oleskelulupaa muiden ulkomaalaislain säännösten perusteella. Tarkoitus ei ollut se, että lainkohta muodostaisi perusteen ohittaa perhesiteen, opiskelun tai työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien säädetyt edellytykset. Oikeuskäytännössä yksilöllinen inhimillinen syy liittyi yleensä hakijan henkilökohtaiseen tilanteeseen, joka teki kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei ollut sellaisia yksilöllisiä inhimillisiä syitä, että oleskelulupien epääminen olisi ollut kohtuutonta, kun erityisesti otettiin huomioon muutoksenhakijoiden kotimaan olosuhteet. Asiassa ei ollut kysymys oleskeluluvan hakemisesta työnteon tai opiskelun perusteella. Näin ollen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella haetun oleskeluluvan edellytyksiä harkittaessa ei ollut ratkaistu eikä voitukaan ratkaista kysymystä siitä, onko muutoksenhakijoilla oikeus tulla Suomen työmarkkinoille tai opiskelijaksi Turkin ja Euroopan talousyhteisön välisen assosiaatiosopimuksen ja sopimuksella perustetun assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 perusteella. Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä oleskelulupia koskevat hakemukset.

Maahanmuuttoviraston päätöksellä muutoksenhakijat oli käännytetty kotimaihinsa, koska heille ei ollut myönnetty oleskelulupaa. Hallinto-oikeus oli muilta osin hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen, mutta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen käännyttämisen osalta. Maahanmuuttovirasto ei ollut hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, joten ratkaisu oli maasta poistamispäätöksen osalta lainvoimainen. Korkein hallinto-oikeus totesi hallinto-oikeuden päätöksen merkitsevän sitä, ettei muutoksenhakijoita voitu poistaa maasta, vaikka heille ei ollut myönnetty oleskelulupaa, jota heidän oleskelunsa jatkaminen edellyttäisi. Tällainen tilanne oli vastoin ulkomaalaisten Suomessa oleskelua koskevan sääntelyn systematiikkaa ja yleisperiaatteita.

Kun hallinto-oikeus oli arvioinut, että maasta poistamisen edellytyksiä ei ollut, sen olisi tullut palauttaa asia Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi kokonaisuudessaan muutoksenhakijoiden ulkomaalaislain mukaista oikeudellista asemaa koskevan uuden päätöksen tekemiseksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös ja Maahanmuuttoviraston päätös kumottiin myös siltä osin kuin ulkomaalaislain 52 §:n perusteella tehdyt oleskelulupahakemukset on hylätty.

Ulkomaalaislaki 52 § 1 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Turun hallinto-oikeus 29.11.2019 nro 19/1052/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 28.4.2018 diaarinumero 18933/110/2017 hylännyt Turkin kansalainen E:n ja hänen aviopuolisonsa, Bosnia ja Hertsegovinan kansalainen A:n sekä heidän hakemushetkellä alaikäisten lastensa B:n, D:n ja C:n oleskelulupia koskevat hakemukset. Lapset ovat Turkin kansalaisia.

Maahanmuuttovirasto on sovellettavat säännökset ja tosiseikat selostettuaan perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Asiassa ei ole esitetty ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamia perusteita yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävän oleskeluluvan osalta. Hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) mukaan ulkomaalaislain 52 §:n soveltaminen tapauksissa, joissa oleskeluluvan myöntämisperusteena ovat hakijan Suomeen syntyneet siteet, olisi poikkeuksellista. Tarkoitus ei ole, että tämän pykälän soveltamisella voidaan ohittaa perhesiteen, opiskelun tai työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien säädetyt edellytykset. Hakijat ovat vedonneet pitkään oleskeluunsa Suomessa ja siihen, että perheen lapset ovat syntyneet Suomessa ja opiskelevat täällä. Hakijat E ja A ovat asuneet elämänsä aikana noin 25 vuotta Suomessa, joista viimeiset viisi vuotta ilman oleskelulupaa. Perheen vanhemmilla ei ote työpaikkaa Suomessa, ja perheen toimeentulo on perustunut Suomessa oleskellessa yksinomaan yhteiskunnan myöntämiin tukiin. E ja perheen lapset ovat Turkin kansalaisia ja Turkissa asuu heidän lähisukulaisiaan sekä kaukaisempia sukulaisia. A on Bosnia ja Hertsegovinan kansalainen. Perhe on asunut vuonna 2012 yhdeksän kuukautta Turkissa Elbislanissa E:n vanhempien luona. Perheen lapset ovat käyneet Turkissa koulua. Perheen äidin A:n palattua Suomeen elokuussa 2012 E ja perheen lapset ovat jääneet vielä Turkkiin joksikin aikaa. Kaiken edellä mainitun huomioiden Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei oleskeluluvan myöntämiselle ole olemassa ulkomaalaislain 52 §:ssä mainittuja perusteita, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hakijat joutuisivat kotimaassaan, tai heidän haavoittuva asemansa.

Oleskelulupia ei myönnetä myöskään ulkomaalaislain 45 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella, koska hakijat eivät ole esittäneet asiassa muuta erityistä syytä oleskeluluvan myöntämiselle. Hakijat ovat ilmoittaneet hakevansa oleskelulupia myös asuakseen pysyvästi Suomessa. Näin ollen tilapäinen oleskelulupa ei tule kyseeseen. Ne hakijoiden ilmoittamat syyt myöntää heille oleskelulupa, että heitä ei ole karkotettu Suomesta ja että perheen lapset ovat syntyneet Suomessa, eivät ole mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja muita erityisiä syitä oleskeluluvan myöntämiselle. Oleskelulupaa joko opiskelun taikka työnteon perusteella tulee hakea hakemuksella erikseen ja täyttää niiden lupien myöntämiseksi säädetyt erilliset ehdot.

Hakijoiden toimeentulo ei ole myöskään turvattu. Hakijoiden toimeentulo perustuu yksinomaan yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Päätöstä tehtäessä on otettu huomioon ulkomaalaislain 6 §:n mukaan lapsen etu. Lapsien etu on pääsääntöisesti olla ja asua yhdessä heidän vanhempiensa kanssa. Hakijoiden on ollut mahdollista asua yhdessä lapsien ja E:n kotimaassa Turkissa.

Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisia perusteluita, joiden perusteella oleskeluluvan myöntämättä jättäminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Hakijoille ei myönnettäisi oleskelulupia esitetyiltä perusteilla myöskään ulkomailta haettuna.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen oleskelulupa-asiassa, mutta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen käännyttämisen osalta.

Hallinto-oikeus on näiltä osin, selostettuaan ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin, 52 §:n 1 momentin, ulkomaalaislain 52 §:n esitöissä todetun ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan sekä asiassa saadun selvityksen, esittänyt oikeudellisena arvionaan seuraavaa:

Valittajilla ei ole hakemusten jättöhetkellä ollut voimassa olevia oleskelulupia. Näin ollen heille ei voida myöntää ulkomaalaislain 56 §:n mukaisia pysyviä oleskelulupia.

D, C ja B ovat suorittaneet opintoja Suomessa. He ovat hakeneet oleskelulupia ulkomaalaislain 52 §:n mukaisen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Ulkomaalaislain 52 §:n soveltamisella ei ole tarkoitus ohittaa esimerkiksi opiskelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan säädettyjä edellytyksiä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella hallinto-oikeus toteaa, että D:lle, C:lle ja B:lle on sinänsä Suomessa syntymisen ja pitkän maassa oleskelun perusteella muodostunut ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamia siteitä Suomeen. D, C ja B ovat kuitenkin vapaaehtoisesti muuttaneet kansalaisuusvaltioonsa Turkkiin ja asuneet maassa yhdeksän kuukauden ajan vuonna 2012. Suomeen palattuaan he ovat toistamiseen siirtyneet vapaaehtoisesti Turkkiin, ja asuneet maassa yli vuoden ajan. D, C ja B ovat siten eläneet jo osan elämästään kansalaisuusvaltiossaan Turkissa, jossa heillä on myös sukua ja perhettä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen oleskelulupien myöntämättä jättämisen ei voida katsoa olevan ilmeisen kohtuutonta. Näin ollen D:lle, C:lle ja B:lle ei voida myöntää oleskelulupia yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

A on sekä Bosnia ja Hertsegovinan että Turkin kansalainen. A:n ei Bosnia ja Hertsegovinassa tai Turkissa voida katsoa joutuvan sellaisiin olosuhteisiin, jotka edellyttäisivät oleskeluluvan myöntämistä ulkomaalaislain 52 §:n perusteella. Hänen ei myöskään voida katsoa olevan erityisen haavoittuvassa asemassa. Kun muille valittajille ei myönnetä oleskelulupia, A:n perhe-elämän ei voida enää katsoa sijoittuvan Suomeen. Myöskään A:n ja hänen Suomessa asuvien täysi-ikäisten lastensa ja lastenlastensa välinen side ei muodosta perustetta myöntää oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Vaikka A:lle on Suomessa pitkään asumisen seurauksena muodostunut ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamia siteitä Suomeen, ei asiassa sitä kokonaisuutena arvioitaessa voida katsoa olevan edellytyksiä myöntää A:lle oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Oleskelulupien epääminen ei loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa.

Valituksessa on vedottu Euroopan yhteisön ja Turkin tasavallan muodostaman assosiaationeuvoston päätöksen 1/80 7 ja 9 artiklojen vaikutukseen harkittaessa oleskelulupien myöntämistä valittajille. Assosiaationeuvoston päätös ei kuitenkaan tule ulkomaalaislain 52 §:n mukaisessa arvioinnissa sovellettavaksi.

A on oleskellut Suomessa oleskeluluvalla vuosina 1993‒2013. B:llä, D:llä ja C:llä on ollut oleskeluluvat syntymistään vuoteen 2013 saakka. Maahanmuuttovirasto on päätöksillään peruuttanut kaikkien valittajien oleskeluluvat vuonna 2013. Näin ollen valittajien maasta poistamisessa käytettävänä menettelynä olisi tullut soveltaa ulkomaalaislain 142 §:n mukaisen käännyttämisen sijasta lain 143 §:n mukaista karkottamista. Hallinto-oikeus kumoaa Maahanmuuttoviraston päätöksen valittajien käännyttämisen osalta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 45 §, 49 §, 52 §, 56 §, 143 §, 146 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ville Härmä ja Sanna Aalto. Esittelijä Camilla Kavón.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakijat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. He ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan siltä osin kuin oleskelulupaa ei ole myönnetty ja heille on myönnettävä pysyvät tai toissijaisesti määräaikaiset oleskeluluvat.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

A:n ja E:n sekä lasten pysyvät oleskeluluvat on peruutettu vuonna 2013 lainvoimaisesti. Turun hallinto-oikeus on 10.3.2017 kumonnut heitä koskevan karkottamispäätöksen. Heille olisi tullut myöntää oleskeluluvat, koska he eivät voi jatkaa oleskeluaan maassa ilman oleskelulupaa.

Päätöksillä on luotu epäjohdonmukainen tilanne. Maasta poistamista ei ole pidetty mahdollisena. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa oleskeluluvan edellytysten ei ole kuitenkaan katsottu täyttyvän ja maasta poistamisesta on päätetty uudelleen.

Kaikilla hakijoilla on ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamat siteet Suomeen. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella on olemassa.

Lasten muuttoa Turkkiin vuosina 2012 tai 2018 ei voida pitää vapaaehtoisena. Oleskelu Turkissa ei muutoinkaan muodosta sellaista seikkaa, jonka perusteella oleskeluluvan epääminen olisi kohtuullista. Hakijoiden siteet Suomeen perustuvat Suomessa syntymiseen ja lähes koko elämän kestäneeseen asumiseen Suomessa. Turkissa he ovat asuneet vuonna 2012 yhdeksän kuukautta ja elokuusta 2018 alkaen hieman yli vuoden. Siteet Suomeen muodostavat olosuhteet, joissa oleskeluluvan epääminen on kohtuutonta ulkomaalaislain 52 §:n perusteella.

Hallinto-oikeus on todennut A:lla olevan Suomeen ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamat siteet, joten arvio on perustettava ainoastaan siihen, onko luvan epääminen ilmeisen kohtuutonta. Siteet Suomeen ovat niin pitkäaikaiset ja kiinteät, ettei merkittävää painoarvoa voida antaa sille, millaiset olosuhteet Bosniassa tai Turkissa olisivat, tai olisiko hän haavoittuvassa asemassa. Suomessa asumisen pituuteen ja tänne painottuvaan henkilöhistoriaan nähden luvan epääminen on kohtuutonta.

Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät ole arvioineet Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan suojaan kuuluvan perhe- ja yksityiselämän suojan vaikutusta päätökseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oleskeluluvan epääminen ulkomaalaiselta, jonka on sallittu asua maassa vuosikymmeniä, voi loukata 8 artiklaa, ja siihen puuttumiselle on oltava peruste.

E on Turkin kansalainen, joka on työskennellyt ja harjoittanut elinkeinoa Suomessa useita vuosia. Hänelle on työskentelyn johdosta ainakin voinut syntyä Euroopan yhteisön ja Turkin tasavallan muodostaman assosiaationeuvoston päätöksen 1/80 6 artiklasta seuraavia oikeuksia, joita voidaan päätöksen 14 artiklan mukaan rajoittaa vain yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansanterveyden oikeuttamilla perusteilla. Tällaisia perusteita ei ole esitetty. E:n oleskelu- ja työhistoriaan nähden hänellä on ollut jo vuonna 2013 oikeus päästä vapaasti Suomen työmarkkinoille ja ottaa vastaan mitä tahansa valitsemaansa palkkatyötä. Oleskeluluvan peruuttaminen vuonna 2013 ei ole poistanut häneltä 6 artiklasta välittömästi seuranneita oikeuksia.

A on E:n aviopuolisona hänen perheenjäsenensä.

Assosiaationeuvoston päätöksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsen nauttii jäsenvaltion työmarkkinoilla vapaasta pääsystä mihin tahansa valitsemaansa työhön edellyttäen, että hän on asunut siellä laillisesti vähintään viiden vuoden ajan.

Maahanmuuttoviraston päätöksen ajankohtana kaikki hakijoina olevat E:n ja A:n lapset suorittivat ammatillista koulutusta, joten he käyttävät assosiaationeuvoston päätöksen 9 artiklan mukaisia oikeuksiaan. Oleskelulupahakemuksen hylkääminen ja hakijoiden käännyttäminen puuttui B:n, C:n ja D:n 9 artiklan mukaisiin oikeuksiin, koska opiskelun jatkaminen edellytti oleskeluluvan myöntämistä.

Assosiaationeuvoston päätöksen 14 artiklan mukaan edellä mainittujen oikeuksien käyttöä saa rajoittaa vain yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansanterveyden oikeuttamilla perusteilla. Maahanmuuttoviraston päätös ei ole perustunut tällaisiin seikkoihin.

Hallinto-oikeuden olisi tullut tutkia, voisiko hakijoilla olla assosiaationeuvoston päätöksestä seuraavia oikeuksia ja mikä on tällaisten oikeuksien vaikutus oleskelulupaa koskevaan päätökseen.

Hakijoilla on ollut pysyvä oleskelulupa, joka on peruutettu. Jatkuvan oleskeluluvan saatuaan he ovat myös oleskelleet Suomessa yhtäjaksoisesti selvästi yli neljän vuoden ajan. Edellä esitettyyn nähden he täyttävät edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa. Pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole laissa mainittuja esteitä.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijat ovat poistuneet Suomesta ja asuneet Turkissa A:n puolison ja muiden valittajien isän vanhempien luona. Lisäksi B, C ja D ovat käyneet koulua kyseisen oleskelun ajan Turkissa. Perheen muutettua pois Suomesta heidän oleskelulupansa on peruutettu lainvoimaisesti. Näin ollen he ovat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan menettäneet assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan perusteella saavuttamansa oikeusaseman ja nyt käsillä olevassa tapauksessa on kyse henkilöiden maahantulosta.

Oleskelulupaa ulkomaalaislain 52 §:n perusteella yksilöllisestä inhimillisestä syystä ei tule myöntää vain siksi, että karkottamista koskeva päätös on kumottu.

Maahanmuuttoviraston päätös ei riko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Oleskelulupien myöntämättä jättäminen ei vaikuta valittajien oikeuteen jatkaa yksityiselämäänsä kotimaassaan.

Muutoksenhakijat ovat antaneet vastaselityksen.

Lausunnossa viitatuissa oikeustapauksissa katsottiin, ettei oikeutta menetetty poissaolon perusteella. Assosiaationeuvoston päätöksen 7 artiklan mukaisia oikeuksia voi rajoittaa ainoastaan 14 artiklan perusteella.

Assosiaationeuvoston päätöksen 7 artiklan johdosta pysyvää oleskelulupaa ei olisi voitu peruuttaa. Koska päätöksestä välittömästi seuraavia oikeuksia ei tuolloin ole otettu huomioon, merkitystä oleskeluluvan myöntämisen kannalta ei ole sillä, että luvat on aikaisemmin peruutettu lainvoimaisilla päätöksillä. Muutoksenhakijat ovat olleet Suomessa säännönmukaisesti silloin, kun päätöksen 7 artiklasta seuraavat oikeudet ovat muodostuneet ja sitä myöhäisemmät oleskeluoikeuden jatkamista koskevat päätökset on tehty näitä oikeuksia ja päätöksen vaikutusta huomioimatta.

Perheen lapset ovat olleet vuonna 2012 alaikäisiä, eivätkä he ole voineet vaikuttaa siihen, että heidän huoltajansa ovat päättäneet viedä heidät Turkkiin. Heillä on ollut perusteltu syy oleskella jäsenvaltioiden ulkopuolella. Joka tapauksessa heillä on ollut jo tuolloin assosiaationeuvoston päätöksestä seuraavat oikeudet. He eivät ole tuolloin olleet siinä iässä, että olisivat saaneet laillisesti tehdä ansiotyötä. Näin ollen olisi keinotekoista evätä heiltä nyt ne työntekoon liittyvät oikeudet, joita he voivat laillisesti käyttää vasta täysi-ikäistyttyään, sillä perusteella, että he ovat alaikäisinä olleet poissa Suomesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Muutoksenhakijat ovat hakeneet ulkomaalaislain 52 §:n mukaista yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävää oleskelulupaa Suomeen syntyneiden siteiden perusteella. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hakemukset.

Muutoksenhakijoilla on ollut Suomessa pysyvät oleskeluluvat, jotka on peruutettu vuonna 2013 sen jälkeen, kun muutoksenhakijat olivat muuttaneet vuonna 2012 Turkkiin. Muutoksenhakijat ovat 19.7.2017 tehneet oleskelulupaa koskevat hakemukset. Ne on tullut käsitellä ensimmäistä oleskelulupaa koskevina hakemuksina, koska pysyvien oleskelulupien peruuttamisen jälkeen muutoksenhakijoiden oleskelu Suomessa on edellyttänyt uuden oleskeluluvan hakemista.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 52 §:n on tarkoitus olla viimekätinen peruste myöntää oleskelulupa henkilölle, jolle ei voida myöntää oleskelulupaa muiden ulkomaalaislain säännösten perusteella. Lainkohdassa tarkoitettu yksilöllinen inhimillinen syy on itsenäinen oleskelulupaperuste. Oleskeluluvan myöntäminen edellyttää lisäksi sitä, että oleskeluluvan epääminen on ilmeisen kohtuutonta. Tarkoitus ei ole se, että lainkohta muodostaa perusteen ohittaa perhesiteen, opiskelun tai työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien säädetyt edellytykset. Oikeuskäytännössä yksilöllinen inhimillinen syy on liittynyt yleensä hakijan henkilökohtaiseen tilanteeseen, joka tekee kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi.

Edellä lausutun perusteella ei ole sellaisia yksilöllisiä inhimillisiä syitä, että oleskelulupien epääminen on ollut kohtuutonta, kun erityisesti otetaan huomioon muutoksenhakijoiden kotimaan olosuhteet. Asiassa ei ole ollut kysymys oleskeluluvan hakemisesta työnteon tai opiskelun perusteella. Näin ollen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella haetun oleskeluluvan edellytyksiä harkittaessa ei ole ratkaistu eikä voitukaan ratkaista kysymystä siitä, onko muutoksenhakijoilla oikeus tulla Suomen työmarkkinoille tai opiskelijaksi Turkin ja Euroopan talousyhteisön välisen assosiaatiosopimuksen ja sopimuksella perustetun assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 perusteella. Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä oleskelulupia koskevat hakemukset.

Maahanmuuttoviraston päätöksellä muutoksenhakijat on käännytetty kotimaihinsa, koska heille ei ollut myönnetty oleskelulupaa. Turun hallinto-oikeus oli muilta osin hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen, mutta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen käännyttämisen osalta. Maahanmuuttovirasto ei ole hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, joten ratkaisu on maasta poistamispäätöksen osalta lainvoimainen. Hallinto-oikeuden päätös merkitsee sitä, ettei muutoksenhakijoita voida poistaa maasta, vaikka heille ei ole myönnetty oleskelulupaa, jota heidän oleskelunsa jatkaminen edellyttäisi. Tällainen tilanne on vastoin ulkomaalaisten Suomessa oleskelua koskevan sääntelyn systematiikkaa ja yleisperiaatteita.

Kolmannen maan kansalainen on velvollinen hakemaan oleskelulupaa, mikäli hänen oleskelunsa maassa jatkuu yli kolme kuukautta. Laillisesti maahan tullut ulkomaalainen voidaan poistaa maasta, jos hän jää maahan sen jälkeen, kun hänen oikeutensa lyhytaikaiseen oleskeluun päättyi eikä hänelle myönnetä oleskelulupaa tai hän ei sitä hae. Ulkomaalaislain perusteella ei ole mahdollista sallia henkilön lain säännösten vastaista oleskelua maassa. Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2008/115/EY) 6 artiklan säännösten perusteella jäsenvaltion on joko tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmannen maan kansalaisista tai myönnettävä tällaisille henkilöille oleskelulupa.

Kun hallinto-oikeus on arvioinut, että maasta poistamisen edellytyksiä ei ole ollut, asia olisi tullut palauttaa Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi kokonaisuudessaan muutoksenhakijoiden ulkomaalaislain mukaista oikeudellista asemaa koskevan uuden päätöksen tekemiseksi. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston päätös on syytä kumota myös siltä osin kuin ulkomaalaislain 52 §:n perusteella tehdyt oleskelulupahakemukset on hylätty.

Edellä esitetyillä perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Leena Äärilä, Janne Aer, Anne Nenonen ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Saija Laitinen.