KHO:2021:121

Asiassa oli Maahanmuuttoviraston valituksen johdosta ratkaistava se, voitiinko Irakin kansalaisen A:n katsoa olleen vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ja oliko hänelle tällä perusteella voitu jättää määräämättä aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ja määrätä maahantulokielto. Asiassa oli erityisesti kysymys rikosepäilyn merkityksestä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvioitaessa sitä, muodostaako henkilö ulkomaalaislaissa tarkoitetun vaaran yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, on suoritettava tapauskohtainen harkinta. Jotta henkilön voitaisiin katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, on asiassa oltava kyse yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta. Arvio henkilön muodostamasta uhasta perustuu arvioon henkilön käyttäytymisestä tulevaisuudessa. Henkilön ei voida katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle vain sillä perusteella, että hän on epäiltynä rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion, vaan arvion on perustuttava tapauskohtaiseen harkintaan, jossa on otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten teon laatu ja vakavuus sekä teosta kulunut aika. Mikäli kysymys on vasta epäilyn asteella olevasta teosta, myös rikosepäilyn uskottavuudella on merkitystä. Päätöksestä tulee tällöin käydä riittävällä tavalla ilmi, mitä rikosepäilyä koskevaa selvitystä on saatu ja miten sitä on arvioitu.

Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään A oli ollut epäiltynä huhtikuussa 2018 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä. Pahoinpitelyrikokset kohdistuvat toisen henkeen ja terveyteen ja ilmentävät siten luonteeltaan piittaamattomuutta toisen henkeen ja terveyteen. Näin ollen ne ovat laadultaan omiaan osoittamaan henkilön vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Lisäksi Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään rikosepäilyn perusteena olleesta teosta oli kulunut vain hyvin lyhyt noin kahden kuukauden aika. Maahanmuuttoviraston oli tämän vuoksi pitänyt ottaa huomioon A:ta koskeva rikosepäily. Teon laatu ja vakavuus sekä teosta kulunut aika olivat Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä tukeneet arviota, että A on vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Se, että rikosasia on vasta epäilyn asteella Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään, ei sellaisenaan ole este katsoa henkilön muodostavan vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Siten sillä hallinto-oikeuden mainitsemalla perusteella, että rikosasia oli ollut vasta epäilyn asteella ja kiistetty, ei sellaisenaan ollut ratkaisevaa merkitystä harkinnassa. Kuitenkin kun kysymys on rikosepäilystä, myös rikosepäilyyn liittyvällä yleisellä uskottavuudella on merkitystä. Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei Maahanmuuttoviraston päätöksestä käynyt tarkemmin ilmi, mitä rikosepäilyä koskevaa selvitystä Maahanmuuttovirastolla oli ollut käytettävissään päätöstä tehdessään tai miten tätä selvitystä oli arvioitu suhteessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumista koskevaan arvioon.

Koska henkilön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle muodostaman vaaran arvioiminen kohdistuu henkilön käyttäytymiseen tulevaisuudessa, vaaran arvioimista koskevien seikkojen huomioon ottamista ei ole rajoitettu vain siihen ajankohtaan, kun asia ratkaistaan Maahanmuuttovirastossa, vaan myös Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen esille tulleet uudet seikat voidaan hallintotuomioistuimessa ottaa huomioon muutoksenhaun yhteydessä tehtävässä Maahanmuuttoviraston päätöksen oikeellisuuden arvioinnissa, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen ilmenevät seikat voivat poistaa tai ratkaisevasti vähentää henkilön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheuttamaa vaaraa taikka päinvastoin lisätä tällaista vaaraa. Näin ollen tällaiset seikat voivat heikentää tai vahvistaa Maahanmuuttoviraston tekemää arviota.

Hallinto-oikeuden tehdessä päätöstään törkeää pahoinpitelyä koskeva rikosepäily oli ollut syyteharkinnassa. Lisäksi hallinto-oikeudella oli ollut käytössä kaksi tutkintailmoitusta, joiden mukaan A:ta epäiltiin raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. A oli Suomessa ollessaan myös syyllistynyt liikennerikkomukseen, ajokorttirikkomukseen ja kahdesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Asian ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ilmennyt, että huhtikuussa 2018 tehtyä törkeää pahoinpitelyä koskeva asia oli käsitelty käräjäoikeudessa ja A oli tuomittu pahoinpitelystä. Lisäksi Maahanmuuttovirasto oli esittänyt selvitystä, että häntä epäillään kiristyksestä ja vainoamisesta sekä laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä. Korkein hallinto-oikeus otti uuden selvityksen huomioon osana yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuvaa vaaraa koskevaa kokonaisarviota, vaikka uudet seikat olivat tulleet esille Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen.

Kun otettiin huomioon A:ta Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä koskenut rikosepäily, oli hänen käyttäytymisensä osoittanut piittaamattomuutta muiden henkeä ja terveyttä kohtaan. Hänen oli näin ollen voitu katsoa aiheuttavan uhan muiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle. Epäily törkeästä pahoinpitelystä oli myös sittemmin luettu hänen syykseen pahoinpitelynä. A:n aiheuttaman vaaran ei ollut katsottava poistuneen tai ratkaisevasti vähentyneen Maahanmuuttoviraston antaman päätöksen jälkeen, vaan uusi selvitys rikosepäilyistä tuki Maahanmuuttoviraston tekemää arviota.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen maahantulokiellon kumoamista ja vapaaehtoisen paluun ajan määräämistä koskevilta osin ja saattoi voimaan Maahanmuuttoviraston määräämän maahantulokiellon.

Ulkomaalaislaki 146 §, 147 a § 1 momentti ja 150 § 1 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 7 artikla 4 kohta ja 11 artikla 1 kohta

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Turun hallinto-oikeus 21.8.2019 nro 19/0774/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 27.6.2018 antamallaan päätöksellä hylännyt Irakin kansalaisen A:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin ja määrännyt samalla, ettei hän saa kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun hän poistuu Schengen-alueelta, saapua uudelleen Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon.

Maahanmuuttovirasto on tutkintailmoitukseen viitaten todennut, että A:ta epäillään huhtikuussa 2018 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja väärien henkilötietojen antamisesta tilanteessa, jossa tuntemattomaksi jääneeltä naiselta on yritetty ryöstää käsilaukku ja tätä seuranneessa tilanteessa kahta miestä on lyöty pullolla päähän.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:han kohdistunut rikosepäily on luonteeltaan sellainen, että se osoittaa hänen vakavaa piittaamattomuutta ihmisten henkeä ja terveyttä kohtaan. Maahanmuuttoviraston mukaan on vaara, että A syyllistyy henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin myös tulevaisuudessa. Maahanmuuttovirasto on näin ollen arvioinut A:n olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Koska A:lle ei ole määrätty aikaa vapaaehtoiselle paluulle, hänelle on määrätty maahantulokielto.

Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrättäessä Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon sellaiset A:n perhe- ja työsiteet Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi sekä hakemuksen hylkäämisen perusteena olevat seikat.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen kansainvälisen suojelun, yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävän oleskeluluvan ja käännyttämisen osalta. Hallinto-oikeus on kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen maahantulokiellon osalta ja määrännyt A:lle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle, joka lasketaan siitä, kun hallinto-oikeuden päätös on täytäntöönpanokelpoinen.

Maahanmuuttoviraston edustaja on suullisessa käsittelyssä luovuttanut hallinto-oikeudelle ja valittajalle valittajaa koskevat kaksi poliisin tutkintailmoitusta sekä tulosteen poliisiasiain tietojärjestelmästä (Patja). Tutkintailmoitusten mukaan valittaja on epäiltynä marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana tapahtuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, huhtikuussa 2018 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja väärän henkilötiedon antamisesta sekä kesäkuussa 2018 tapahtuneesta raiskauksesta. Valittaja on kiistänyt syyllisyytensä epäiltyihin tekoihin. Poliisiasiain tietojärjestelmän mukaan valittaja on Suomessa ollessaan syyllistynyt liikennerikkomukseen, ajokorttirikkomukseen ja kahdesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Valittaja on suullisen käsittelyn jälkeen toimittanut lisäselvityksenä kopion esitutkintapöytäkirjasta, joka koskee huhtikuussa 2018 tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä ja väärän henkilötiedon antamista.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään maahantulokiellon kumoamisen ja vapaaehtoisen paluun ajan määräämisen osalta seuraavasti:

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella törkeää pahoinpitelyä koskeva rikosasia, jossa vastaaja on ollut yhtenä epäiltynä ja jonka perusteella Maahanmuuttovirasto on jättänyt määräämättä ajan vapaaehtoiselle paluulle, on vasta syyteharkinnassa. Valittaja on kiistänyt syyllistyneensä tähän rikokseen. Myöskään suullisessa käsittelyssä esiin tuoduista seksuaalirikosasioista, joihin valittaja niin ikään on kiistänyt syyllistyneensä, valittajaa ei ole tuomittu. Hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajan voida katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle pelkästään kyseisten rikosepäilyjen vuoksi. Myöskään valittajalle syyksi luetut liikennerikokset eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston päätös on kumottava valittajalle määrätyn maahantulokiellon osalta. Koska maahantulokielto on kumottu, hallinto-oikeus määrää valittajalle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 52 § 1 mom, 87 § 1 mom, 87 a §, 87 b § 1 ja 2 ja 5 mom, 88 § 1 mom, 88 b §, 88 c §, 146 §, 147 §, 147 a § 1 ja 2 mom ja 148 § 2 mom

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Susanna Päivänsäde, Sofia Laaksonen ja Katri Isomaa, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valituslupahakemuksessa on vaadittu, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi A:lle myönnettävää turvapaikkaa tai oleskelulupaa varten. Toissijaisesti asia tulee palauttaa hallinto-oikeudelle. Lisäksi A on vaatinut, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa toimitetaan suullinen käsittely.

Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että A on 19.2.2020 tehnyt perhesideperusteisen oleskelulupahakemuksen, jossa perheenkokoajana on A:n puoliso, joka on Suomen kansalainen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 26.2.2020 taltionumero 916 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

2. Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Maahanmuuttovirasto on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös maahantulokiellon kumoamisen osalta on kumottava. Maahanmuuttoviraston 27.6.2018 tehdyssä päätöksessään määräämä maahantulokielto on saatettava uudelleen voimaan tai toissijaisesti asia on palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Maahanmuuttovirasto on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään todennut A:n olevan epäiltynä huhtikuussa 2018 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja väärän henkilötiedon antamisesta. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan rikos, josta A:ta epäillään, on luonteeltaan sellainen, että se osoittaa piittaamattomuutta ihmisten henkeä ja terveyttä kohtaan. Näin ollen Maahanmuuttovirasto on katsonut A:n olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Tästä syystä Maahanmuuttovirasto ei ole määrännyt A:lle aikaa vapaaehtoiselle paluulle ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin mukaisesti. Koska A:lle ei ole määrätty aikaa vapaaehtoiselle paluulle, on hänelle määrätty rikosepäilyn perusteella kolmen vuoden maahantulokielto. Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrättäessä Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon, ettei A:lla ole ollut sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi, sekä hakemuksen hylkäämisen perusteena olleet seikat.

Turun hallinto-oikeus on päätöksessään arvioinut Maahanmuuttoviraston päätöksestä poikkeavasti, voidaanko A:n katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole päätöksessään perustellut, minkä vuoksi A:n ei häneen kohdistuvien rikosepäilyjen ja syyksiluettujen liikennerikosten vuoksi voida katsoa olevan ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista on nähtävissä, että hallinto-oikeus on kiinnittänyt arvioinnissa huomiota siihen, että A:han on kohdistunut vain rikosepäilyjä, eikä häntä ole tuomittu, ja lisäksi hän on kiistänyt syyllistyneensä mainittuihin rikosepäilyihin.

Unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisussa C-554/13 todennut, että jäsenvaltioilla on vapaus määritellä kansallisten tarpeidensa mukaisesti, milloin yleisen järjestyksen katsotaan vaarantuvan. Arviointi on toteutettava tapauskohtaisesti sen varmistamiseksi, merkitseekö asianomaisen oma käyttäytyminen todellista ja välitöntä vaaraa jäsenvaltion yleiselle järjestykselle.

Arvioitaessa sitä, onko hakija ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin mukaisesti vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, on asiassa tehtävä kokonaisarvio, jossa otetaan huomioon kaikki hakijaan ja kyseisen tapauksen olosuhteisiin liittyvät seikat. Kun tätä kokonaisarviota tehdään hallintotuomioistuimessa Maahanmuuttoviraston päätöksessä tehdyn valituksen johdosta, kokonaisarviossa on kiinnitettävä huomiota myös mahdollisiin maasta poistamista ja maahantulokieltoon määräämistä koskevan päätöksen jälkeisiin uusiin seikkoihin ja olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Kokonaisarviota tehtäessä ei voida pitäytyä vain niissä tosiseikoissa, jotka ovat olleet maasta poistamista ja maahantulokieltoon määräämistä koskevan päätöksen perusteena.

A ei ole enää epäiltynä huhtikuussa 2018 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä, jonka perusteella hänen on katsottu olleen vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, vaan kyseisen rikosasian tutkinta on sittemmin keskeytetty. A:lla on kuitenkin myös muuta rikostaustaa, joka tulee ottaa huomioon arvioitaessa, voidaanko hänen katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. A on saanut sakkorangaistukset syyskuussa 2018 tapahtuneesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajokorttirikkomuksesta. Hän on ajanut huomattavaa ylinopeutta ilman, että hänellä olisi ollut ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa asiakirjaa. A on myös saanut sakkorangaistuksen marraskuussa 2018 tapahtuneesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän ei ollut noudattanut punaista liikennevaloa tavalla, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten turvallisuudelle. Lisäksi A on epäiltynä kesäkuussa 2018 tehdystä raiskauksesta ja marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asioiden tutkinta on edelleen kesken. A:ta epäillään myös kesäkuussa 2019 tehdystä kiristyksestä ja vainoamisesta sekä 1.8.2018–30.6.2019 tehdystä laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä.

Hallinto-oikeus ei ole arvioidessaan sitä, voidaanko A:n katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, perustellut päätöstään asianmukaisesti ja selvittänyt kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja. A:han kohdistuvat seksuaalirikosepäilyt ovat molemmat luonteeltaan sellaisia, että ne osoittavat muiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää piittaamattomuutta sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen vaarantumista. Lisäksi lapseen kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä voidaan pitää erityisen moitittavan teon rikosepäilynä, sillä teko on kohdistettu erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan alaikäiseen lapseen. Jo näiden rikosepäilyjen vuoksi A:n voidaan perustellusti katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla. Vaikka A:n syyksi luettuja liikennerikoksia ei voida pitää erityisen vakavina, osoittavat ne yhdessä rikosepäilyjen kanssa A:n piittaamattomuutta Suomen lainsäädännön noudattamista ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä kohtaan.

Valituksenalaisessa asiassa tarvitaan korkeimman hallinto-oikeuden tulkinta siitä, mikä merkitys rikosepäilyille tulee antaa arvioitaessa ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin mukaisen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantamista ja miten tällöin tulee ottaa huomioon maastapoistamispäätöksen ja maahantulokiellon määräämisen jälkeen esille tulleet uudet seikat ja rikosepäilyt asian ollessa käsiteltävänä hallintotuomioistuimessa.

A on antanut selityksen. Maahanmuuttoviraston esittämät seikat ovat pääosin olleet esillä hallinto-oikeudessa, eikä Maahanmuuttovirasto ole esittänyt, miksi asiaa tulisi arvioida toisin. A:ta ei ole tuomittu tai määrätty rangaistukseen liikennerikkomuksia lukuun ottamatta.

Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen.

Maahanmuuttovirasto on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle 30.11.2020 tekemänsä päätöksen, jolla se on hylännyt A:n perhesideperusteista oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Maahanmuuttovirasto on toimittanut lisäselvitystä. Lisäselvityksen mukaan toisin kuin Maahanmuuttoviraston valituslupahakemuksessa on erehdyksessä todettu, huhtikuussa 2018 tehdyn rikosasian tutkintaa ei ole keskeytetty, vaan A on käräjäoikeudessa tuomittu asiassa pahoinpitelystä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A:lle on varattu tilaisuus antaa selitys Maahanmuuttoviraston lisäselvityksestä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. A:n valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää Maahanmuuttovirastolle valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan maahantulokiellon ja vapaaehtoisen paluun määräämistä koskevin osin ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan näiltä osin.

Perustelut

1. A:n valituslupahakemus

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole ulkomaalaislain 196 §:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

2. Maahanmuuttoviraston valituslupahakemus ja valitus

2.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on Maahanmuuttoviraston valituksen johdosta ratkaistavana se, voidaanko A:n katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ja onko hänelle tällä perusteella voitu jättää määräämättä aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ja määrätä maahantulokielto. Asiassa on erityisesti kysymys rikosepäilyn merkityksestä.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet ja lain esityöt

Ulkomaalaislain 147 a §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa kolmannen maan kansalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisen paluun aika lasketaan siitä, kun päätös on täytäntöönpanokelpoinen. Saman pykälän 2 momentin mukaan aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei määrätä muun ohella silloin, kun henkilön katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty tai jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti, jollei 146 §:stä muuta johdu. Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokielto määrätään enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos pääsyn epääminen, käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Ulkomaalaislain 146 §:n 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Harkittaessa maahantulokiellon määräämistä ulkomaalaiselle, jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta tai hylätty, huomiota voidaan kiinnittää myös hakemuksen tutkimatta jättämisen tai hylkäämisen perusteena olleisiin seikkoihin sekä siihen, onko ulkomaalainen omalla toiminnallaan pyrkinyt olennaisesti vaikeuttamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (paluudirektiivi) 7 artiklan 4 kohdan mukaan jos asianomainen henkilö on vaaraksi yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai valtion turvallisuudelle, jäsenvaltiot voivat olla myöntämättä aikaa vapaaehtoista poistumista varten tai myöntää sitä varten vähemmän kuin seitsemän päivää.

Saman direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaan palauttamispäätöksiin on liitettävä maahantulokielto, jos vapaaehtoista paluuta varten ei ole myönnetty aikaa.

Ulkomaalaislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 28/2003 vp) on todettu maahantulon edellytyksiä koskevan lain 11 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perusteluiden kohdalla muun ohella, että yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen katsotaan kuuluvaksi kaikki sellainen toiminta, jolla pyritään takaamaan yhteiskunnan jäsenille turvallinen ja viihtyisä elin- ja toimintaympäristö sekä torjumaan ja selvittämään rikoksia ja oikeudenloukkauksia että ennaltaehkäisemään ja poistamaan häiriöitä.

Ulkomaalaislain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 208/2010 vp), jolla paluudirektiivi esitettiin pantavaksi täytäntöön, on todettu lain 147 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluiden kohdalla muun ohella seuraavaa:

”Aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ei määrättäisi silloin, kun henkilön katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. Yleinen järjestys tai turvallisuus käsitteenä määräytyisi vastaavasti kuin se on ulkomaalaislain muissa säännöksissä maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksiin liittyen. Valtion turvallisuuteen liittyvät näkökohdat tulee ottaa myös tässä arvioinnissa huomioon. Poliisin ja rajatarkastusviranomaisen tulee käännyttämistä tai karkottamista koskevassa esityksessään Maahanmuuttovirastolle sekä turvapaikkatutkinnan yhteydessä ottaa myös kantaa siihen estävätkö yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen liittyvät seikat tai pakenemisen vaara heidän mielestään vapaaehtoisen paluun ajan määräämisen. Maahanmuuttovirasto voi muutoinkin kääntyä oma-aloitteisesti näiden viranomaisten puoleen asian selvittämiseksi.”

2.3 Oikeuskäytäntöä

2.3.1 Korkein hallinto-oikeus

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2016:199 oli muun ohella tutkittavana, oliko vuonna 1996 Suomeen saapunut A voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin ja toistaiseksi voimassa olevaan koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. A oli syyllistynyt Suomessa toistuvasti vakaviin rikoksiin ja käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Maahanmuuttoviraston korkeimmalle hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan A:n oli epäilty lisäksi syyllistyneen puolisoonsa ja lapsiinsa kohdistuneeseen laittomaan uhkaukseen Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen. A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen Suomessa olevat perhesiteensä ja hänen pitkä oleskelunsa Suomessa. A:lle ei hänen pitkästä maassaolostaan huolimatta ollut kehittynyt Suomeen merkittäviä siteitä. Kun otettiin huomioon A:n muiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle aiheuttama pitkäaikainen ja vakava uhka, jonka ei ollut useita vuosia jatkunut rikollinen toiminta ja viimeisestä rikostuomiosta kulunut suhteellisen lyhyt aika huomioon ottaen katsottava poistuneen tai ratkaisevasti vähentyneen, hänen karkottamistaan Etelä-Irakin Basraan ei ollut pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaisena. A oli voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin sekä toistaiseksi voimassa olevaan maahantulokieltoon.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2020:67 oli kysymys maasta karkottamista koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten kyseisessä kokonaisharkinnassa lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä arvioidaan suhteessa A:n rikolliseen toimintaan.

A oli tuomittu vuonna 2015 tapahtuneesta laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän oli syyllistynyt vuonna 2016 kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. A oli saapunut Suomeen 16-vuotiaana vuonna 2009. Hänelle oli vuonna 2012 myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella ajalle 11.6.2012–11.6.2016. A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 13.4.2017. A:lla oli puolisonsa kanssa vuonna 2018 syntynyt lapsi, joka oli vanhempiensa yhteishuollossa. A puhui suomen kieltä, ja hän oli suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. A oli työskennellyt opintojensa ohella.

A:n karkottamista puolsi hänen syyllistymisensä rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi, että laittoman maahantulon järjestäminen oli suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla olivat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi.

A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen suhteellisen pitkä oleskeluaikansa Suomessa, hänen kiinteät perhe- ja muut siteensä Suomeen sekä hänen aktiivinen pyrkimyksensä kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi, että A:n syyllistymisessä laittoman maahantulon järjestämiseen oli ollut kysymys yksittäisestä teosta, eikä hänen toimintaansa ollut esitetty liittyneen suunnitelmallisuutta tai taloudellisen hyödyn tavoittelua. A ei ollut muutoinkaan syyllistynyt tekomuodoltaan törkeisiin rikoksiin. Hänen laittoman maahantulon järjestämisestä saamansa rangaistuksen koeaika oli päättynyt 30.4.2018 eikä hänen ollut esitetty syyllistyneen rikoksiin 24.5.2018 jälkeen.

Korkein hallinto-oikeus otti huomioon yhtäältä A:n syyllistymisen rikokseen ja rikoksen laadun sekä toisaalta perhe-elämän suojan, lapsen edun ja A:n osoittaman pyrkimyksen integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja katsoi, että karkottamista vastaan puhuvat seikat olivat punninnassa painavampia. A:n karkottamista ei tässä tilanteessa ollut myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:ta tullut määrätä maasta karkotettavaksi ja maahantulokieltoon.

2.3.2 Unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 11.6.2015, Z.Zh. ja I.O. (C-554/13, EU:C:2015:377) arvioinut käsitettä ”vaara yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle”.

Tuomioistuin on vastannut ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että paluudirektiivin (2008/115/EY) 7 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla jo sillä perusteella, että tällainen kansalainen on epäiltynä kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion.

Tuomioistuin on kysymystä tarkastellessaan muun ohella lausunut, että jäsenvaltio on velvollinen arvioimaan käsitettä ”vaara yleiselle järjestykselle” tapauskohtaisesti voidakseen tarkastaa, merkitseekö asianomaisen kolmannen maan kansalaisen oma käyttäytyminen todellista ja välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle. Jos jäsenvaltio tukeutuu yleiseen käytäntöön tai mihin tahansa olettamaan tällaisen vaaran toteamiseksi ottamatta asianmukaisesti huomioon kansalaisen omaa käyttäytymistä ja vaaraa, jota tällainen käyttäytyminen merkitsee yleiselle järjestykselle, se ei noudata kyseessä olevan tapauksen erikseen tutkimisesta ja oikeasuhteisuuden periaatteesta johtuvia vaatimuksia. Tästä seuraa, että se, että kolmannen maan kansalainen on epäiltynä kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion, ei voi yksinään oikeuttaa sitä, että kyseisen kansalaisen katsotaan olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle paluudirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt, että jäsenvaltio voi todeta, että yleiseen järjestykseen kohdistuu vaara rikostuomion yhteydessä, vaikkei tuomio olisikaan lainvoimainen, silloin, kun tuomio tarkasteltuna yhdessä muiden asianomaisen henkilön tilannetta koskevien olosuhteiden kanssa oikeuttaa mainitun toteamuksen. Se, ettei rikostuomio ole lainvoimainen, ei siis ole esteenä sille, että jäsenvaltio voi vedota paluudirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädettyyn poikkeukseen. Lisäksi pelkästään se, että kolmannen maan kansalainen on epäiltynä kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistavasta teosta, voi yhdessä muiden yksittäistapausta koskevien seikkojen kanssa olla perusteena toteamukselle vaarasta yleiselle järjestykselle paluudirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska jäsenvaltiot ovat pääosin vapaita määrittelemään kansallisten tarpeidensa mukaisesti yleisen järjestyksen käsitteen asettamat vaatimukset eikä kyseisen direktiivin 7 artiklan eikä minkään sen muunkaan säännöksen perusteella voida katsoa, että rikostuomio olisi tässä yhteydessä tarpeen.

Tuomioistuin on vastannut toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että paluudirektiivin 7 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että kun kyse on jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevasta kolmannen maan kansalaisesta, joka on epäiltynä kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion, muilla seikoilla – kuten tällaisen teon laadulla ja vakavuudella, teosta kuluneella ajalla sekä sillä, että kyseinen kansalainen oli tullessaan kansallisten viranomaisten pidättämäksi poistumassa kyseisen jäsenvaltion alueelta – voi olla merkitystä arvioitaessa sitä, onko kyseinen kansalainen vaaraksi yleiselle järjestykselle mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Tällaisen arvioinnin yhteydessä on mahdollisesti merkitystä myös kullakin seikalla, joka liittyy rikosta, johon kolmannen maan asianomaisen kansalaisen väitetään syyllistyneen, koskevan epäilyn uskottavuuteen.

Tuomioistuin on kysymystä tarkastellessaan muun ohella lausunut, että käsite ”vaara yleiselle järjestykselle”, sellaisena kuin siitä säädetään direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa, edellyttää joka tapauksessa – kaikki lain rikkominenhan häiritsee yhteiskuntajärjestystä –, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta. Tästä seuraa, että kyseisen käsitteen arvioinnissa on merkitystä kullakin sellaisella kolmannen maan asianomaisen kansalaisen tilanteeseen liittyvällä tosiseikalla tai oikeudellisella seikalla, joka on omiaan valaisemaan sitä, merkitseekö tällaisen kansalaisen oma käyttäytyminen kyseistä uhkaa. Niinpä silloin, kun kyse on kansalaisesta, joka on epäiltynä kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion, merkityksellisiin seikkoihin kuuluvat teon laatu ja vakavuus sekä teosta kulunut aika.

Tuomioistuin on tuomioissa lisäksi todennut (tuomion kohta 48), että vaikka jäsenvaltiot ovat pääosin vapaita määrittelemään kansallisten tarpeidensa, jotka voivat vaihdella jäsenvaltiosta ja aikakaudesta toiseen, mukaisesti yleisen järjestyksen asettamat vaatimukset, on kuitenkin niin, että unionin asiayhteydessä ja erityisesti silloin, kun on kyse kolmansien maiden kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamisen varmistamiseen heidän unionista poistamisensa yhteydessä tarkoitettuun velvollisuuteen kohdistuvan poikkeuksen oikeuttamisesta, vaatimuksia on tulkittava suppeasti siten, etteivät jäsenvaltiot voi kukin yksinään määritellä niiden ulottuvuutta ilman unionin toimielinten valvontaa (ks. analogisesti tuomio Gaydarov, C 430/10, EU:C:2011:749, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 29.4.2004, Orfanopoulos ym. ja Olivieri (C-482/01 ja C-493/01, EU:C:2004:262) muun ohella todennut, että direktiivin (64/221/ETY) 3 artiklan kanssa on ristiriidassa kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti. Näin on erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika.

2.4 Asiassa saatua selvitystä

A on käräjäoikeudessa tuomittu huhtikuussa 2018 tehdystä pahoinpitelystä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A on lisäksi saanut sakkorangaistuksen syyskuussa 2018 tehdystä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajokorttirikkomuksesta sekä sakkorangaistuksen marraskuussa 2018 tehdystä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

A on lisäksi epäiltynä kesäkuussa 2018 tehdystä raiskauksesta, marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kesäkuussa 2019 tehdystä kiristyksestä ja vainoamisesta sekä 1.8.2018–30.6.2019 tehdystä laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä.

2.5 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Arvioitaessa sitä, muodostaako henkilö ulkomaalaislaissa tarkoitettua vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, on suoritettava tapauskohtainen harkinta. Jotta henkilön voitaisiin katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, on asiassa oltava kyse yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavasta todellisesta, välittömästä ja riittävän vakavasta uhasta. Arvio henkilön muodostamasta uhasta perustuu arvioon henkilön käyttäytymisestä tulevaisuudessa. Henkilön ei voida katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle vain sillä perusteella, että hän on epäiltynä rikoksena rangaistavasta teosta tai on saanut tällaisesta teosta rikostuomion, vaan arvion on perustuttava tapauskohtaiseen harkintaan, jossa on otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten teon laatu ja vakavuus sekä teosta kulunut aika. Mikäli kysymys on vasta epäilyn asteella olevasta teosta, myös rikosepäilyn uskottavuudella on merkitystä. Päätöksestä tulee tällöin käydä riittävällä tavalla ilmi, mitä rikosepäilyä koskevaa selvitystä on saatu ja miten sitä on arvioitu.

Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään A on ollut epäiltynä huhtikuussa 2018 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä. Pahoinpitelyrikokset kohdistuvat toisen henkeen ja terveyteen ja ilmentävät siten luonteeltaan piittaamattomuutta toisen henkeen ja terveyteen. Näin ollen ne ovat laadultaan omiaan osoittamaan henkilön vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Lisäksi Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään rikosepäilyn perusteena olleesta teosta oli kulunut vain hyvin lyhyt noin kahden kuukauden aika. Maahanmuuttoviraston on tämän vuoksi pitänyt päätöksentekohetkellä ottaa huomioon A:ta koskeva rikosepäily. Teon laatu ja vakavuus sekä teosta kulunut aika ovat Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä tukeneet arviota, että A on vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Se, että rikosasia on vasta epäilyn asteella Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään, ei sellaisenaan ole este katsoa henkilön muodostavan vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Siten sillä hallinto-oikeuden mainitsemalla perusteella, että rikosasia on ollut vasta epäilyn asteella ja kiistetty, ei sellaisenaan ole ratkaisevaa merkitystä harkinnassa. Kuitenkin kun kysymys rikosepäilystä, myös rikosepäilyyn liittyvällä yleisellä uskottavuudella on merkitystä. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään viitannut A:ta koskevaan tutkintailmoitukseen. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ei kuitenkaan käy tarkemmin ilmi, mitä rikosepäilyä koskevaa selvitystä Maahanmuuttovirastolla on ollut käytettävissään päätöstä tehdessään tai miten tätä selvitystä on arvioitu suhteessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumista koskevaan arvioon.

Koska henkilön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle muodostaman vaaran arvioiminen kohdistuu henkilön käyttäytymiseen tulevaisuudessa, vaaran arvioimista koskevien seikkojen huomioon ottamista ei ole rajoitettu vain siihen ajankohtaan, kun asia ratkaistaan Maahanmuuttovirastossa, vaan myös Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen esille tulleet uudet seikat voidaan hallintotuomioistuimessa ottaa huomioon muutoksenhaun yhteydessä tehtävässä Maahanmuuttoviraston päätöksen oikeellisuuden arvioinnissa, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen ilmenevät seikat voivat poistaa tai ratkaisevasti vähentää henkilön yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheuttamaa vaaraa taikka päinvastoin lisätä tällaista vaaraa. Näin ollen tällaiset seikat voivat heikentää tai vahvistaa Maahanmuuttoviraston tekemää arviota.

Hallinto-oikeuden tehdessä päätöstään törkeää pahoinpitelyä koskeva rikosepäily on ollut syyteharkinnassa. Lisäksi hallinto-oikeudella on ollut käytössä kaksi tutkintailmoitusta, joiden mukaan A:ta epäillään raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hallinto-oikeuden päätöksestä myös ilmenee, että poliisiasian tietojärjestelmän mukaan A on Suomessa ollessaan syyllistynyt liikennerikkomukseen, ajokorttirikkomukseen ja kahdesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Asian ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ilmennyt, että huhtikuussa 2018 tehtyä törkeää pahoinpitelyä koskeva asia on käsitelty käräjäoikeudessa ja A on tuomittu pahoinpitelystä. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on esittänyt selvitystä, että häntä epäillään kiristyksestä ja vainoamisesta sekä laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä. Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus ottaa uuden selvityksen huomioon osana yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuvaa vaaraa koskevaa kokonaisarvioita, vaikka uudet seikat ovat tulleet esille Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen.

Kun otetaan huomioon A:ta Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä koskenut rikosepäily, on hänen käyttäytymisensä osoittanut piittaamattomuutta muiden henkeä ja terveyttä kohtaan. Hänen on näin ollen voitu katsoa aiheuttavan uhan muiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle. Epäily törkeästä pahoinpitelystä on myös sittemmin luettu hänen syykseen pahoinpitelynä. A:n aiheuttaman vaaran ei ole katsottava poistuneen tai ratkaisevasti vähentyneen Maahanmuuttoviraston antaman päätöksen jälkeen, vaan uusi selvitys rikosepäilyistä tukee Maahanmuuttoviraston tekemää arviota.

Koska A:n on edellä mainituin perustein katsottava olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, hänelle ei tule ulkomaalaislain 147 a §:n mukaisesti määrätä vapaaehtoisen paluun aikaa. Näin ollen A:lle tulee ulkomaalaislain 150 §:n mukaisesti määrätä maahantulokielto. Asiassa ei ole tullut esiin, että A:lla olisi sellaisia ulkomaalaislain 146 §:n mukaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut hylänneensä A:n perhesideperusteisen oleskelulupahakemuksen. Kun otetaan lisäksi huomioon maahantulokiellon määräämisen perusteena olleet seikat, Maahanmuuttoviraston A:lle määräämää kolmen vuoden maahantulokieltoa on pidettävä perusteltuna.

Näin ollen korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen maahantulokiellon kumoamista ja vapaaehtoisen paluun ajan määräämistä koskevilta osin ja saattaa voimaan Maahanmuuttoviraston 27.6.2018 tehdyssä päätöksessä määräämän kolmen vuoden pituisen maahantulokiellon.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio ja Robert Utter. Asian esittelijä Minna Miettinen.